IRC-Galleria

Mahasta tuntuu oudolta, ei oo tullu syötyä kauheesti viime päivinä. Vähän aikaa sitten teki mieli suklaata, kun sen sitten viimein löysi ei tehnyt enää mieli. Mikä avuksi? Onneksi jääkaapista löytyi ässä: kylmää olutta. Ja näin ongelma oli ratkaistu. Hörps.

`All this time I`vebeen dreaming of it
All this time it`s been haunting in my head
Tempting me, invitingme to fall asleep in its arms
To fall from grace,
to breathe its ever-dimming dusk

Through my eyes
you could see the hurt I crave
Trough myh eyes
you`d see there´s nothing left to save
I heard you said: "There´s a light up ahead",
but I am heading towards a dead end
I just can´t say no,
I just can´t let go for it´s got me bent

I crave therefore I am and that is all I ever feel
I hope you´d understand...
One love, one pain, one enemy
I toast to misery as I dig into the devils bone
And for eternity the pain becomes me
and won´t leave me alone´

- Pain Becomes Me

Surusta kerrottu, surusta puhuttu, surusta laulettu, surusta soitettu, kuolemasta sävelletty ja siitä eletty...

Vuoden ensimmäinen työpäivä takana. Se oli pitkä ja kirottu, mut selvisin siitä. Ei tule enempää mieleen, vaikka mitä sitä töistä enempää puhuisikaan. Nyt kohti jääkaappia ja kiisseliä nassuun sit dudii uusien tyynyjen ja peittojen kanssa.

Väsynyttä puhetta:
Onko tää sun vai mun lasi? Varmaan joo.

Tv:n kanavat näyttävät samaa kuvaa. Stereot huutavat samaa sävelmää. Silmät tuijottavat samaa näkymää. Mieli ajattelee samaa asiaa, sitä jokapäiväistä sanomaa: elämä on turhaa...
Elämä on ajattelemisen arvoista, kyllä olenhan olemassa kun ajattelen. Sillä saan kaiken tämän kurjuuden tajuntaani, äänet sisimpääni. Ja kun näin on en tahdo enää olla ja ajatella. En ajattele, en siis elä, ja nyt loppuivat sanat. Niin käyn taas huomiseen.

Vuoden viimeiset päivät pyörivät väsymyksen ja ankaran vitutuksen kourissa. Ei ole muuta sanottavaa, ei nähtävää tai kuultavaa. Olen pahoillani.

Piti tänään alottaa tämäkin osio. Kaikki oli muuten hyvin, idea,teksti ja jopa jonkinlainen kerronta. Asia sitten taisi vaan paisua liian syvälliseksi. Tästä jokapäiväisestä elämästähän siinä piti olla juttua. Ei siinä oikeen aina järkeä ole mut eipä nyt sitten jutustakaan tullut mitään niin antaa olla...Huono alku, niin kuin oli syntymäkin.