IRC-Galleria

Nuorisotyöttömyys on ollut säännöllisesti puheenaiheena varsinkin viime aikoina. Viimeksi A-Talkissa, joka löytyy Yle Areenasta.
http://areena.yle.fi/video/1336678859837

Aloin pohtimaan pitäisikö eritellä hieman omia syitäni, miksi olen ollut niin pitkään työttömänä. Viimeksi olin työssä loppuvuonna 2005. Kuten monilla, tämä on monisyinen kokonaisuus, jossa on taustalla useita erilaisia syitä. Yritän alla eritellä niitä sellaisessa järjestyksessä, että ylimpänä ovat likimain tärkeimmät syyt.

1) Terveyssyyt ovat ehkä tärkein tekijä. Olen sitoutunut useampaankin kirjahankkeeseen enkä voi myöskään työn takia keskeyttää kysely/keräysprojektia, jossa projektisuunnitelma ja sen tieteelliset kriteerit asettavat tiukkoja vaatimuksia aikataululle. Olkoonkin että en osannut ennakolta täysin aavistaakaan kuinka vaativaan hankkeeseen olen sitoutunut, en voi peräytyäkään ilman että jo näkemäni vaiva valuisi osittain hukkaan.

Pelkään pahoin että jos otan siihen päälle vakituista, korostan siis vakituista työtä, terveyteni ei riitä sellaiseen rasitukseen. Olen itseni paras asiantuntija ja tiedän esimerkiksi minkälainen unentarve minulla on, sekä minkälaisiä riskejä suuri univaje voi aiheuttaa. Sama koskee säännöllistä syömistä ja fyysistä kestokykyä, tunnen nekin hyvin.

Terveyssyyt eivät siis tarkoita sitä että terveydessäni olisi jotain vikaa työntekoa ajatellen vaan että jos sitoutuisin kovin vaativaan ja paljon aikaa kuluttavaan palkkatyöhön kaiken muun lisäksi, se olisi suuri riski moneltakin kannalta eikä vain terveyden näkökulmasta. Mahdollisia tai jopa todennäköisiä riskitekijöitä olisivat tällöin jatkuva univaje, epäsäännöllinen syöminen ja huomattavasti lisääntyvä fyysinen rasitus.

Riski on mielestäni tässä tilanteessa tarpeeton otettavaksi. Ensinnäkin se saattaisi vaarantaa työkykyni jatkossa, jolloin yhteiskunnan kustannukset minun kohdallani vain kertautuisivat vaikka lyhyellä tähtäimellä yhteiskunta säästäisikin minulle maksettavissa korvauksissa. Toiseksi katson että toistaiseksi palkaton työskentelyni on sen luontoista, että se ylläpitää osaltaan työelämässä vaadittavia taitoja ja tuottaa osaltaan myös takaisin korvauksiin meneviä rahoja, joskin tämä riippuu ihan siitä kuinka paljon itse kukin arvostaa tekemääni työtä rahassa mitattuna. Kolmanneksi minulla ei ole velvoitetta vaarantaa vähäisessäkään määrin terveyttäni muutoin kuin sellaisesta syystä, jonka koen riittävän tärkeäksi, eikä pelkkä ansiotyö ole sellainen asia, ainakaan rauhanoloissa tms. jossa yhteiskunta on rakennettu niin ettei työttömyys ole oikein hoidettuna suuri ongelma.

2) Sen lisäksi että sitoutuminen vakituiseen palkkatoimeen, päivätyöhön saati vuorotyöhön, saattaisi uhata ajankohtaisessa elämäntilanteessani terveyttäni, siihen sisältyy muitakin ongelmia. Ensinnäkin itse työhön sitoutuminen saattaisi olla haasteellista.

Tiedän esimerkiksi että univajeen kertyminen tuo haasteita keskittymisen ja etenkin heräämisen kanssa. Perfektionistina en tietenkään halua hoitaa työtehtäviäni huonosti, jonka takia työelämään hakeutumisen kynnys on tässä elämäntilanteessa sangen korkealla. On siis melkoista taistelua omien perfektionististen taipumusten kanssa hakea vakituisia hommia. Lisäksi työtehtävien huonosti hoitamisella on ihan konkreettisiakin seurauksia. Vaikka vastuut eivät olisikaan niin kovat että väsymys vaarantaisi jonkun työkaverin, se voi kuitenkin vaarantaa projektin tai työtehtävän onnistumisen työnantajan toivomalla tavalla.

Sen lisäksi että ruoskisin itseäni sellaisesta tilanteesta, jolle en oikeastaan voi mitään, pelkään että jos tulisin tilanteen johdosta laiminlyöneeksi liikaa itseäni ja tätä kautta työtäni, voisi se johtaa varoituksiin tai jopa potkuihin. Sellainen olisi tietenkin vahingollista jo muutenkin korkealle kynnykselle hakea töitä, ellen kykene hoitamaan niitä täydellisyyttä hipoen.

3) Tässä tilanteessa optimaalisinta palkkatyötä olisikin siis sellainen, jossa vastuut eivät ole erityisen suuret ja tehtävä olisi osa-aikainen. Ironista kyllä on osoittautunut että järkevää työtä tältä sektorilta on kuitenkin vaikein löytää.

Ensinnäkin tarjolla olevissa osa-aikaisista tehtävistä yllättävän suuri osa on eettisesti kestämätöntä. Korvaus niistä on niin pieni, että se ei tarjoa riittävää syytä luopua omista arvoista. Toisin sanoen mielestäni yhteiskunnalle koituva haitta niiden vastaanottamisesta olisi suurempi kuin se pieni rahallinen summa, jonka yhteiskunta säästäisi osa-aikaisessa työllistymisessäni.

Toiseksi suuri osa jäljelle jäävästä työstä ei hyödytä minua mitenkään ja voi kysyä onko hyöty yhteiskunnallekaan lopulta kovinkaan merkittävä. Kyse on siitä että tällaisessa palkkatyössä en ansaitse yhtään enempää kuin työttömänäkään, eikä palkkatyö ole sellaista että se erityisemmin edistäisi uratavoitteitanikaan. Toki silti olen periaatteessa halukas tällaiseenkin osa-aikaiseen työhön, mutta tuntuu siltä että siihen liittyvä byrokratia tekee epäsäännöllisen työn tekemisen vaativuuden lähes täysiaikaista työtä vastaavaksi. Samalla se on kuitenkin vähemmän motivoivaa, jolloin työtä tulee helposti laiminlyötyä muutenkin kuin elämäntilanteen johdosta. Joka taas puolestaan nostaa kynnystä hakeutua tällaiseen osa-aikaiseen työhön.

Uskon silti että löytyy osa-aikaista työtä joka sopisi elämäntilanteeseeni, mutta toistaiseksi sitä ei vain ole löytynyt. Täytyy myöntää että se ei ole nostanut aktiivisuuttani työnhaussa, joka on muutenkin kangerrellut tuon aiemmin mainitsemani rimakammon takia. Jos olenkin työtä hakenut, en ole välttämättä uskaltanut mennä mahdolliseen työhaastatteluun siinä pelossa että se ei taaskaan onnistu.

Minulla on silti jatkuvasti puolittain aktiivisia työnhakuja päällä etenkin vuokrafirmoihin, mutta toistaiseksi ei ole ollut tuuria - eikä ehkä riittävästi motivaatiotakaan siinä pelossa että minulle tarjottaisiinkin sellaista työtä, joka ei sovellu tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni vaan epäonnistuisin työssäni jos ottaisin sen vastaan. Kilttinä ihmisenä en halua joutua liian usein kieltäytymään jostakin hyvässä tarkoituksessa esitetystä tarjouksesta, ja pelkään toisaalta joutuvani työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohteeksi siksi että asianomaiset viranomaiset eivät tunne elämäntilannettani riittävän hyvin. Eli sitä, kuinka kestämättömiä seuraamuksia sillä voisi olla jos ottaisin vastaan elämäntilanteeseeni täysin soveltumatonta työtä. Nämä työvoimapoliittiset toimenpiteet kun voisivat käytännössä vain vaikeuttaa taloudellista tilannettani ja sitä kautta joissain tapauksissa epäsuorasti myöskin mahdollisuuksiani työllistyä vaikeuttamalla elämäntilannettani ja matkustusvalmiuksiani.

Lisäksi kyseeseen olisi voinut tulla jonkinlainen työharjoittelu tai tukityöllistäminen, mutta toistaiseksi yritykset siihen suuntaan ovat tyssänneet byrokratiaan. Itselläni kun ovat olleet tarkat oman elämäntilanteeni huomioivat suunnitelmat tämän toteuttamiseksi, jotka eivät kuitenkaan olleet osuneet yksiin viranomaisten mielestäni virheellisten kriteereiden kanssa. Kun yhteistyö viranomaisten kanssa on sitten takkuillut ja koska olen muutenkin ujoluonteinen ihminen, kokoukset ovat jääneet yleensä pään nyökyttelyn tasolle eivätkä asiat ole konkreettisesti edenneet mihinkään. En ole muutenkaan hyvä ajamaan omaa etuani byrokratian viidakossa, tottuneemmin puolustan ystävieni etua jotka eivät ole yhtä henkilökohtaisia. Ehkä jotenkin pelkään olevani liian jäävi käsittelemään omia asioitani ja kuuntelen mieluiten vain mitä työvoimaviranomaisilla on kulloinkin sanottavanaan ilmaisematta kunnolla, missä he ovat mielestäni väärässä. Tai konkreettisemmin pelkään suututtavani viranomaiset omaksi tappiokseni, jos kritisoin heitä omassa asiassani.

Toisaalta olen myös yrittänyt työharjoittelua ja tukityöllistymistä työvoimaviranomaisten ehdoilla, mutta sekään ei ole toistaiseksi tuottanut hedelmää. Se ei ole joko johtanut mihinkään, mikä olisi parantanut omaa tilannettani (pikemminkin päinvastoin) tai en ole edes päässyt kyseiseen paikkaan, joka minulle on osoitettu. Joissain tapauksissa olen kyllä itsekin tehnyt elämäntilanteestani johtuen virheitä, jotka ovat tulleet edistäneeksi tätä lopputulemaa.

Kun huomioi että tukityöllistäminen ja työharjoittelu vain lisää minuun liittyviä kustannuksia, ilman että toimenpiteestä olisi saatavissa yhteiskunnalle kovinkaan merkittävää lisähyötyä, siinä on vaikea nähdä mitään järkeä - muutoin kuin aktiivisuuden osoittamisessa sekä ammattitaidon ja päivärytmin ylläpitämisessä, johon toisaalta luulisi soveltuvan yhtälailla myös tekemäni palkaton työ virallisten instituutioiden ulkopuolella. Työllistämistoimenpiteet ovatkin pahimmillaan vain rahojen siirtelyä paikasta toiseen ilman että yhteiskuntakaan siitä hyötyy toimenpiteiden kohteesta puhumattakaan.

(Jatkuu loppuosassa, koska galleria jostain syystä vielä nykyäänkin rajoittaa artikkelien pituutta aivan älyttömän lyhyeksi..)