IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Hauska...Torstai 06.07.2006 18:40

Hanna päätti bornata maailmaan eräänä lumisena päivänä. Hetken päästä näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli hermoton ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään televisio, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli vihannekset.

Hanna kehittyi kolmannellakymmenellä varsin lyömättömäksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä punaiset silmät.
Himosta päätellen hän oli todella kikattelevainen. Lempiruokaansa sienikeittoa hän sai työskennellen lapsinäyttelijänä.

Hanna tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan synttäreillä. Alkoholia hän ei juo edes ollessaan humalassa.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.

Kokeile itse: http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/

Just juu!!!!Tiistai 04.07.2006 12:45

Kiitos IRC-galleria, kiitos!!!!!! Täältä voi löytää ihmisiä jotka saavat perhoset lentämään vatsassa ja olon tuntumaan ihanalta!!! Koskaan en ole nettiystävyyteen uskonut, mutta taas kerran poikkeus vahvistaa säännön!!! Toisaalta...

Aina kun tänne kirjoitan ni jostain syystä mieli on kuitenkin alhaalla tai muuten vaan otsassa kasvaa jättimäinen banaani!!! Jopa kyynel vieraili äsken poskella ja sen jälkeen olikin pakko lähteä hermosauhuille!!! Miksi ihmisellä pitää olla muisti??? Ajatelkaa, kuinka helppoa dementia potilailla onkaan ku ei tarvitse kantaa huolta eilisestä... Vai oliko se huomisesta... ;) Ok, vakava asia, eikä saa vitsailla, mut välillä tuntuu et olis itsekkin parempi olla kun ei olis eilistä mitä miettiä... Tai vaikka muistaiski ni vois olla joitakin osa-alueita, jotka vois unohtaa... :( Kyllä kaikki varmasti arvaa mihin nämäkin vuodatukset perustuu... <3 -asiathan ne aina... No, ikuinen optimisti ja elämä jatkuu kaikesta huolimatta!!!
Toisaalta olis ihanaa olla renttuluuseri joka ei ottais huolta ajatuksistaan, eikä menettäis päivittäin hermojaan omiin ajatuksiinsa...

Mut toisaalta... "Ajattelen, siis olen!!!"

Wannabe renttu
Love
-Hanna

Taas näitä...Torstai 22.06.2006 16:16

On taas olo jolloin vois vuodattaa koko päänsä sisällön "paperille"... :(
Juhannus tuloillaan, ei suunnitelmia, epävarma olo, ihastunut olo... Emmätiä!!!
Ehkä se on toi uber-ankee ilmakin mikä pistää mielen matalaks! Vajaa kaks tuntia ja juhannus alkaa, mut... Eipä oo ees fiiliksiä! Jos kiskois tajun kankaalle kolmeks päivää, raahautuis kotiin sunnuntaina ja alottas uuden elämän... Ehkä otan, ehkä en!!!!

Vanha paska pyörii mielessä enkä saa rauhaa! Ärsyttää!!! Mä en oikeesti oo *selittelyjä* näin ankee tai alakuloinen ihminen... Aina vaan ku tänne eksyy ni mieli on ollu vaan vähä matalalla! Eikö sitä sanota et kirjailijatkin kirjoittaa ja luo parhaimmat teoksensa masennuksen vallassa... Tää nyt ei oo mikään saavutus tai teos kirjoittaa tänne vaan ihan silkkaa paskaa!!! Kuha kirjotan ku ei oo tekemistäkään töissä!!!

Mahtaakohan kukaan koskaan lukee näitä koottuja selityksiä???? Jos tän näet ni laitapa kommenttia ni tiedän, et käykö täällä ylipäätään koskaan kukaan.... :)

Lova 4-eva
-Hanna

Elämän viisauksia!Tiistai 13.06.2006 18:24

"Olet omistanut elämäsi tullaksesi siksi henkilöksi joka olet tänä päivänä? Onko se ollut sen arvoista?" - Richard Bach

Voi elämän kesä!!!Tiistai 13.06.2006 18:22

Nii no nii...
Pää taas pyörällä tästä kaikesta pyörityksestä!! Ei oikein osaa jäsentää ajatuksiaan... Mitä tehdä? Mitä ajatella? Mihin mennä? Miten tehdä? Miten sanoa? Miksi ajatella...
Hitto, elämä on!

Nii, hiukset onnistui! Ei tarvinnut pelätä kilttiä parturintätiä! Sen vaan tais mennä hermot ku annoin (tulevana parturi-kampaajana itsekkin) kokoajan neuvoja ettei se vaan olis sitä pilannu! Sit vielä eilen piti blondeerata ja vähä tummentaa... ;) Nyt Turussa liikkuu yks tukkavärifriikki enemmän!!!

Huoah... Loimaalle vetää mieli! Matka ei oo paha mut se ajaminen ei jaksais kiinnostaa! Kummityttö, Kerttua kova ikävä ja olis olemassa yks toinenkin ihminenkin jonka haluaisin tavata... ;)

Love
-Hanna

Töissä...Perjantai 09.06.2006 13:05

090606 klo 09.50

Perjantai... Hartaasti odotettu perjantai!!! Illalla viihteelle, kuinkas muuten...
Parhaan ystävän tradenomivalmistujaiset ja varmasti mukava ilta tulossa!

Varasin ajan hiustenleikkuuseen ja saa nähdä mitä siitäkin tulee... Jos vaikka kuvan laittais uudesta lookista sit... Parturi pelottaa aina enemmän ku esim. hammaslääkäri!!! Ne ei voi tehdä mitään peruuttamatonta... ;) Tai no, juurihoito itsellä edessä...

Töissä on hiljaista, tylsää ja vielä kuusi tuntia pitäis jaksaa! Koneella näpyttelyä, IRC-galleriassa surffailua, radion kuuntelua, kahvin juontia ja puhelimessa puhumista... Siinäpä se! Mut sais toi puhelin edes soida... Onneks on oma työhuone ja saa olla rauhassa!!!
Ikuinen optimisti... ;)

Ajatukset harhailee pelottavasti sallitun rajan ulkopuolella... Välillä tuntuu pahalta ajatella, että yksinhän tätä elämää tällä hetkellä kuljen eikä turvallista kainaloa, johon käpertyä, ole edes näköpiirissä... :( Kaikkihan sitä läheisyyttä ja hellyyttä kaipaa! Ja ne jotka väittää, ettei kaipaa, puhuu täyttä paskaa eikä vaan kehtaa sitä tunnustaa!!! Mutta mä kehtaan ja tunnustan...
Toisaalta on mukava mennä ja tulla miten huvittaa eikä miettiä tulevaa, oonhan mä vasta 22... Eräät kyllä pitää sitäkin jo hirveen vanhana... ;)

Elämässä on kuitenkin kohdattu jo kaikenlaista vastoinkäymistä, ettei sitä nyt ihan pienestä pelästytä! Ikuinen optimisti, again... :)

Uusi elämä odottaa kunhan saan muutettua pois entisestä kodista, kodista jota me rakennettiin melkein puolitoista vuotta! Nyt on jäljellä enää mieleenpainunut muisto kaikesta siitä kauniista arjesta... Kauniit muistot ja kaksi kissaa!!!

Vielä kun joku veisi jalat alta ja nappaisi sydämen mukaansa...
- Vanhemmat »