IRC-Galleria

Asia Pimun kohdalla meni siis niin...

Tiesin jo ostaessani tamman että hankaa itseään jonkun verran, saatiin alussa hoidolla hankaus pidettyä kurissa, kuitenkin tuntui että se paheni koko ajan pikku hiljaa.

Viimeisessä paikassa täällä Imatralla(muutettiin miun opiskelujen takia) meni todella pahaksi.Loimi oli 24/7 päällä ja kokeiltiin niin pihattoa ja talliin sisälle ottamista pahimpiin ötökkä aikoihin.Karsinassa kun ei voi 24/7 hevosta pitää.Ostin kaikkia mahdollisia aineita niin kalliita kuin halpojakin.Lopuksi kokeiltiin lääkitystäkin.Hiljaa sydämessäni mietin viimeiselle matkalle päästämistä mutta en kai ikinä kuitenkaan tosissani.Kun asiasta tuli puhetta muiden kanssa iski totuus tajuntaani, voidaanhan myö vielä kokeilla lisää näitä "ihme" aineita vaikka niitä on kokeiltu jo monta kymmentä.Voidaanhan me laittaa tammaan kortisoni piikki joka toinen(tai joka) viikko..Mutta Pimu pelkäsi jonkun verran neuloja ja kortisoniakaan kun ei jatkuvalla syötöllä voi laittaa terveydellisistä syistä.Olisi vielä voitu kokeilla seerumihoitoa(netistä löytyy tietoa lisää) mutta siitäkään ei ole takeita ja se yleensä pahentaa hoidon alussa ihottumaa pariksi viikoksi, sitä en olisi halunnut nähdä.Joten vaikka ratkaisu oli elämäni vaikein sen kuitenkin olin jo sydämessäni tiedostanut.Eläinlääkäriinkin oltiin tietysti yhteyksissä jo lääkityksenkin takia.

Hankasi siis loimen läpi päänsä ja hännäntyven kaljuksi ja verille, myös harja oli aivan tynkä.Uusista hoitokeinoista/aineista ei ollut apua kuin hetkeksi ja sitten meni taas samanlaiseksi.Se oli maailman turhauttavinta ja surullisinta, öisin itkin ja mietin vaihtoehtoja että mitä vielä voitaisiin kokeilla...Lopussa satulan selkään laittaminen aiheutti aivan hillittömän ravistelu kohtauksen, ihottuma levisi siis selkäänkin asti.Loimea ei voinut ottaa pois sillä meni aivan hysteeriseksi, joten arvattavissa varmaan on että ratsastuksesta ei meinannut tulla mitään.Ravissa ja laukassa meni tosi nätisti kun ötökät ei kiusanneet mutta käynnissä pukitteli, potki ja oli todella, todella levoton.Mutta pakkohan se olisi kävelläkkin.Vaihtoehtoja ei siis enää oikein ollut.Tämä oli elämäni raskain ja vaikein päätös, ja toivon ettei kukaan syytä miuta siitä.Itkettyä on tullut niin paljon ja syyllisyyttä tunnen jo muutenkin.Suru tuskin koskaan häviää..

Mietimme vaihtoehtoja miten Pimun olisi parasta lähteä.Olisin saattanut saada eräältä laitumelta nykyisen tallin läheltä hautapaikan, mutta siinä olisi ollut kova miettiminen ja järjesteleminen.Joten päädyimme että viemme Pimun "teurastamolle" Savonlinnaan.Edellisenä päivänä kävin viimeisen kerran ratsastamassa ilman satulaa niin että Pimulla oli loimi päällä.Kauniilla vihreällä pellolla.Ja laukattiin pitkää suoraa ja itkuahan mie siellä selässä tuhersin.

Paikka missä lähtö tapahtui oli todella kaunis pientila missä tuskin yksikään eläin on aikaisemmin lähtenyt.Mies oli todella mukava ja otti osaa kovin, yksityisyrittäjä joka tekee yleensä auton kanssa keikkoja.Oli saanut kaveriltaan luvan lainata heidän pihaa meitä varten.Pimun vierelllä oli sen kanssa pitkään touhunnut aikuinen ihminen, loppuun asti siis.Miun kaunis ja rakas tamma lähti rauhassa syöden tuoretta vielä maasta kasvavaa ruohoa.Lähtö tapahtui siis ulkona.Itse en pystynyt loppuun asti olemaan ja miut passitettiinkin autoon odottamaan.Lähtö oli siis niin kaunis kuin sellainen lähtö voi olla.

En tiedä pystynkö koskaan uutta hevosta elämääni ottamaan, mutta vanhempani lupasivat maksaa kerran viikkoon ratsastustunnin ja laittamaan säästöön tallivuokran verran rahaa miulle, olisivat siis isommat kulut kustantaneet mitä Pimuun olisi mennyt siihen asti kunnes pääsen töihin.Ja tallinpitäjän kanssa ollaan ihan mielettömän hyvissä väleissä ja hän antoi luvan että saan käydä hänen vähän jo vanhemman lv-tamman kanssa touhuamassa ja ratsastamassa vapaasti, sanoi että ei halua että katoan sieltä mihinkään..On myös valmis auttamaan tämän ihmisen kanssa joka Pimua hoiteli, etsimään tulevaisuudessa miulle uutta hevosta jos asia tulee ajankohtaiseksi.Tuntuu aivan hirveältä ja ei voi vieläkään uskoa että tää ois ees totta, miun kaunis ja rakas pieni tamma.Mie rakastin sitä niin kovin ja aina kuvittelin että se on miun vierellä silloinkin jos oman tilan saan joskus ostettua..En tiedä miten tästä selviää mutta toivon että selviän edes jotenkin.Tuska on niin kova..

Toivottavasti siulla Pimu on kaikki hyvin siellä taivaassa ja kutina ei enää ikinä vaivaa siuta.