IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 28.11.2008 11:09

Tuuli on sitten näköjään yöllä ryövännyt kaiken lumen. Mälsää, koska nyt maisema on todella masentava. Kerkesin yöllä jo näkemään untakin, että meidän ikkunan vieressä oli niin suuri lumikinos, että se ylsi jo melkein tänne ylös asti. Va-va-vau =D Toisaalta tämä lumen äkillinen häviäminen voi pelastaakkin minut molempien koipieni katkaisemiselta, oon eilen pelannut Soniccia hieman liian hypnotisoituneena ja loukannut alaselkäni samalla, ja Porihan on tämän viikon ollut kuin suuri luistinkenttä, eli pystyssä pysymisen mahdollisuudet, ellei tuuli olisi luntani ryöstänyt, olisivat erittäin pienet, varsinkin tämän humppakahvasta löytyvän patin vuoksi. Lel.

Nyt menen kaivamaan roskiksesta pussin eväilleni ja lähden viettämään viimeisimmänkin saksalaiskontaktini läksijäisiä. Pussithan täytyy kaivaa roskiksesta, koska vaikka talossa asuukin kaksi naista, ei meillä mitään pusseja ole. Tosin eilen kyllä väittivät kovasti Kelassa, että asun täällä avoliitossa jonkun miehen kanssa -______________-


Eilisen päivän aktiviteetti: (Sonicin lisäksi)
Kävin maistraatissa poistamassa avomieheni tästä asunnosta. =)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.