IRC-Galleria

Zombit huojahtelee rumpukoneen tahdissa
Niillä ei ole tietoisuutta, toimivia aivoja eikä sielua
Niillä on pitkä tukka ja paljastava bilemekko
Tai ruutuflanellipaita lippis ja sillai siniset farkut
Ne mumisee jotain mistä ei saa mitään selvää
Ja vaikka siltä näyttää et ne on kaikki samanlaisia
Ne siltä löytäävät aina toisensa

Sain vähäsen aikaa sitten sähköpostissa ilmoituksen, että ii2.org -sivusto lopettaa vaiheittain toimintansa. Kuvat voi edelleen siirtää kuvat.fi -sivustolle tai ladata koneelle kansioksi.

No, eipähän tuo hirveästi mitään merkannut - kakkosessa oli viimeksi elämää vuonna 2008 ja tenukakkonen tapasi yleensäkin raiskata kuvat niin laadukkaiksi, ettei sieltä mitään ladattavaa koneelle löytynyt - muutaman mahtavan tasokkaan (aistittavissa sarkastisuutta) blogimerkinnän otin kuitenkin muistoksi talteen.

Tenukakkonen on joka tapauksessa paikka, johon lähes jokaisella itseni ikäisillä, itseäni vanhemmilla ja hieman nuoremmillakin liittyy muistoja. Vaihtoehdoksi IRC-Gallerian rinnalle perustettu ii2.org keräsi parhaimmillaan 200 000 käyttäjää ja myös Siilinjärven viime vuosikymmenen puolivälin ala- ja yläasteikäiset sitä tapasivat käyttää. Viimeistään 2009 keväällä oli kuitenkin huomattavissa, että sivusto alkaa olemaan kuollut. Sen jälkeen kuvagallerian suosio on jatkanut tasaisesti ja varmasti alamäkeään.

Ii2.org oli kuitenkin se sivusto, joka tutustutti minut ja monet muut internetin kuvagallerioiden maailmaan. Sivuston kuoleman kunniaksi pidän kolmen rivin mittaisen hiljaisen hetken ii ii kakkosen muistolle.



Aika on hoidellut tämän nuorten entisen tapaamissivuston. Uudet tuulet puhaltavat. Todennäköisesti seuraavaksi ii2:n viitoittamaa tietää seuraa sen esikuvanakin toiminut IRC-Galleria, jonka käyttäjämäärät ovat romahtaneet (niin aktiivisten käyttäjien kuin myös rekisteröityjen tunnusten) sitten 2009.

Perinteisten kuvagallerioiden aika alkaa olla ohi. Yksi galleria on näet yltänyt suosiossaan, käytettävyydessään ja koukuttavuudessaan reilusti ylitse muiden. Lärvikirja (siis se Facebook) oivalsi sen, mitä muut eivät tajunneet - parasta on pakottaa ihmiset olemaan toistensa kavereita ("jos et ole henkilön A kaveri, et näe hänen kuviaan etkä tilapäivityksiäkään"), tarjota joukko palvelussa säännöllisesti pakottamaan käyviä pelejä ("jos et kastele turnipsiasi kahden päivän päästä Farmvillessa, se kuolee") ja tarjota jatkuvasti uudistuva, ilmainen palvelu. Myös mainostajat ovat rakastuneet Lärvikirjan suomiin mahdollisuuksiin, sillä Lärvikirja mahdollistaa juuri oikeiden ja aiempaa laajempien kohderyhmien löytämisen.

Tenukakkosen on nyt kuitenkin aika asettua lepoon. Tenukakkonen, pohjalta sinä olet tullut ja pohjalle sinä olet jälleen palaava. Aamen.

RIP
ii2.org
2002 - 2011
Jäämme kaipaamaan lagituksiasi, kuvaraiskaustaitojasi ja viime vuosikymmenen puolivälin huippuhetkiä
Muistaen,
90-luvun alkupuolella ja puolivälissä syntyneet tenut

Ps. Aikoinaan tenukakkosta muistuttavaksi perustettu sivusto iii2.org (kolme i-kirjainta siis) ja ii3.org toimivat edelleen, käykää katsomassa! xD

Karen Walker on aivan ihastuttava hahmo Will & Grace -komediasarjassa. Itse sarja on loppunut jo kuutiset vuotta sitten, mutta jos joku hahmoista vielä elää, se on Karen Walker. Muuten Will & Grace ei ole ollut koskaan mitenkään erityisen sykähdyttävän hyvä komedia, mutta Karen on tehnyt siitä katsomisen arvoisen.



Karen Walker on tavallisesta elämästä eristäytynyt, alkoholia ja lääkkeistä rakastava miljonäärin vaimo. Hän on hankkinut korkeatasoisen elämäntyylinsä naimalla itseään rikkaampia aviomiehiä. Hänet tunnetaan voimakkaan kimeästä äänestään.

- Karen Walker ei osaa avata limsatölkkiä.

- Karen Walker sekoittaa jatkuvasti oikeaa elämää ja fiktiota. Hän muun muassa selittää hissipelkoonsa johtaneesta tapauksesta, joka paljastuukin olevan Speed-elokuvan alkukohtaus.

- Karen Walkerin mukaan "joulun hengessä pitää ajatella Jeesus-lasta. Hän virpoo ja varpoo meidät tuoreeksi ja terveeksi joka vuosi jotta tietäisimme onko kuu kiurusta kesään."

- Karen mainitsee usein olleensa nuorena voimakkaasti rakastunut henkilöön, jonka sukupuolesta hän ei ole varma. "Well, anyway, I was in love. And he or she loved me."

- Karen on huolissaan terveystarkastuksestaan ja kysyy "ei kai vain alkoholissani ole verta?"

- Karen syö aamumuronsa Bailey's 'n kanssa.

- Karen mainitsee tulleensa kloonatuksi, muttei yksikään klooneista selvinnyt.

- Karen ei usko metroihin. Hänen mielestään "pienet ihmiset pienissä maanalaisissa tunneilessaan" kuulostaa naurettavalta ja sepitetyltä.

- Sarjan eri vaiheissa Karen istuu monesti baaritiskin ääressä ja pohtii omia murheitaan eri baarimikoille, joita kutsuu aina Smittyksi. Tämän jälkeen monesti 'Smitty' vastaa ja kertoo omista murheistaan, mikä saa Karenin repeämään nauruun.

- Karenilla on kotiavustajana palvelusneito Rosario, joka on lähtöisin Latinalaisesta Amerikasta. Karen rakastaa Rosariota ja Rosario Karenia, vaikka heidän välillään on joskus isojakin riitoja. Karen ei läheskään aina kohtele Rosariota hyvin, hän muun muassa mainitsee käyttäneensä Rosariota lumilautana. Joskus Karen suunnittelee hankkivansa Rosariolla plastiikkakirurgilla kissansilmät, "jotta näyttäisi hieman luonnollisemmalta kun hän pyrkii ulos ovesta".

- Karen ei koskaan kutsu muita apulaisiaan nimeltä kuin Rosariota. Hän kuitenkaan korostaa, että henkilökunnan tehtävät voivat vaihdella: "Kokki siivoaa joskus, siivoja kokkaa joskus, kuljettaja järjestää alibin..."

- Karen piilottelee viinapulloja julkisiin tiloihin ja Grace Adler Design'sin työpaikalleen, jossa hän toimii assistenttina. Hän on myös hankkinut työtiloihin minibaarin. Työskentely on useimmiten muotikatalogien selailu ja kynsien viilaamista.

- Karen pitää monesti Gracen tyyliä pilkkanaan. Gracen linnottauduttua asumaan Karenin kotiin Karen houkuttelee Gracea pois muun muassa sanomalla "muotivirheet eivät synny itsestään".

- Karen uskoo tikkukaramellien puhuvan hänelle.

- Karen kertoo opiskelleensa kiinalaista taiji-taistelulajia, josta hän on oppinut, ettei väkivalta ole koskaan ratkaisu, ja lisäksi sen, että aamuseksin jälkeen haluttaa pian uudestaan.

- Karen käyttää paikoissa, joissa ei halua tulla tunnistetuksi, salanimeä Anastasia Beaverhausen. Anastasia tulee venäläisestä aatelista, Beaverhausen taas "no siitä missä majavat asuvat".

- Sarjan aikana Karen on naimisissa Stan Walker -nimisen multimiljonäärin kanssa. Stanin tiedetään olevan sairaalloisen lihava, mutta häntä ei koskaan näytetä sarjan aikana, vaikka hän on läsnä monissa kohtauksissa. Karen kutsuu Stanin lapsia "siksi lihavaksi" ja "tytöksi".

- Jonkun murehtiessa unelmien saavuttamisen hankaluutta Karen saattaa sanoa jotain siitä, kuinka "minulla on upeat tissit ja paljon rahaa". Siihen se sanominen sitten jääkin.

- Karen epäilee, että jossain voi olla alligaattori, jolla on hänestä tehty laukku, sillä hän ei tiedä, mitä hänen vanhalle iholleen tehtiin.

En haluu enää kuunnella musiikkia
Tylsää elämän kauneutta ylistävää
Tai kaikkee surua huutavaa balladia
Se ei ole kuunneltavaa eikä piristävää

Mä tahdon kunnon jytäkamaa soimaan
Ne mut herättää ja saavat hyvin voimaan
Niitä on paras soittaa tänään joka klubilla
Mä oon illan kunkku tanssilattialla

En halua ajatella liikaa
Vaan olla dance-dancen kaa
Haluun hukkuu tähän iltaan
Juoda itseni humalaan
Bailata valomerkkiin saakka
Unohtaa kannettu taakka
Liittyä jumalten kerhoon
Niiden kaa aamunkoittoon
Tuhlata kuin viimeistä päivää
Elää vailla huolen häivää
Kaataa viinaa kurkusta alas
Eteenpäin ei koskaan takas
Mä haluun vaan bilettää
Eli mä haluun siis elää

Mä tarviin purkkapoppii poppikoneeseen
Bassoa tuudittamaan mut tähän uneen
Heleät äänet hyväksyyn mut jumaliin
Rumpukoneen jyskyttää mut fiiliksiin

Tää on ihana päivä olla elossa
Vaikka jo aamuun ollaan menossa
Neonvärit ja valotputket saa mut meneen
Ja muovimusa sytyttää mun jalat tuleen

En halua ajatella liikaa
Vaan olla disco-discon kaa
Haluun hukkuu tähän iltaan
Juoda itseni humalaan
Bailata valomerkkiin saakka
Unohtaa kannettu taakka
Liittyä jumalten kerhoon
Niiden kaa aamunkoittoon
Tuhlata kuin viimeistä päivää
Elää vailla huolen häivää
Kaataa viinaa kurkusta alas
Eteenpäin ei koskaan takas
Mä haluun vaan bilettää
Eli mä haluun siis elää

En haluu ajatella liikaa
Vaan olla party-partyn kaa
Haluun hukkuu tähän iltaan
Juoda itseni humalaan
Bailata valomerkkiin saakka
Unohtaa kannettu taakka
Liittyä jumalten kerhoon
Niiden kaa aamunkoittoon
Tuhlata kuin viimeistä päivää
Elää vailla huolen häivää
Kaataa viinaa kurkusta alas
Eteenpäin ei koskaan takas
Mä haluun vaan bilettää
Eli mä haluun siis elää

Koivun siitepölyjen tuomia allergiaoireita pahentaa todennäköisesti vain ja ainoastaan kuukauden ihQutubiisi.

Toukokuussa ihQua on Mint Julep -bändin kappale Aviary, jonka soundi on hypnoottinen, kuten myös videokin. Indie rockia mielenkiintoisimmillaan.



JA JOO MYÖNNETÄÄN TÄMÄ LÖYTYI SIITÄ SUBIN VALEHTELEVAT VIETTELIJÄT -MAINOKSESTA MUTTA ONHAN TÄMÄ HYVÄ!

Sanonta "urpona uudella vastalla" kuvaa sitä, että wanhan kansan mukaan Urpon päivään mennessä koivuun on puhjennut niin hyvin lehti, että oksista voi tehdä tuoreen saunavihdan.

Ettäs tiedätte.

Koivu on Suomen luonnon yleisimpiä (ellei jopa yleisin) puulaji, ja se saattoi olla myös ensimmäinen jääkauden jälkeen Suomen maalle levinnyt puulaji - koivuhan on tehokas siementäjä ja siten leviää hyvinkin pitkiä matkoja tehokkaasti. Wanha suomalainen juhannusperinne on ollut tökätä pihalle kuistin eteen maahan noin kaksimetrisiä koivuja "juhannuskoivuiksi".

Ettäs tiedätte.

Nykyisin koivun lisäksi Suomessa pärjäävät ilmaston lämpenemisen myötä myös monet muut lehtipuut, kuten vaahterat, seetrit, jalavat.

Ettäs tiedätte.

Koivu on inhokkikasvini. Ettäs tiedätte. Vaikka monet muutkin puulajit pärjäisivät ilmaston lämpenemisen myötä Suomessa entistä paremmin, käytetään esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa edelleen valtavan paljon koivua. Miksi ihmeessä? Koivu roskaa valtavasti niin kesällä siitepölyn ja putoilevien urpien myötä, ja myöhemmin loppukesästä toisena roska-aaltona tulevat joka paikkaan leviävät siemenet. Lisäksi koivun voimakkaista siitepölyistä kärsivät keväisin valtavat määrät allergikkoja ja astmaatikkoja.

Joten tee palvelus meille kaikille. Jos pihallasi nököttää kaunis valkorunkoinen puu, ota hyvä ihminen kirves käteen ja TEE SE MIKÄ MIEHEN (tai naisen) ON TEHTÄVÄ!

Siis vittu että mä rakastan jääkiekkoo. Joo kyllä mä sillai ennen ajattelin että joo vittu mikä juntti juttu, siinähän vaan äijät luistelee jäällä tyhmän kiekon perässä. Ja hyi, eihän niillä oo ees hampaitakaan vaan näyttäävät ihan joiltain lappalaisilta poroaitauksen pitäjiltä! Mutta sitten mä vaan avasin mun silmäni - kun Suomi voitti viime keväällä kuus viis tai miten se meni, tais olla kuus yks, niin mä olin että wow, tää on mahtavaa!

Parasta siinä oli musta että me voitettiin Ruotsi. Viimein! Se oli täydellinen nöyryytys niille svedupelleille ja hyvä niin. Ne ansaitsi saada turpaansa, onhan niillä kuitenkin kaikki muut asiat niin paljon paremmin kuin meillä. Joukkueen palattua kotimaahan valtaisa voitonjuhla oli myös upea kokemus, vaikken muista mitään siitä: mä vaan hilluin vitunmoisessa kännissä, taisin kusta housuilleni ja huusin Kraanlundia ja ilmaveiviä. En kyllä ees tiedä mitä ne tarkoittaa mutta hauskaa oli! Kerrankin sai oikeasti juoda ihan kunnolla ja julkisella paikalla, ja parasta että myös uljaat leijonat esiintyivät siellä ja olivat samoissa tunnelmissa missä Suomen Kansa, Heidän Parhaat ja Suurimmat Kannattajansa.

Karjalakin julkaisi sen kivan oluen kuusi yksi! En ees epäile etteikö menny kaupaksi. Varmasti meni. Olutta ja jääkiekkoa samassa pullossa, varma hitti! Minäkin ostin useamman mäyräkoirallisen sitä, vaikka joku yritti väittää että toi on vaan sitä kansallista uhoamispaskaa ja ettei Karjala oo ollut Suomen omistuksessa vuosiin. No ei ookaan, sehän menetettiin Venäjälle talvisodassa ja just siksi siinä pullossa lukeekin KARJALA eikä vaikka joku Turku (jonka voisi muuten ennemmin antaa ryssille tai sveduille).

Antero Mertaranta on kanssa niiin hyvä selostaja se on yksinkertaisesti paras! Tänä vuonna meille hankittiin kaikki plussa-teeveet että voidaan sitten katsella pelejä aina kun halutaan. Kisalippujakin oon miettinyt hankkivani, kun olis niin kiva päästä muiden mukaan kännissä huutamaan ihanaa leijonat ihanaa ja Kraanluund on söpö ja kuusykskuusyks ja ilimaveivii! Siis oikeasti mä rakastan tätä jääkiekkoo!

Joskus haluaisin vain päästää irti. Repiä irti naaman, hiukset, ihon. Päästä ulos siitä ahdistavasta ja elämääni varjostavasta kuoresta, joka on vanginnut minua koko ikäni. Päästä irti. Päästä vapaaksi, nousta ilmaan ja liitää ylös korkeuksiin kuin lintu taivaalla. Unohtaa aika ja avaruus, antaa mennä ilman että ne rajoittavat minua mitenkään. Levittää siivet. Paeta pois täältä, olla katsomatta selän taakse, olla palaamatta koskaan takaisin.

Kuten olen kertonut (kai?), pyrin kokeilemaan mahdollisimman usein jotain uutta ja ennenkokematonta. Jotain, joka on täysin normaali juttu, mutta jäänyt vain kokeilematta. Tai jotain extremeä. Etenkin muutama vuosi sitten elämä heittelehti ja kokematta jäi monia asioita, jotka ovat monille täysin normaaleja juttuja. 2009 / 2010 aloin paikkaamaan näitä puutteita ja olen käyny mm. keilaamassa, pelaamassa biljardia, ratsastamassa, kokeillut spiritismiä, käynyt ampumassa yms. 18 ikävuoden jälkeen uusia kokemuksia on nyt siunaantunut kohtuullisesti, "things you need to do when u get 18" ! :p Tämä voi tosin yllättää, mutta 18 vuotta täytettyäni en maistanut ensimmäistä kertaa viinaa tai alkoholia - olen kuullut huhuja, että muutkin ovat ehtineet kokeilemaan sitä jo alaikäisenä.

Baariin meneminen ensimmäistä kertaa elämässä oli tietty eräs näistä uusista kokemuksita. Olisihan se ollut hauskaa käydä baarissa alaikäisenäkin, mutta aikoinaan eräs näistä yrityksistä päättyi kohtuu nolosti Petran ( @laurelwreath ) henkkareiden kanssa Virtaseen yrittäessä... 17.4. (tai no, teknisesti 18.4) lähdettiin sitten baariin feat Erkin enkelit ja menetin baarineitsyyteni Pasariin. Tärkeä egokysymys oli että totta kai baariin pitää mennä heti kun 18 vuotta tulee täyteen eikä vasta sitten kun viikonloppu koittaa. Meno ei ollut mikään kovin kummoinen kuten olettaa saattaa, mutta ihan kivaa kuitenkin. Mietin tosin milloin se suomi-hiphop-paska loppuu ja no, loppuihan se sitten viimein, puoli neljältä. Tämän jälkeen on tullut käytyä myös Puikkarissa tanssimassa keski-ikäisten naisten kanssa ( :D ) ja Freetimessa istuskelemassa&pelaamassa hold'emiä ( feat mm Alice @Susian ) !

Koska juomisesta on täysi-ikäisyyden myötä kadonnut kaikki mahdollinen jännitys, olen hankkinut jännitystä tarjoamalla jännitystä ei-täysi-ikäisille. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Hehe.

18-vuotiaana sai myös selvitellä itse poissaoloja Wilmaan. Rajua.

18-vuotisuuden kunniaksi aloitimme myös Petruskan kanssa autokoulun! Ajo-opiston rento meininki on ollut hauskaa, ja tuli viimein myös ajettua ensimmäistä kertaa autolla. No, ei se kauhean hyvin mennyt, mitä nyt voinee ensikertalaiselta odottaakin xD Ihme kyllä en saanut sitä kertaakaan sammumaan mutta aika nytkähteleviähän nuo liikkellelähdöt olivat ja jarrutukset samoin :D

Stieg Larsson - Millennium -trilogia
****½
(Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella, Pilvilinna joka romahti)

Millennium-trilogia kertoo kolmeosaisen tarinan Millennium-nimisen aikakausilehden toimittajan, Mikael Blomqvistin ja nettihakkeri Lizbeth Salanderin elämistä, jotka nivoutuvat toisiinsa sarjan ensimmäisessä osassa.

Sarjan ensimmäisen osan alussa Blomqvist on ongelmissa - hänen osittain vääriä tietoja sisältynyt artikkeli ruotsalaismiljonäärin laittomista toimista on johtanut tuomioon kunnianloukkauksesta ja niin Millennium-lehden tulevaisuus kuin Mikaelin uskottavuuskin toimittajana ovat vaakalaudalla. Kuin tyhjästä ilmestyy avuksi kuolevan Vanger-yhtymän entinen johtaja, miljonääri Henrik Vanger, joka tarjoaa Mikaelille vuoden pituista työrupeamaa. Jos Mikael saa selville miljonääriä vuosikymmenet askarruttanut sukulaistytön katoamisen yksityiskohdat ja tytön lopullisen kohtalon, hän saa ruhtinaallisen palkkion - ja tietoja miljonääristä, jonka laittomista toimista kirjoittaminen johti kasvojen menettämiseen, kunnianloukkaustuomioon ja lehden tulevaisuuden vaarantamiseen. Epäselvän katoamisen tutkiminen johtaa karun salaisuuden paljastumiseen - Blomqvist ja Salander päätyvät yhä elävän murhaajan jäljille.

Toinen osa (Tyttö joka leikki tulella) on jatkoa ensimmäisen osan lopulle. Mikael Blomqvist on palannut vuoden työkeikkansa jälkeen Millennium-lehteen. Millennium keskittyy talouselämän ja yhteiskunnan epäkohtiin. Tulevan teemalehden teemana on seksikauppa yhteiskunnassa, ja Millennium on tehnyt tiiviisti yhteistyötä seksikauppaa tutkineen pariskunnan kanssa. Aihe on arka, sillä bisnekseen on sotkeutunut myös yhteiskunnan silmäätekeviä - poliitikkoja, liikemiehiä ja muuta eliittiä. Tutkijapariskunta löydetään kuitenkin pian kotoaan murhattuina, ja kaikeksi erikoisuudekseen epäilyt kohdistuvat Lisbeth Salanderiin. Soppaan on sekoittunut niin yhteiskunnan kermaa, turvallisuuspoliisia, mafiaa kuin moottoripyöräjengiäkin - ruumiilta ei voida välttyä. (Huom. Kolmas osa, Pilvilinna joka romahti, on suoraa jatkoa kakkososalle, joten suosittelen hankkimaan sen samalla toisen osan yhteydessä!)

Stieg Larsson osoittautuu trilogiassaan olevansa loistava kirjoittaja ja myös erinomainen yhteiskuntakriitikko - taidokkaasti ja ajoittain osuvan ironisestikin kirjoitettu yhteiskuntakritiikki ravistelee varmasti ruotsalaista, miksei jopa suomalaistakin, lintukotoa. Monimutkaiset juonikuviot ja myös mielenkiintoiset sivutarinat pitävät lukijan taitavasti otteessaan. On sääli, ettei Larsson itse koskaan päässyt nauttimaan menestyksestään - kolme kirjaa ovat kaikki julkaistu vasta postuumisti hänen kuolemansa jälkeen. Millennium-sarjasta piti alun perin tulla kymmenosainen, mutta nyt valitettavasti voi vain miettiä, kuinka mahtavia seitsemän muuta osaa olisivatkaan voineet olla.

Kritisoitavaakin löytyy: Paikoitellen teksti muuttuu turhankin jaarittelevaksi, eikä aina ole helppoa erottaa olennaista asiaa kaikesta tekstimäärästä. Kun tarinaan astuu mukaan hetkeksi aikaa uusi hahmo, hänen taustastaan saatetaan kertoa jopa monta kymmentä sivua. Etenkin ensimmäisessä osassa myös valtava nimien määrä on lukijaa sekoittavaa. Kokonaisuudessaan kuitenkin osa osalta paraneva Larssonin Millennium-sarja on lukemisen väärti, upea kokonaisuus.

Leena Lehtolainen - Ensimmäinen murhani
***

Leena Lehtolaisen suositun Maria Kallio -sarjan osa kertoo kohtalokkaasta nuorisokuoron mökkiviikonlopusta, joka päättyy erään kuorolaulajan murhaan. Tuore poliisi, komisario Maria Kallio, päätyy tapauksen tutkimukseen mukaan työskennellessään väkivaltarikosten osastolla. Tapauksen tutkimisesta tekee osittain kiusallista Marian vanha tuttavuus kuolleeseen ja kuoroon, jonka jäsenistä jonkun on oltava murhaaja.

Ensimmäinen murhani on hyvä salapoliisikertomus - Lehtolainen on luonut hankalan pähkinän purtavaksi. Tarinan hahmoista kukaan ei kuitenkaan herätä suurempaa kiinnostusta, eikä kirjassa ole mitään erityistä "tajunnanräjäyttävää". Joka tapauksessa Lehtolaisen Ensimmäinen murhani on hyvää viihdelukemista.


Leena Lehtolainen - Harmin paikka
***½

Maria Kallio -sarjan toisessa osassa päähenkilö Maria Kallio on siirtynyt poliisitoimista vakuutusyhtiön leipiin. Puolisonsa sukujuhlilla Maria tutustuu pariskuntaan - Kimmoon ja Armiin. Tuore tuttavuus Armi löydetään pian murhattuna, ja epäiltynä on BDSM:sta kiinnostunut aviomies Kimmo. Seksuaalimurha saa Kallion kiinnostumaan tapauksesta ja hän sotkeutuu häikäilettömästi Espoon Tapiolan idylliin tutkimaan murhan todellista tekijää.

Harmin paikka on teemoiltaan ja kerronnaltaan Maria Kallio -sarjan ensimmäistä osaa reilusti parempi. Hahmot ovat mielenkiintoisia, uskottavia ja sympaattisia, ja Maria Kallion hahmoa syvennetään. Juoni on tälläkin kertaa sopivan monimutkainen. Miinusta tulee kuitenkin liian kliseisestä loppuratkaisusta. Ensimmäisen murhani tavoin myös Harmin paikka on hyvää viihdelukemista.

Ilkka Remes - Pahan Perimä
****½

Erik Narva (hyväniminen mies muuten) on suomalais-amerikkalainen perheenisä, joka toimii geeniteknologian parissa omassa yrityksessään. Hän on pitänyt aina biologiaa mielenkiintoisena ja etenkin perimätiedettä - perimän tarjoamia mahdollisuuksia ja perimän peruuttamattomuutta. Perimän peruuttamattomuuden kauheus alkaa valjeta hänelle siinä vaiheessa, kun hänen yli 90-vuotias isänsä katoaa Berliinin matkallaan ja hän pääsee selville vanhempansa natsimenneisyydestä - sekä natsien viimeisestä, karmeasta perinnöstä. Perinnöstä, josta myös suurvallat ympäri maailman ovat kiinnostuneita - ja 2000-luvun välinen valtioiden kilpailu on rankkaa peliä, jossa ihmishenkien arvo on mitätön.

Remeksen Pahan Perimä on loistava thrilleri, jossa on mukana aitoa jännittävyyttä, ajattelua herättävää pohdintaa geeniteknologian tarjoamista vaaroista ja mahdollisuuksista, sekä mielenkiintoisia historiallisia faktoja niin Hitlerin natsi-Saksasta kuin Yhdysvaltojen kuuohjelmastakin. Remes kokoaa faktat yhteen ja rakentaa niiden pohjalta toimivan, älykkään ja henkeäsalpaavan tarinan, jonka loppuhuipennus yltää eeppisiin mittoihin - eikä juuri tällainen ole aitoa, parasta mahdollista mielikuvituksen käyttöä? Ainoa romaanin heikkous on muutaman hahmon epäuskottavuus - miten lähes kaikki natsi-Saksan aikana eläneet hahmot ovat eläneet 2000-luvulle asti, yli 90-vuotiaiksi?

Ilkka Remes - 6/12
*****

Kaksi miljoonaa ihmistä seuraa vuotuiseen tapaan Linnan juhlia (kuuluukohan se kirjoittaa isolla?) . Mitään ihmeellistä ei luulisi tapahtuvan tavallisesta poiketen - kansakunnan kerma kokoontuu presidentinlinnassa, presidentti kättelee vieraat läpi ja juodaan boolia. Juhlien rauha kuitenkin järkkyy, kun kuuden serbialaistaustaisen sotilaan ryhmä iskee juhliin ja ottaa kutsuvieraat panttivangeikseen. Ryhmän johtaja, Vasa Jankovic, vaatii valtavia lunnasrahoja sekä Haagin tuomioistuimessa Kosovon sotarikoksista tuomittua isäänsä vapaaksi. Ryhmältä ei kokemusta, julmuutta eikä taitoa puutu. Suomi on polvillaan.

6/12 on 2000-luvun myydyin kotimainen kaunokirja, eikä se oli mikään ihme - kirjan kerronta ja juonikuviot ovat yksinkertaisesti nerokkaita. Pahan Perimän tapaan Remes yhdistää faktoja ja muodostaa niiden avulla uskottavan, mielenkiintoisen ja otteessaan pitävän kertomuksen, joka ei jätä lukijaa todellakaan kylmäksi. Hienointa tässä ehkä on kuitenkin se, että Remes on onnistunut kirjoittamaan kansainvälisiin mittoihin paisuvan romaanin, ja tälle kaikelle lähtökohdat ovat Suomessa! On suorastaan kummaa, kuinka vähän näin taitavaa kirjoittajaa on käännetty muille kielille, mutta varmasti Remeksen aika koittaa myös ulkomailla.