Vihaan katuojia. Miksi niitten ylipäätään pitää olla siellä? Miksei kaikki vaan vois olla kivaa ja tasaista, ettei tarvitsisi pöhnäpäiten pyörällä kaatuessaan joutua ojanpohjalle? Ja vielä sen niin rakastettavan nokkospuskan läpi. Sairaalloinen turvotus ja poltto ovat jo onneksi poistuneet raajoista, mutta jäätävä kutina senkun pahenee. Tartten oikeesti jonkun alkolukon mun pyörään, huom. siihen "uuteen" pyörään, etten pysty aamun varhaisina tunteina toteuttamaan ainuttakaan pyöräilysuunnitelmaani enää ikinä.
Lisäksi vihaan vanhuutta. Juhannus loppui kuin seinään tai paremmin sanottuna yhteen päivään, koska ei vanha vaan enää kykene uuteen nousuun oksennettuaan ensin oman huoneensa lattialle (Kyllä, pääsin sieltä katuojasta vielä kotiinkin näköjään!) ja sen jälkeen humalassa ja krapulaisena yhteensä yli 20 kertaa yhden vuorokauden sisällä. Pari vuotta ikää pois niin eipä olis tehtävä eikä mikään siivota yrjöjään pois ja painua takasin radalle. Tällä kertaa en edes siivonnut ylläreitä lattialta pois. Että voi Sami parkaa, kyllä sua vaan sääliksi käy.
En myös kovastikkaan pidä neitsyyksien menettämisistä. Tällä kertaa meni moottoripyöräneitsyys ja täytyy sanoa, että jokaisessa kurvissa tai kiihdytyksessä luulin joko tippuvani tai kuolevani. Mulle koneella käyvä pyörä ei ole vapaus, se on pakokauhu.
Päivän miete:
Always think like a fish, no matter how stupid it gets.