IRC-Galleria

Vuoden ensimmäinen työpäivä takana. Se oli pitkä ja kirottu, mut selvisin siitä. Ei tule enempää mieleen, vaikka mitä sitä töistä enempää puhuisikaan. Nyt kohti jääkaappia ja kiisseliä nassuun sit dudii uusien tyynyjen ja peittojen kanssa.

Väsynyttä puhetta:
Onko tää sun vai mun lasi? Varmaan joo.

Tv:n kanavat näyttävät samaa kuvaa. Stereot huutavat samaa sävelmää. Silmät tuijottavat samaa näkymää. Mieli ajattelee samaa asiaa, sitä jokapäiväistä sanomaa: elämä on turhaa...
Elämä on ajattelemisen arvoista, kyllä olenhan olemassa kun ajattelen. Sillä saan kaiken tämän kurjuuden tajuntaani, äänet sisimpääni. Ja kun näin on en tahdo enää olla ja ajatella. En ajattele, en siis elä, ja nyt loppuivat sanat. Niin käyn taas huomiseen.

Vuoden viimeiset päivät pyörivät väsymyksen ja ankaran vitutuksen kourissa. Ei ole muuta sanottavaa, ei nähtävää tai kuultavaa. Olen pahoillani.

Piti tänään alottaa tämäkin osio. Kaikki oli muuten hyvin, idea,teksti ja jopa jonkinlainen kerronta. Asia sitten taisi vaan paisua liian syvälliseksi. Tästä jokapäiväisestä elämästähän siinä piti olla juttua. Ei siinä oikeen aina järkeä ole mut eipä nyt sitten jutustakaan tullut mitään niin antaa olla...Huono alku, niin kuin oli syntymäkin.