IRC-Galleria

V-18
30.03.2008 - 21:05
Sattuipa siis kyytiini urani ensimmäinen oikeasti hankala asiakas.

Perjantain viimeinen asiakas oli noin juuri ja juuri täysi-ikäisyyden ylittänyt sälli. Hän oli alusta asti hyvin vastenmielisen oloinen - käyttäytyi kuin Euroopan omistaja. Heti matkan alussa hän yritti soittaa joillekin naisille - onnistumatta siinä kuitenkaan. Hän pyysi pysähtymään siltä varalta, että naiset haettaisiin kyytiin. Heti pysähdyttyäni hän napsutteli sormiaan ja osoitti mittaria: "pysäytä toi!" En tietystikään. Yritin kyllä jutella ihan ystävällisesti ja myötäillä hänen juttujaan. Hän mumisi matkan alussa jotain pankkiautomaatista, mutta kun ohiajaessamme tarjosin hänelle sellaista, hän viittasi kintaalla ja sanoi, että rahaa kyllä on. Sen jälkeen hän kertoili juttuja, kuinka hänellä rahaa ja Mersuja riittää. Kun kysyttäessä kerroin auton olevan Mersu, kertoi hän tykkäävänsä juuri Mersuista - "kyllä pojat tietää!". Ajelimme kohti Pakilaa ja kääntyessämme Tuusulanväylältä pois hän kertoi olevansa rahaton. Siinä vaiheessa löin jarrut pohjaan ja sanoin, että jos hänellä ei rupeaisi löytymään maksuvälineitä, veisin hänet takaisin keskustaan.
- Sullako ei todellakaan ole siis rahaa?
- No kuule, näin on, hän vastasi ylimielisesti.
Siinä vaiheessa kun olin kääntymässä liittymästä ajaakseni takaisin Tuusulanväylälle, hän ähkäisi, että on hänellä Visa Electron. Pyysin näyttämään ja koska häneltä sellainen löytyi, vein hänet kohdeosoitteeseen.
- Mä haluan ihan kotiovelle asti!
Kun pääsimme perille, hän alkoi temppuilemaan maksun kanssa. Pyysin korttia ja hän kieltäytyi antamasta.
- Millä minä sitten syön ensi viikolla?
- Sitä olisi pitänyt miettiä siinä vaiheessa kun astuu taksiin.
- No olisiko mun pitänyt muka kävellä keskustasta tänne?
- No vaikka, jos ei ole rahaa - tai tulla bussilla.
- Bussilla?
- Niin. Ei taksi ole mikään hyväntekeväisyyskulkuneuvo. Ei taksilla ilmaiseksi ajeta.
- No mä ajan.
Poika yritti tehdä lähtöä autosta. Olin jotenkin jo arvannut moisen ja minulla oli autossa pakki valmiina päällä. Tarrasin miestä olkapäästä kiinni ja lähdin peruuttamaan.
- Minä vien sut takaisin keskustaan.
- Ai ovi auki vai?
- No vaikka ovi auki. Hauska nähdä, mitä sulle tapahtuu kun kaarran vasemmalle.
Poika veti oven kiinni ja lähdin ajamaan pois. En ehtinyt ajaa pitkällekään kun kortti löytyi. Sanoin, että ajan niin kauan kunnes kortti on minulla. Sain sen ja ajoin takaisin. Vetäisin kortin koneesta ja ojensin kuitin allekirjoitettavaksi.
- Mä tutkin tosi tarkkaan tän kuitin, ettei mua huijata.
Poika luki aikansa lappua ja kun tarpeeksi patistin, hän tarttui kynään. Allekirjoittamisen sijaan hän kirjoitti extra-kohtaan "10000€". Sanoin, että kannattaa sitten olla tosissaan tuon kanssa, koska aion todellakin laittaa tuon summan.
- Ai, tuleeko se sulle? Mä luulin, että se tulee mulle.
Hän alkoi suttaamaan tekstiä ja kirjoitti sitten jotain tyyliin "0,00000001€". Käskin lopulta häntä useita kertoja allekirjoittamaan lapun, mutta hän vain piirteli sille. Lopulta tempaisin kynän ja allekirjoitusalustan häneltä pois ja sanoin, että pelleily riittää. Pyysin häntä poistumaan autosta.
- Jos laitat Suomipopin soimaan.
Sanoin, että hänen osaltaan suomipopit on nyt kuunneltu. Nyt ulos, kotiin ja nukkumaan.
- Ei kun minä jään tänne nukkumaan.
Tämä vetkuttelu jatkui tovin, kunnes lopulta nousin autosta, kiersin ja avasin pelkääjän puolen oven ja käskin pojan ulos. Kun vetkuttelu vain jatkui ja jatkui, otin häntä kädestä auttaakseni vähän etenemään. Hän harasi vastaan ja sanoi, etten saa häntä autosta ulos.
- Ei sulla voimat riitä!
Vaikka en olekaan mitään painonnostajatyyppiä, niin näymmä kun oikein raivostuu, niin sitä siirtää vaikka vuoria. Poika oli penkillä rintamasuunta ulospäin, toinen jalka sisällä ja toinen ulkona. Tartuin häntä vaatteesta olkapäästä ja polvesta ja tempaisin. Tilanne jopa hetkellisesti nauratti minua sisäisesti: se muistutti ihan jotain piirrosfilmiä, jossa joku lentää kaaressa ulos taksista. Poika tömpsähti istumaan asfaltille noin kolmen metrin päähän autosta hieman hölmistyneen näköisenä. Minä läimäisin oven kiinni ja peruutin pois paikalta.

Tuli vaan kämmättyä taksamittarin kanssa aika lailla tuossa samalla. Siinä vaiheessa kun lähdin poika kyydissä pois pihasta tarkoituksena ajaa takaisin keskustaan, tarkoituksenani oli laittaa taksamittari uudestaan päälle, mutta painasin erehdyksessä taksamittarista matkan maksetuksi, ikään kuin se olisi maksettu käteisellä. Ainoa ilo tapahtuneessa oli se, että kun printterin rakkine alkoi raksuttaa, ei poika meinannut kestää ääntä: "mikä tuo ääni on?! Pistä se pois! Pistä se pois!". Kerrankin toivoin, että printteri hakkaisi kuittia ikuisuuden. Yksi sähläys ei kuitenkaan riittänyt. Pojan annettua Visa Electronin laitoin summan mittariin sopimusajona - ja uskomatonta kyllä, painoin taas matkan maksetuksi. Kolmas kerta onnistui mutta sähläämiset eivät jääneet siihen. Poistuttuani paikalta parkkeerasin bussipysäkille ja ryhdyin korjaamaan maksuja taksamittarista - ja ennen kuin arvasinkaan, huomasin yhtä-äkkiä poistavani myös pojalta saadun korttimaksun! Eli kaiken rähjäämisen jälkeen kävi niin, että poika sai sähläämiseni takia matkansa ilmaiseksi.

Jos tämä kyseinen sälli joskus osuu vielä kyytiini, ajan hänet Espoon Soukkaan ja jätän sinne!

---

Siis tollasia tyyppejä on oikeasti olemassa (siis tämä asiakas). No, meitä on moneen junaan.

Olen tässä alkanut lukemaan taksiblogeja koska ovat mielenkiintoisia.

Tänään leikin itse vähän taksia, ensin Rantakylässä keikka ja sitten kuskiksi.