Luovuttamisessa ei se itse neula (vaikka se helvetin suuri onkin) ole se paha, mun mielestä. Ilkeetä luovuttamisessa on se saakelin hempan tarkastus, vaikka kuin niitä rautatabuja nappailee niin silti pitää aina tarkistaa "Joo on 148, oikeen hyvä". Semmosen vaatimattoman pienen muovin palan painaa sormenpäähän, mutta v*ttu ku sieltä pitää pongahtaa se miniveitsi ja tekee reijän sormeen. Ja kun ei voi ottaa sitä ekaa veripisaraa ei ku ensin pyyhitään veri pois ja sitten rutistetaan haavaa et tulee lisää verta ja eiköhän sekin sitten pyyhitä ja vielä ja vielä ja kun koko saatanan sormenpäästä on veret imetty niin siitä viimesestä tipasta sitten mitataan hb. Hei kiitti hei. (sormi edelleen kipee)
Asiasta toisenlaiseen: toisella kerralla kun olin luovuttamassa koitin vääntää juttua sen kärttysän sairaanhoitaja tätin kanssa, mutta eihän siitä mitään tullu. Tulinpa sitten vilkaisseeksi neulaa "Herran jumala noin iso neula pistetään käsivarteen!" Sain tympeen vastauksen siitä miten ohut neula tukkeutuu kun veri alkaa hyytyä. Sitähän otetaan huimat 4,5 desiä... Ei siitä juttua liiemmin tullu. Päätin sitten ohimennen mainita että onneksi tää ei enää satu ja samassa tomera tantta pisti neulan käsivarteen ja refleksinä huusin "AI PERKELE!" Pääs siinä tantallaki pieni naurunpyrähdys ja johan juttu luisti. Tarinan opetus; kiroile?
Luovutatko verta? Jos niin kuinka usein?
Suosittelen kaikille. On kivaa semmonen, mukavia ihmisiä ja ilmasta ruokaa. Onhan siinä kovat vaatimukset mutta jos ees kerran vuodessa.
Don't worry, be happy.