annoimme toisillemme sydämemme, annoimme kaiken.
pietin sydämestäsi huolta kuin herkästi särkyvästä lasista,
en antanut sen kolahtaa mihinkään, käärin silkkiin.
silti vedit altani maton.
rakensin meille yhteistä korttitaloa, kasasin sitä kortti
kortilta taloksi, torniksi, lopulta pilvenpiirtäjäksi, jonka päällä olimme me,
mutta sinä työnsit minut alas, työnsit alas pilvilinnoistani, pudottaen asfalttiin,
jättäen verisenä itkemään suolaisia kyyneleitä maahan.
nyt yritän koota elämääni palapalalta, elämäni palapeli.
mutta niinkuin varmaan tiedät, palapelistäni puuttuu ratkaiseva pala, sinä.