IRC-Galleria

Suomi - Usa 2-3Torstai 07.05.2009 02:41

Peli alkoi hyvin ja varsin tasaisesti. Ekan erän aikana maaleja ei tullut, mutta toisen erän alkuun Suomi onnistui tekemään aloituksen tilanteeseen 1-0. Toinen erä oli kaiken kaikkiaan varsin mielenkiintoinen, mutta herätti varmasti monissa suomalaisissa vakavia tunteita jäähyjen ja Usan tekemien maalien seurauksena. Tilanne muuttui toisen erän aikana jo Usan 3-2 johtoon.

Viimeinen erä oli maaliton kummankin osapuolen kohdalla. Tilanteita maalin syntymiseen oli monia mutta maalivahdit onnistuivat kaikki estämään. Loppua kohden jännitys tiivistyi, mutta Suomi ei onnistunut kovasta pelistä huolimatta tekemään enempää.

Suomi - Kanada 4-3Tiistai 05.05.2009 04:50

Odotin pelistä varsin kovaa, jolta peli ei aluksi näyttänyt. Itse heitin päivällä veikkauksen tilanteeseen 3-2, mutta metsään meni, tosin ei pahasti. Hyvin jännittävä matsi kaikenkaikkiaan. Ensimmäisien minuuttien aikana kun peliä oli pelattu alle 5min tekee Pihlman avausmaalin. Tämä oli toisaalta varsin yllättävää. Koska pidin Kanadaa kovana vastustajana. Toinenkin suomen maali isketään ensimmäisen erän aikana. Tähän maaliin kuului varsin laaja nujakointi, josta seurasi Kanadalle jäähy kahden edestä. Suomella ensimmäinen ylivoima.

Ensimmäinen erä oli näin sanoen varsin upea. Tappeluja tuli enemmänkin, kuten myös ylivoima maaleja. Kanada saa loppujen lopuksi kirittyä tasapeliin 3-3 ja aivan vikan erän lopussa noin minuutuksi (jos muistan oikein) suomen maalivahti irtautuu maalista. Varsinainen peliaika päättyy tasatilanteeseen. Peli siirtyy jatkoajalle, jonka aikana maaleja ei tehdä.

Siirrytään rankkareihin. Peli pysyy varsin tasaisena, mutta suomi onnistuu lopulta tekemään voittomaalin. Tilanne päättyy lukemaan 4-3 suomelle. Helpotus on suuri, ainakin omalla kohdallani. Nyt jännityksellä odottamaan peliä USA ta vastaan. Kuten alkuun sanoin, että peli ei näyttänyt kovalta olin väärässä. Varsin tasaväkinen ottelu kaikenkaikkiaan. Mutta tosiaan ihanaa leijonat ihanaa!:D

Suomi - Valko-Venäjä 1-2Sunnuntai 03.05.2009 02:53

Peli alkoi varsin mielenkiinkiintoisesti. Valko-Venäjä onnistui heti aloituksen jälkeen 5 sekunttiin tekemään aloitus maalin. Peli oli kyllä kaiken kaikkiaan aika moista katseltavaa. Läheltä piti tilanteita oli puolin jos toisin monia, mutta silti se kiekko ei tahtonut sinne verkkoon upota. Ja suomen epäonneksi saatiin vielä virallisen peliajan ylittävä jäähy. Ei näin. Jatko aikaa ja rankkareita myöten mentiin valitettavaan häviöön.

Suomi - Slovakia 2-1Lauantai 02.05.2009 02:43

Näin alkuun ei voi muuta sanoa kuin että olipa jännittävä peli. Jokainen on ollut tapansa mukaan kovempi ja jännempi. Eihän tässä pumppu enää meinaa kestää tämmöisellä jännityksellä. Oli hyvin tasaväkinen ottelu, ja jännitys tiivistyi 3 erän loputtua 1-1 tilanteeseen. Jatkoajalla kukas muukaan kuin toinen kapasista onnistuu tekemään voitto maalin.

Suomi - Tsekki 4-3Torstai 30.04.2009 02:50

Vaikka alkuun tuntuikin että Tsekki vie voiton niin kyllä saimme taas luottaa leijonien taitoihin. Mahtavaa peliä. Jännitys oli katossa kokoajan. Ja suomi piti pintansa loppuun asti.. mahtavaa. Jokainen peli on ollu tähän mennessä toistaan jännempi.. Tsekki veti yllättävän paljon jäähyjä puoleensa. Nyt jännityksellä odottamaan seuraavaa peliä.

Suomi - Tanska 5-1Tiistai 28.04.2009 02:24

Eipä oltu Tanskan aloitus maalin aikaan oikein hereillä vielä. Mutta kyllä leijonat hoiti jälleen homman kotiin kunnialla. Viimeinen maali viimeisten kymmenien sekunttien aikana oli jotain aivan mahtavaa. Tästä on hyvä jatkaa keskiviikkona samoihin aikoihin.

Suomi - Norja 5-0Sunnuntai 26.04.2009 03:55

Leijonat ne sitten pieksi Norjaa ihan reippaasti. Nikokin totesi naureskellen noin tuntia ennen matsia 5-0 tulee pisteiksi. Eikä Norjallakaan kovinkaan paljoa ollut noita läheltä piti tilanteita. Ja suomella varmaan 5 tolppaan osumista. Loppujen lopuksi varsin tylsä matsi. Toivottavasti huomenna illalla tulevasta Suomi - Tanska pelistä tulee hieman mielenkiintoisempi.

Edit: Piti vähän muokkailla, kun humaltuneena ja väsyneenä tuli tämä kirjoitettua.

Jääkiekon MM alkaa..Lauantai 25.04.2009 17:00

Tai alkoi viralliseti eilen. Mutta ensimmäinen suomi matsi. Suomi - Norja. Henkilökohtaisesti uskon suomen voittoon tämänpäiväisessä, mutta ei mahdollisuutta kultaan loppupeleissä. Monta hyvää pelaajaa joutunut jäämään pois. Harmillista. Harmillista myös se että en välttämättä pääse seuraamaan seuraavia kahta tulevaa peliä. Saa nähdä miten käy. Vuoden olen kärsien odottanut, kuten varmaan moni muukin. Mutta alkuvuoden aikana itse pelaillessa on onneksi saanut vähän tuntumaa tähän huumaan.

Mutta iltaa odotellessa ja meno korkealla toivottavasti.

Jopas on ollut pääsiäinen..Maanantai 13.04.2009 00:59

Tullu ryypättyy 3 päivää putkeen. Väsymys alkaa jo painamaan. Naapurikin on alkanut kiusaamaan mitä erikoisimmilla valituksilla, joita ei voi vain ymmärtää. Mitäs muuttaa asuntoon jossa naapureina suurimmilta osin nuoria. Ja näin pyhien alla kuuluu vähän juhlia. Juhlinta tietää vähän normaalia enemmän meteliä. Mutta tosiaan ties mikä kyttääjä eukko sekin. Kaikkea sitä näkee ja kuulee kun vanhaksi elää. Pitäis kait muuttaa johonkin vähemmän valitus herkkään paikkaan.

Väsymystäkö?Maanantai 06.04.2009 22:41

Viime päivinä tullu nukuttua jokseenkin huonosti. Meinasin töissä ruokatauolla nukahtaa, mutta kuten arvata saattaa työpäivän alkaessa olla loppu tulee virkeys pintaan. Koko päivänä en ole kerennyt kunnolla syödä tai juoda. Kokoajan menny hoitaa asioita. Mutta sainpahan tehdyksi ainakin osan. Ja lopputulos on voimakas väsymys.

Noh onneks viikko on lyhyt.