IRC-Galleria

HMorg

HMorg

Maailma on Sunn O)))

Selaa blogimerkintöjä

Morg studiossa nolla kuus. Päivä 1.Sunnuntai 20.08.2006 01:43

Päivä alkoi aamulla varhain (tai no ysin jälkeen) aamiaisella ja kahvilla. Sitten lähettiin Turkan kanssa liikkeelle, haettiin Chris kyytiin ja mentiin DLX:ään ostamaan virvelikalvoa. Sen löydyttyä suuntasimme Mursuun (the revered Studio Walrus), jonne saavuimme muutamaa minuuttia myöhässä, mutta Panu olikin vielä makuulteen.

Aloitimme ihmettelemällä sitä, kuinka 90-syntyneet on jo lukiossa, minkä jälkeen seurasi se, että Turkka ja Panu ryhtyivät kokoamaan rumpuja ja niiden mikityksiä ja minä ja Chris puhuimme paskaa ja sitten menimme pelaamaan nintendoa. Emme kuitenkaan kerenneet aloittakaan, kun jo saimme pyynnön lähteä hakemaan treenikseltä Pertin rumpujakkaraa ja yhtä mikkiständiä. No, sinne menimme ja palatessamme kävimme DLX:n kautta hakemassa vielä 3 xlr-piuhaa. Palattuamme saivat rummut kasaan ja soundien kimppuun, me toiset taas sen nintedon.

Pelattuamme Super Mario Bros. 3:a kuudenteen maailmaan saakka päätimme käydä katsomassa miten rummut edistyvät. Ihan hyvällä mallilla olivat ja aikataulussa. Siispä palasimme nintendon ääreen, mikä ei kuitenkaan kauaa enää viehättänyt, vaan perse repesi yhdeltä ja toiseltakin. Siispä menimme äänityskopin ulkopuolelle hillumaan, kunnes Turkka oli takonut osuutensa purkkiin. Sitten kokosimme rumpukamat autoon, puhuimme hetken Panun kanssa kitarasoundeista ja lähdimme kotia kohti. Huomenna vuorossa on Chrisin kitarat.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.