Eilen olen herännyt vähän jälkeen yhdeksän aamulla ja sen jälkeen en olekaan sitten nukkunut silmäystäkään vaikka olen kyllä yrittänyt...
Kahdeksasta kahteen olen vain maannut sängyssä tuijottaen kattoa, kuunnellen sen toisen hengitystä, saamatta unta...
Tahtoisin vaan jollekkin puolueettomalle maaperälle hetkeksi, johonkin missä ei tarvitsisi miettiä mitään sen enempiä, voisi vain olla.
Olisi vain joku jonka olkaa vasten vaikka itkeä, tässä yksin itkemisessä ei ole mitään järkeä.
En tiedä kauanko jaksan.