IRC-Galleria

Nyt kun ensilumi on jo iloisesti laskeutunut tänne ei-niin-lämpimään maahamme, on aika keksiä erilaisia hupijänniä bussipysäkki aktiviteetteja, jotta välttyisimme lievältä paleltumiskuolemalta. Vaikka eihän tuo Suomen, perä Pohjolamme, paukkupakkanen nipistele kuin säärikarvojamme - sillä kuten jokainen kunnon suomalainen tietää, bussi tulee aina ajoissa pysäkille, oli sää mikä tahansa. Ja myös yhtä tunnetusti iloiset, reippaat ja erittäin avuliaat bussikuskimme ovat varmasti enemmän kuin mielissään, kun kysyt heiltä hyvää vinkkiä pitää itsensä lämpimänä varsin kylmällä bussipysäkillä, odottaessasi bussia tulevaksi. Sataprosenttisella todennäköisyydellä saat mitä ystävällisimmän ja helpottavimman vastauksen, jonka päälle bussikuski tarjoutuu ajamaan mitä pikimmiten työ- tai koulupysäkillesi, jotta et varmastikaan myöhästyisi.

Mutta mitäpä tässä turhuuksia positiivisista ja elämäniloisista bussikuskeistamme jaarittelemaan. Jos lapaset unohtuivat kiireessä kotiin, työnnä kätesi lumeen. Hetken jäätävän ja nipistelevän tunteen jälkeen alkavat kädet kohmettua ja kohta niistä tulee täysin turrat - oiva tapa päästä eroon kylmän tunteesta. Samaa emme kuitenkaan voi suositella mikäli pipo jäi narikkaan - paitsi että näyttäisit pyllistelevältä strutsilta, joka on peloissaan haudannut päänsä tuohon valkeaan aineeseen, ovat hyvin monimutkaiset lääketieteelliset tutkimukset osoittaneet pään upottamisesta lumeen olevan haitallista terveydelle. Ja tietenkin optiminen havaintokykysi heikkenee huomattavasti, mikäli koko pää on silmiä myöten upotettu lumeen. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, ettet näkisi milloin bussi ajaa pysäkin ohi.

Jos sinulla sattuu olemaan nk. “bussariystävä” (se hyyppää joka hilluu sun kaa bussarilla) käsillä, voitte lämmitellä yhdessä kietoutuneina toisiinne. Keksikää mielikuvituksellisia asentoja, jotta lämpö ei liian väljän halin läpi päädy harakoille - ja jos olette huolissanne siitä, että muut pysäkillä odottavat olija-otukset kyräilisivät teitä oudoksuen ja lievän pelon vallassa, ei se mitään! Sillä kuten teiniXien kohdalla voimme todeta, massaa pitää aina liikuttaa. Joten mikä sen sopivinta kuin itse näyttää mallia miten homma pyörii ja kuka sitä pyörittää! Ja tietenkin meitä muita bussilla kulkevia aina kiinnostaa todistaa tällaista ihmeellistä kamasutramaista tapahtumaa, etenkin heti aamusta, kun ei ehtinyt juoda aamukahvia, kun mies/vaimo oli pahalla päällä, kun auto ei startannut ja siksi piti juosta pysäkille ja kun se samperin matkakortti jäi tulipalokiireessä keittiön pöydälle, koskemattoman kahvin ja leipäpalan viereen. Ja kun tietenkään ne tarkastaja-tädit eivät missään tapauksessa osu juuri siihen bussiin, millä sinä matkaat vanhentuneella kertalipulla, kun se en-keksi-sopivaa-kirosanaa-kuvaamaan-turhautuneisuuttani matkakortti jäi sinne keittiön pöydälle. Pää kylmänä vaan, hyvät strutsit!

Busseilla matkustaminen on aina kivaa, siksi pieni värjöttely pysäkillä ei maksa vaivan palkkaa. Etenkin erittäin aikaiset aamubussit kello kuuden aikaan, kun aurinko ei ole vielä noussut ja sana yö käy enemmän kuvaamaan sitä varhaista aamua, ovat täynnä ratkiriemukkaita matkustajia, joiden kanssa on mukava tappaa aikaa - sillä välin kun bussi köröttelee rauhallisesti kaikkien ihme korpien kautta (joita et tiennyt edes pääkaupunki seudulla olevan) haluttuun määränpäähän. Ihmeellistä kyllä, autolla ajaessa matka silti tuntuu taittuvan nopeammin, kun bensan säästämiseksi ei kierrä niiden kaikkien jumalan hylkäämien pikkuteiden kautta, ja kun ei pysähdy joka ainoan siunatulla pysäkillä kaappaamassa lisää porukkaa sisään valmiiksi jo liitoksistaan ratkeavaan kulkuneuvoon.

Eikä pidä unohtaa ystäväämme flunssaa, joka aina pääsee talven hallojen tultua yllättämään. On se mukavaa, kuinka takana istuva osoittaa kiintymyksensä turauttamalla kunnon räkäpalluraisen suoraan niskaasi. Siinäpä sitten avuliaasti käännyt ja toteat: “Terveydeksi, saisiko kenties olla nenäliina?”

Koottuna, busseilla on paitsi erihupaisaa matkustaa, on se myös ekologista. Aina kun tulee yhtään vihreämmälle mielelle, niin osta halpa, vuodesta toiseen vakiohintainen, bussilippu ja matkusta halki kuntasi outojen ja ennestään tuntemattomien metsien läpi. Sillä samalla kun koet elämysmatkan Suomen lähiöluontoon, puhdistat omatuntosi ja voit jälleen saastuttaa vapaasti ainakin seuraavan viikon.

Genre: Yrittää kovasti venyä pakinan mittoihin, mutta jäi vähän puolitiehen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ikinä, koskaan, “niinq never” en oo kokenu mitään piinaavampaa kuin sukujuhlat.
Jo sana itsessään aiheuttaa pakokauhun valtaa: “Apua! Nyt äkkii jotain muuta menoo, ai gynelle, SELVÄ! Ei siis, en millään pääse tulee niihin sukujuhliin voi HARMI. Pitää toi -- noi ikkunatki pestä ja siis voi kauheeta kuuliks jo et mulla on hitsin iso mustelma jalas -- jalkakramppi! Joo, ei käy toi käveleminen, yhtä tuskaa on on on. Joo, että ei se nyt oikeen irtoa -- olisin kyl halunnu nähdä enoo ja mummii, mut ei voi, ei pysty. Okemo.”

Sukujuhlissa ihmiset jauhaa niin läpipinnallisia asioita, suosikki aihe lienee sää ja se tavallinen klisee: “Ohhoh, onpa Ville-Petteri kasvanut sitten viime näkemältä. Mites siellä koulussa, seiskallahan sinä olit? Oi, ohops, jo oikeen lukiolainen! Kuulehan tuota vaari!” Vanhat riidat ja erimielisyydet unohdetaan juuri niiksi tunneiksi, kun koko suku on kerääntynyt yhteen tiiviiseen loukkoon johonkin päin Suomen perukoita. Oikeastaan erimielisyyksiä ei unohdeta, ne vaan piilotetaan ja leveiden hymyjen seasta välkkyy raateluhampaat, kilpaa joulukuusen koristeiden kanssa.

Mitä siellä sitten yhdessä tehdään? Jaa, asiastahan voi aina heittää villejä veikkauksia.
Tylsemmät veikkaa kahvittelua, ihan näin vinkiksi. Jokaisella suvulla on omat traditionsa, mutta perinteisesti yksi kunnon katastrofi A. arvoesineen pirstaloitumisesta, B. luurankojen kaivamisesta kaapista, C. rivoilusta varmasti koituu. Ja ehkä jossain vaiheessa naapuri kutsuu paikalle poliisit, pelätessään “oman” henkikultansa puolesta.

Suvun majoittaminen (sen jälkeen kun osalla porukasta on menny vähän överiks) on ihan oma kategoriansa. Jotkut on sentään ajanu sinne hemmetin Pernäjoelle viisi tuntia putkeen, eikä illalla kello kahdeksan talviaikaan oikeen innosta, jos edessä on puuduttavat, unettavat viisi tuntia autossa saman päivän sisällä. Toiset, perheelliset, ovat jo vakaasti päättäneet tietenkin jäädä yöksi, sen kummemmin isäntäperheeltä kyselemättä. Siinä sitten kun jaetaan vuodepaikkoja ja korjataan keittiön pöytää pois patjojen alta, kuulee, että ne kaksi muutakin perhettä ovat päättäneet jäädä niiden kymmenen muun vieraan kanssa. No eipä siinä mitään, majoitetaan koko suku! Majoituksen tarjoavat voivatkin nukkua teltassa ulkona, joka tietenkin vuotaa katosta.

Aamulla tuleekin sitten herättyä jonkun tuntemattoman vierestä. Sitten sitä tökkii hereille: “Hei sori et häiritsen, mut mitäs sukua sä mulle oot?”

Sukujuhlat voi hyvällä tuurilla vääntyä karmaisevaksi - etenkin jos mummo saa sydärin sen jälkeen kun Marju julistaa eroavansa Urposta. Ja sekin vain hyvällä tuurilla. Muuten ne ovat lähes aina tuhoisat.