IRC-Galleria

Hauska...Torstai 06.07.2006 18:40

Hanna päätti bornata maailmaan eräänä lumisena päivänä. Hetken päästä näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli hermoton ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään televisio, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli vihannekset.

Hanna kehittyi kolmannellakymmenellä varsin lyömättömäksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä punaiset silmät.
Himosta päätellen hän oli todella kikattelevainen. Lempiruokaansa sienikeittoa hän sai työskennellen lapsinäyttelijänä.

Hanna tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan synttäreillä. Alkoholia hän ei juo edes ollessaan humalassa.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.

Kokeile itse: http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.