IRC-Galleria

No, nainen oli laittanut mulle torstai-iltana viestejä että ei halua enää olla mun kanssa, hyvin vakuuttavia sellaisia. Perjantai iltana sit sovittiin, mut myöhään yöllä jutut meni taas riiitaisiksi ja yritin häntä tyynnytellä. Viimeisin viesti oli sit hiukan loukkaava ja mikä pahinta, niin vedin siitä sen johtopäätöksen että sen seuraava viesti olisi taas tyyliin hae kamas ja painu vittuun mun elämästä. Halusin myös nukkua, olin känniskin ja siksi suljin luurin. Aamulla sitten heräsin kovaan hedariin, otin buranaa ja jatkoin nukkumista. Ennen kauppojen sulkeutumista sitten lopulta nousin ja kävin vielä ostoksilla.
Pelkäsin että puhelimessani tai mesessäni mua odottaa viesti jossa nainen kertoo jättävänsä mut enkä uskaltanut avata niitä, tunsin myös itseni väsyneeksi ja menin takaisin nukkumaan vain hetken pelattuani. Sunnuntaina sitten heräsin vasta yhden aikaan iltapäivällä, vietin aikaa netissä, kävin kaupassa ja lopulta hiukan ennen kahdeksaa avasin ensin puhelimen ja sitten myös mesen.


Miksikö sitten odotin ennen kuin avasin puhelimen ja mesen? Suurin syy oli pelko ja halu välttää surua ja stressiä. Pelkäsin että nainen jättää mut ja pelkäsin sitä sydänsurua, masennusta ja stressiä minkä siitä saan. Viimeisin viesti häneltä perjantai/lauantaiyönä kun oli niin pahaenteinen.
Uskoin että seuraava viesti olisi vielä pahempi ja olin niin väsynyt että en uskonut jaksavani sitä enää kestää, en siinä tilassa. Halusin siis suojella itseäni, olin liiankin pessimisti sillä hetkellä ja väsymys myös saneli valintaani. Sunnnuntaina taas aloin pelätä yhä pahemmin luurin ja mesen avaamista ja vasta kaupasta tultuani sen lopulta avasin. Tämä johtui myös osittain siitä että tuntui kuin nainen hallitsiisi kaikkea suhteessa. Hän valitsisi haluaako hän enää jatkaa ja lopettaisi vähäisimmästäkin syystä, siksi en uskaltanut sitä avata. Väsyneenä en uskonut kestäväni sydänsurua, tai ainakin mahdollisuuteni kestää sitä olisivat huonommat kuin muuten.
Henkinen väsymys siis ohjasi minua, olin myös hiukan masentunut. Ja tähän väliin sanottakoon että olen kärsinyt monen vuoden masennusjakson elämässäni jolloin jaksoin vain valittaa asuntoni lattialla ja aina joskus se palaa yllättäen. En ole vahva, olen vieläkin toisinaan hyvin heikko.

Pelko siis ohjasi minua ja nyt olen menettänyt elämässäni kaiken...
Pelkäsin turhaan silloin kun olisi pitänyt olla rohkea ja se sai minut sulkeutumaan lähes kahdeksi päiväksi ja sinetöi kohtaloni.