IRC-Galleria

"Hyvästi

Hajotat minut.
Oletko onnellinen?
Ilman minua,
mistä onnesi hankit?

Mitä hajotat
kun minä sanon hyvästit?"








"Tuntematon

Ihmisten kasvoissa nähdä voin sen
tuon onnen, ilon ja rakkauden.


Missä meneekin tien sen autuuden
peittää pimeä taakseen se tien rakkauden,
sitä koskaan, koskaan minä tunne en.

Rakkautta tunnista en milloinkaan,
Palakoon se maailmassani tuhkaksi maan.

Epätoivo, tuska sieluani vihloo, tuhoaa.
Pettymystä tieni kun on tulvillaan.

Eilinen pois kadoten,
sieluani repien.
Huominen eteen saapuen,
palasiani ei löydä kaivaten.

Ihmisten kasvoissa nähdä sen voin
onnen ja ilon, raukeuden.

Lepää en milloinkaan,
sylissä onnen ja rakkauden.
Tieni tahdon jättää onnettoman
niin tuskaisen.

Porteilla kun Kuolema kutsuu vaan,
tämä lintu jo itkee vapauttaan.

Vankina kahlittuna revitty olen
kauas niin kauas rakkautesi ulottumattomiin.
Valheen koskemattomiin."








"Punainen uni


En kuulu mihinkään,
missään ei ole hyvä olla.

Ruusujen peittämä vuode
oli unissani.
Minä mustan silkin sain punaiseen.

Onnellista loppua ei tullutkaan.
Kaikkialla sattuu pieneen sydämeeni.

Missään ei ole hyvä olla,
en kuulu mihinkään.
Ei sinun sylissä, eikä yksin pimeässä.

Minä mustan silkin tahraan verenpunaiseen."


en ole jaksanut tänne sanoa mitään.jos ei jaksa mitään ei jaksa sanoa mitään.olen hyvin väsynyt olemaan"muka"niin iloinen, se jota esitän päivästä toiseen.todellisuudessa ei ole onnea..ei ole aitoa iloa.ei ainakaan minussa.

stressi vielä valvottaa ja vituttaa suorastaan.liikaa tehtävää mutta mitään ei saa aikaan.koulua pitäis käydä mutta se ottaa jo kamalasti voimille vaikka toinen viikko vasta menossa.mihin lie suuntaan johtaa loputon stressi ja ahdistus ja se ettei ikinä näytä oikeita tunteitaan.

se siitä ei kehtaa enempää paasata.toivottavasti runot ovat jollain tapaa fiksuja.. :D

Sekaisin

"Levätä ei voi,
huoli painaa kehon maahan
kyyneleet kirvelee silmäkulmissa.

Yötä päivää epätiedon tuskassa.

Maalaan seinälle kuolemaa.

Niin rikki voi olla
että mikään ei korjaa.

Jos saisin kuolla huolen jättäisin
maailman tuskan ja surun jo hylkäisin.

Ei, en halua pettyä enää.
Maalaan taas uutta kuolemaa."






Viha

"Vihaan.

Revin itseni kohti kuolemaa.
Huudan peiliin kirosanoja.
Lyön rikki luuni
ja maahan lyyhistyn.
Itken yöhön tuskaani,
vuotaen ja huutaen.

Vihaan."





Pimeä

"Pimeä
repii ja riistää.
Sieluni palat liekeissä.

Päälläni paholainen
silmissään kuolema.

Varjot
tanssii ja nauraa.
Sydämeni pirun kädessä.

Minussa paholainen
silmissäni kuolema.

Veri, kyynel ja tuska
yössä kun huudan.

Se minussa tekee tekonsa
vieden ikuiseen kuolemaan."

tätä tuskaa...kaikki mitä rakentaa horjuu, lopulta se kaikki hajoaa. Mikä on vikana kun ei voi rakentaa ehjää huomista.Voi näyttää muille että minä nauran, katsokaa, olen iloinen. Todellisuudessa kaipaa muuta, ihan muuta. Mikä sammuttaa loputtoman tuskan. Sen joka repii paloiksi minut pimeydessä.

Ote elämästäni, Erzebeth Crystal Gorathiel

tässä maailmassa tullut mietittyä onnen olevan hetkeä.se on kuin kristalli joka hetken hohtaa kunnes hajoaa.Meitä neuvotaan ottamaan kiinni onnesta mitä saamme mutta entä jos se onni onkin niin hauras että se hajoaa maahan ja sirpaleet repivät rikki kristallia heikomman sydämen..

Sanotaan että pitää nousta siiville vaikka olisi maassa kuoleman portilla.entä jos voimat eivät riitä eikä löydä nostajaa.särkee vaan sydämensä uskomalla tapettuihin toiveisiinsa.

Entä se iänikuinen rakkaus.onko sitä edes olemassa?

Kaikki tämä on sanoja jotta saisimme toisemme jaksamaan.Itse en tiedä aina uskoako vai en,
enkä tiedä kannattaako jatkaa jos matka vie vain surusta uuteen tuskaan.Ehkä onni kääntää kasvonsa myös minulle.sen näkee joskus...

Hiljaa


"Hiljaa vasten syliä
saan kylmän suudelman.
Katu peittyy askelista kuoleman.
Raahaa kasvoillansa
tuota harsoansa kuoleman,
kantaa harteillansa taakkaa
liian painavaa.

Hiljaa vasten huulia
on lintu kuoleman,
siipi revittynä
veri maassa vuotaneena.

Vasten tuulta tiesi käy
jos lentää vielä voit.
Laula lintu , laula
vielä äänesi kun soi"






kuoleman peto


"Kadut hiljaiset askelten alla
pimeään ovat hukkuneet.
Seuraa minua suden lailla
peto ikuisen kuoleman.

Pakoon pääse en
ja kukaan kuule ei,
vaikka huutaisin
ei kukaan huomioisi.

Katse vainotun pedon silmiin uppoaa
tietäen että paeta kun ei saa
huutaa avun huudon
mutta kukaan koskaan kuule ei.
kuka koskaan välittäisi,
kuolemaa hiljaisen..

pakoon juoksien
ja hukun myrskyn pyöteisiin
vaikka pakenen
kukaan suojele vaan koskaan ei.

Peto repii minut ikuiseen kuolemaan,
etkä jää nyt koskaan kuolemaani muistamaan..."




ikuisesti



"Tyhjä kosketus hetken viipyy iholla,
kun tunnen hiljaa kivun viimein loppuvan,
se sattui ja tuska oli niin loputon
nyt lopulta olen niin tunteeton.

Itke en ja nauraakaan en enää
osaisikaan.
Kyynel virta loputon on saatu katkeamaan.
Ei onni eikä katkeruus tee
pesäänsä sydämeeni,
ei suru eikä ilo kosketa minua sisälleni.

Unohtaa voin kaiken muun,
kaiken muun kuin sen joka pelastaa.
vailla tunnetta ainutta ei kannata kenekään jatkaa.

Itke, huuda, naura ja kaipaa.
rakasta,
minä en.

kuollut olen sisältä
kuollut olen ikuisesti."

Siinä oli kolme uutta runoani......mutta nyt mentävä tästä selittämästä :)

UUSI AAMU

heräsin tänä aamuna
kun auringon säteet
hyväilivät kehoani.
poskella valuu päivän
ensimmäinen kyynel.
miksi minä,
kuuluu ääni hiljainen.





RIKKINÄINEN SATAMA

silloin minuun sattui
ja vesi oli paikoillaan järvellä.
katsoin sinne
ja hukkui mieleni.
järkeni satamaan saapui hulluus

silloin minä hajosin,
mikään ei minua voi korjata.
kuu nousi taivaalle
kun itkien verisiä kyyneleitä.
minä olen liian rikki hymyilemään



JOUTSENLAMPI

Matkaa metsissä yksinäinen,
lammen rannassa lumpeille laulaa
Tanssii kanssa perhosten,
kuulee kuiskailut kaukaa.

Joutsenparvi laskeutuu lammelle,
kevyesti veden pintaa koskettaa.
Suruvaippa pysähtyy kämmenelle,
kyynel silmäkulmassa kimaltaa.

Eksyksissä suree kohtaloaan,
pinnan veden särkee kyyneleet,
Vapauden kaipuutaan itkee tuskissaan,
värjää tummuus valkoiset höyhenet.

Veden viileän kutsun kuulee,
itkee hän vapauttaan.
Väsyy alle valkeiden lumpeiden
joutsenet siniseen katoaa




Siinä runojani muutama.vanhaa ja uutta....:)

taas on hiton unetonta.kun sais unta....ajattelen vaan asioita ja valvon ja valvon...

"On pimeä varjona ylläni
tuudittaa nukkuvaa,
seinällä valo liekin loistavan,
muistona heikkoudesta kuolevan.

Ruusu tuonen kadota saa
jättää rauhaan se saa nukkuvaa,
hiljaa kuiskien,
luokseni lentää,
korppi musta tuonelan.

Unta onko tää
vai onko totta tappavaa.
Valveunta vaiko totta
tappavaa.

Avaan silmät
liekit nään,
voin kulkea vain
pimeämpään"

jos silloin olisi helpompaakin.. :)

ajastus kietää kehää taas ja ei tule ulos tuskaa kummempaa...
voinen sanoa:

"Kadotettu

Kylmyys pureutuu minuun,
kiinni ja niin se jää.
Minuun kylmyys ainaiseksi jää.

Routa piirtää pimeän kukan
lasiin johon katseeni uppoutuu.
Tanssii hän haudalla sieluni,
sen jonka hän kadotti.

Hiljaa kutsun roudan kuulen,
kutsun ydintalven pakkasen,
kanssa poistun elämästä ikipimeyden.
Hiljaa kutsun hänen kuulen,
kutsun ikiyön valvojan.
kanssaan poistuu lapsi elämästä ikiyön.

Routa piirtää jälleen kukkasen,
jo poissa olen ymmärrätkö sen?
Kerran kun sieluni kadotit,
minut ikuisesti menetit.

Tanssi vihan tanssi haudallani pakkasen.

Routa piirtää lasiin kasvoni,
olin neito kylmyyden ja maan routaisen."

näitä tuntuu minulla riittävän.runoiksi puettavia ajatuksia.

kylmyydellä ja pimeydellä, Saatanan Morsian.

ekaksi tein testiä mikä elokuva elämäni olisi, minkä elokuvan elämästäni saisi.tässä tulos:

elämäsi on kuin kauhuelokuva

Elämäsi tuo eteen käänteitä, jotka välillä saavat hiukset nousemaan pystyyn. Ystävillä on kanssasi tiukat paikat, eivätkä kaikki välttämättä kestä matkassa. Mutta ne jotka kestävät saavat nauttia sitäkin paremmasta kyydistä - kanssasi ei ole ainakaan tylsää!

Romanttiset suhteet ovat sinulle myös haastavia - parisuhteesi saattavat katketa kuin kirveellä leikaten. Jos sinulla on onni, rinnallasi on kuitenkin kumppani, joka ei kavahda isojakaan elämän haasteita.

Kuulostaako kauhealta? No, ei onneksi, sillä sinä, jos kuka, olet ihminen, jota elämän möröt eivät pelota. Ja kaikkihan me tiedämme, että kauhuelokuvan lopussa kuitenkin kiitos seisoo, aurinko paistaa ja hirviöt ovat poissa!


testasin myös mikä jumalatar olen.tulos:


olet persefone, ikuinen neito, manalan kuningatar

Tärkein ominaisuutesi on sitoutumattomuus. Olet sisimmältäsi villi ja vapautta kaipaava. Ikuinen tyttönen, joka tarvitsee vaihtelua ja kyllästyy helposti. Olet vaikutuksille altis, mutta avoimuutesi valloittaa.

Miessuhteissasi sorrut helposti olemaan lapsinainen, joka antaa miehen olla vahvempi ja suojella häntä.

Persefone-arkkityypin vaarana on kehittymättömyys. Saatat myös olla taipuvainen masennukseen.

Persefone on oppaanasi, kun kohtaat oman varjosi, oman mielesi pimeät puolet. Kun tarkastelet omia pelkojasi tarkemmin, huomaat lopulta ettei niille olekaan mitään aihetta. Pelko on aina pahempi kuin todellisuus. Siksi on parempi kohdata ikäväkin todellisuus ja tarttua tilanteen vaativiin toimiin nopeasti, ettei aikaa ja energiaa kuluisi turhaan ja tuskalliseen pelkäämiseen. Kun oppii hyväksymään omat virheensä osaksi omaa persoonaansa, on helpompi hyväksyä myös muut ihmiset.


ja kokeilin tällaista myös ajan kuluksi :D

testi: olen kalevalan naisista:
mielikki

Mielikki tai Mimerkki on metsän emäntä, joka huolehtii luonnosta. Hänen suojeluksessaan ovat puut, kasvit ja eläimet. Häneltä myös emännät pyytävät suojelusta lähettäessään lehmänsä laiduntamaan metsiin. Mutta hän on myös "metsän antimuori", jonka suosiosta riippuu metsästäjän saalis.

Itsensä metsän emännän,
Ehtoisan metsän emännän,
Käet oli kullankäärehissä,
Sormet kullansormuksissa,
Pää kullanpätinehissä,
Tukat kullansuortuvissa,
Korvat kullankoltuskoissa,
Kaula helmissä hyvissä.
Oi mielu metsän emäntä,
Metsolan metinen muori!
Heitä poies heinäkengät,
Kaskivirsusi karista,
Riisu riihiryökälehet,
Arkipaitasi alenna!
Lyöte lykkyvaattehisin,
Antipaitoihin paneite
Minun metsäpäivinäni,
Eränetso-aikoinani!
Ikävä minun tulevi,
Ikävä tulettelevi
Tätä tyhjänä-oloa,
Ajan kaiken annituutta,
Kun et anna aioinkana,
Harvoinkana hoivauta.
Ikävä ilotoin ilta,
Pitkä päivä saalihitoin.
seuraava

tai louhi:

Otti miehen itkemästä,
Urohon urisemasta;
Saattoi siitä purtehensa,
Istutti venon perähän.
Itse airoille asettui,
Soutimille suorittihe;
Souti poikki Pohjolahan,
Viepi vierahan tupahan.
Syöttelepi nälästynehen,
Kastunehen kuivaeli;
Siitä viikon hierelevi,
hierelevi, hautelevi,
Teki miehen terveheksi,
Urohon paranneheksi.



testit on kivaa huvia.tein nämä ajat sitten nyt sitten ajattelin tänne huvikseen laittaa alkuiltani puuhia :D :D hah.järkevää.

tänään tullut kirottua elämä syvimpään...ei aina voi homma toimia.
todennut sen sata kertaa, rakkaus on kuollut ja tunteet on vaiennut.kaikkialla....ja että maailma ei tarvitse juuri minua, mutta huomenna voi olla jo parempi päivä ja ilta :) mieli voi vaihtua näistä mustista ajatuksista piankin.toivottavasti....

Varjo uhri

Sirpaleita sydämen,
hiljaa korjaan yössä särkyneen,
tuskassani itken kyyneleen,
revin minusta tikarin muistojen.

Niin taas kerran nähdä saan,
kuinka peitti lumi syntisen maan,
ja taas kerran tahdon unohtaa,
ensilumen peiton veren katkeran.

Pisara maahan hajoaa,
niin pimeään valo jo hajoaa,
huudan sinulle putoan,
älä saavu, älä pelasta.

Käteni petojen raatelemat
sinun käsiisi tarttuu kuin kerjäten,
päästä irti anna pudota,
anna minun jo varjoihin vajota.

Niin taas kerran nähdä saan,
kuinka peitti lumi syntisen maan,
ja taas kerran tahdon unohtaa,
ensilumen peiton veren katkeran.

Niin taas kerran tuntea saan,
kuinka kylmyys pimeään kutsuu vaan,
kädellä ruumiini uhratun,
ruusu lumeen tuhotun.

Jäätynyt paikalleen
on sydän, sielu mukanaan.
Maassa minut verhoaa
lumi peite joka peittää maan.

Taas kauniin kuolema
uhrattu varjoihin.






Kauniin sirpaleet

Ihmisen sirpaleita
vailla kokoajaa.
Pieniä paloja jäänyt
jäljelle kauniista.

Sirpaleet jotka repii....
kävelkää yli ja haavoittakaa jalkanne.

En osaa kuin satuttaa...

Repikää kätenne
kun keräätte sirpaleeni
ja heitätte ne pimeyteen.






Varjoissa

Helvetti on irti tänä yönä
kun kuu valvoo rikottua sielua.
Pimeys hukuttaa minut
varjoihinsa kätkeydyn.

Liekit mustien kynttilöideni
hiipuu hiljaa vajoten pimeään.
Yön taivas peittyy kyynelistä
tähtein mustasta surusta.

Pimeys ylläni teen hiljaa kuolemaa
on kauneus varjoissa kosketeltavaa.
Veren sade lankeaa maahan,
käsivarsilla lepään tappajan.

Yön kuiskaukset ympärilläni
pedot saalistaan ympäröiden.
Käykää kiinni tai minä pakenen.
Helvetti on irti tänä yönä.


tämä alla oleva on hieman vanhempi periaatteessa..kunhan hieman muokkailin tätä.
onhan se ihan...jees runo.ei varmasti mitään parhaitani mutta menee...

tapettu

Kaunis kalpeus kehollani
ruumiillani tapetun,
ruusu rinnalla uhratun.

Valuen kasvoilla yön mustaa
hiukset vereeni tahritut.

Kun juot sen vereni katkeran,
sinä olet ikuisesti oma kuoleman.
Kun juot sen vereni katkeran,
sielusi on aina Saatanan.

Kaunis kylmyys ruumiini,
painat kätesi kiinni ihooni,
kosketuksesi keholla uhratun.

Kaulani valuu punaa pimeyden,
huulesi koskettaa, tahtoo jokaisen pisaran.

Kylmyys kehollani koskettaa,
käteni sinun kättäsi puristaa.
valuu mustaa kasvoilla kalpean,
tapetun pimeän prinsessan.

Kun juot sen vereni katkeran,
sinä olet ikuisesti oma kuoleman.
Kun juot sen vereni katkeran,
sielusi on aina Saatanan.