IRC-Galleria

HMorg

HMorg

Maailma on Sunn O)))

Selaa blogimerkintöjä

8. lukuLauantai 09.05.2009 17:40

James Turjake avasi oven varaston katon eteläpäässä. Sisällä oli pimeää ja hän pysähtyi hetkeksi antaakseen silmiensä tottua siihen. Sitten hän hiipi portaat alas kuunnellen samalla merkkejä mahdollisista kaappaajista. Mitään ei kuulunut, joten hän eteni vaarattomaksi tekemältään kaapparilta saamiensa ohjeiden mukaan. Varaston pohjapiirros oli osapuilleen sellainen, että pohjois-ja eteläpäädyt olivat toistensa peilikuvat, joten Jamesilla ei ollut hankaluuksia tajuta minne hänen oli mentävä. Matkaa ei ollut pitkälti ja hän voisi sitten jälkeenpäin paeta ikkunasta, joka oli rakennuksen länsipuolella, aivan kuten pohjoispäädyssäkin.

James pysähtyi kuullessaan puhetta kulman takaa. Hän kuunteli hetken ja tunnisti ainakin kaksi eri ääntä juttelemassa keskenään. Ainakin kaksi kaappaajaa. Hän kaivoi taskustaan peilin ja katsoi sen avulla kulman taakse kyykistyen lattian rajaan. Käytävässä oli yksi kaappaaja, tämän vieressä avoin ovi ja sen toisella puolella ainakin yksi kaappaaja ja todennäköisesti panttivangit. Käytävässä oleva kaappaaja kääntyi puhumaan huoneessa olevalle ja James huomasi hetkensä tulleen. Hän syöksähti käytävään kaappaajan taakse, kumautti tätä haulikonperällä niskaan ja loikkasi huoneeseen laukaisten kohti toista kaappaajaa, joka heilahti osumasta taaksepäin ja kaatui kuolleena maahan. James laskeutui tiikeriloikkansa jälkeen lattialle kierähtäen ketterästi jaloilleen, latasi haulikkonsa ja valmistautui jatkamaan tulitaistelua tarpeen niin vaatiessa.

Huone oli kuitenkin panttivankeja lukuunottamatta tyhjä. Panttivangit, varatuomari ja tämän vaimo, olivat lattialla polvillaan, kädet sidottuina selän taakse.
”Tulitko pelastamaan meidät?” kysyi varatuomari.
-”Jotakuinkin sellaiselle asialle minut on pistetty”, vastasi James, kiersi pariskunnan taakse, kaivoi taskustaan revolverin ja teloitti panttivangit niskalaukauksilla.

James sujautti sitten revolverin ammutun kaappaajan käteen, haulikon kolkatun viereen ja otti itselleen heidän aseensa, kromatun colt-pistoolin ja uzin. Tämän tehtyään hän ryntäsi takaisin huoneeseen, jossa portaat olivat, särki ikkunan pistoolilla, otti vauhtia ja ponkaisi ikkunasta ulos. Ikkunasta loikatessaan hän kuuli ensimmäisten poliisiautojen sireenit. Täydellinen ajoitus, nyt kaappaajien huomio kiinnittyisi varaston julkisivun puolelle. James laskeutui maahan kierähtäen pari kertaa ja nousten lopuksi jaloilleen ja juoksi metsään.

Olen tänään nähnyt...Lauantai 02.05.2009 01:27

...gallerian etusivulla, viimeksi kirjautuneiden joukossa ainakin 3 (nuorta miespuolista) henkilöä, joilla on oletuskuvassa seinällä takanaan Slipknot juliste/seinälippu.

Mielenkiintoista, eikö totta?

Ok, yks niistä tais olla päivänsankari, täytti 14 tms.

Ever Circling Wolves studioon!Perjantai 01.05.2009 03:41

Ever Circling Wolves, nuo törkyiset doomaajat, aloittavat 20.5. Studio Walrusissa urakan, jota ep:n äänittämiseksi kutsutaan. Kyseessä on toinen tällä nimellä julkaistava julkaisu, mutta 75% yhtyeen miehistöstä ensimmäinen varsinainen koitos yhtyeen riveissä. Myöskin ensimmäistä kertaa mukana on oikeat rummut. Kappalemateriaali on vahvempaa kuin viime kerralla ja aiottuna lopputuloksena on huomattavan paljon muhkeampi soundi. Itsehän olen jo varsin intona asiasta.

Tervetuloa kattelemaanTiistai 28.04.2009 08:35

Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän kunniaksi (tai vain sattumalta samana päivänä) joukko suomalaisia doom-bändejä kokoontuu Ravintola Lepakkomiehen kellariin laulamaan surullisia virsiä. Tule mukaan!

Kuvan pienuuden takia luetellaan bändit sitten vielä tässäkin:
TEMPLES
CHESTBURSTER
EVER CIRCLING WOLVES

Sisäänpääsy on halpa, kalja on halpaa, bändit hyviä, naiset kauniita ja ristit kivisiä. Tule!

RequestTiistai 28.04.2009 01:05

Tahtoisin semmosen asetuksen, jolla sais noi gallerian koristelut pois näkyvistä.

ViiTTU PÄDSAFPMMaanantai 27.04.2009 05:11

MÄ joinsd kaks eiku kolme bissee eli binii eli öölkrie eli kalbsaa oon poööäisn., en snaaou ees opildee hö imekääö hoot munaaA

JUMALERVO!Perjantai 24.04.2009 17:31

Nyt kyllä semmosta settiä taas, että ollaan kai jännän äärellä (suokaa anteeksi Pasilaismini). Nimittäin Khanaten uusi, postyymi pitkäsoitto, Clean Hands Go Foul on semmosta settiä, että meikällä taitaa sydän sulaa. Ja ehkä naamakin, kun tarpeeks kovaa kuuntelee. Kerta kaikkiaan ihana levy. :)))))))

Käytännön englantia, oppitunti 1Perjantai 17.04.2009 20:20

(17:15:17) (Donkeyhead) You mammas so fat that when she went to the movies she sit next everyone
(17:15:48) (@HMorg) Yo mama's so fat you can't even learn English.
(17:17:07) (Donkeyhead) WHat? :D
(17:17:08) (@HMorg) Sinä mammat niin lihava että kun hän meni elokuviin hän istuu seuraava kaikki
(17:17:16) (Donkeyhead) :<
(17:17:30) (@HMorg) hän istua*
(17:17:34) (Donkeyhead) Your mamma is so fat that when she went to the movies she sat next everyone
(17:17:34) (Donkeyhead) better?
(17:17:42) (Donkeyhead) to
(17:17:44) (@HMorg) Not realy.
(17:17:46) (@HMorg) +l
(17:18:12) (Verikurimus) np: Rick Astley - Never Gonna Give You Up
(17:18:13) (@HMorg) Yo mama's so fat when she goes to the movies she sits next to everyone.
(17:18:28) (@HMorg) This is better.

[Ei aihetta]Torstai 16.04.2009 12:10

Vittu MÖ!

Rumpali hakusessaTiistai 14.04.2009 15:13

Kuten jotkut teistä tiesivätkin, Morg on nykyisin ilman rumpalia. Siispä, jos olet osaava rumpali ja kiinnostunut Morgin musiikillisesta tyylistä, ota yhteyttä. Tai jos tunnet osaavan rumpalin, joka voisi olla kiinnostunut, kehota häntä ottamaan yhteyttä.