Moi!
Mä olin ma-pe islannissa. Maanantaina ku tultiin paikalle, meinasi usko mennä, kuoli hirvee sää. Satoi vettä ja tuuli ettei meinannu pysyy pystyssä. Silloin mietin, mihin maahan olen oikein tullu. Pipo ja hanskat oli tarpeen.
Tiistaina käytiin kaupungin kierroksella. Käytiin sellasen voimalassa, jossa oli esim. fake geysir, sitten käytiin jossa taidemuseoss, uimalassa. Islannissa ei tunneta julkisivulautakuntaa vaan kaikki sai tehdä miten lsytsi. Kuulemma joku on maalannu kaikki seinät eri värillä. Löytyi myös kääretortunmuotien talo. Paljon oli seiniä tehty pellistä. käytiin myös sellasessa kirkossa, jota ne oli akentanu vaivaiset 40 vuotta ja sen tornissa, josta näkyi koko kaupunki. tiistain ashoppailtiin ja kierreltiin. sää oli aurinkoinen.
Keskiviikkona lähdetiin kultaisen klomion retkelle. mentiin erämaatatietä pitkin. ja na näin vihdoin heklan, jota halunnu nähdä, siis tulivuoren, harmi vaa,että sää oli huono etten nähny huippua. Nähtiin myös ihania hevosia. eka pysähdys paikka oli joku voimala, ku ajtteen harhaan. käytiin senn jälkeen kasvihuoneessa. islantilaiset kasvattavat melkein kaikke a paitsi leipäviljaa, siiis myös banaanejakin, ku he maasta ottaa lämmintä ilmaa ja kasvattaa kasvihuonessa,. käytiin jonkun kraterin luona ja mpienen vesiputoksen luona. Sitten käytiin katsoo geyseitä. yksi oikeein geyrisin pikku veli pupussi paljon, mut oikee ei tee ku vain joskus,,. Riikin tuoksu oli valtava ja siellä oli joku lammikko, jonne jotkut oli heittäny rahaa.. Se oli kuumaa. Sitten mentiin gulfolisin vesiputoksille. sen putous oli alunperin myyty jollelin yhtiölle, mutta tytön isä, jok aoli myynnyt sen joutui purkaa kaupan, ku tyttö uhkasi hyppää koskeen ja nin koski pelastui. Käytiin syömässä islantilaista lammasta vesiptouken lähellä. jotkut söi kalaa.. mä en. Retken lopukis käytiin yhdessä tehtan myymäläsää shoppailee..
Sinisen laginin retken kanssa keirreltiin kanssa vähäne erämaassa ja kalastuskapungeissa. Keräiltiin kiviä, käytiin katsoo rikin otto paikkaa tai jotain. kalastuskylässä rakennettiin uusi kirkko ja vanha muutettiin päiväkodiski. Kirkko oli tehty pellistä. Upeita maisemia oli matkan varrella. Sininen laguuni oli voimalan poistovesiallas, joka oli aivan mahtava,. ihanan lämmintä vettä 40-60 asteista ja sitten siellä sai tehdä sellasia mutanaamioita. ei siellä voinu olla kauheen kauan, ku tuli muuten huono oli. Oltiin jotain puoli tuntii. Sitten ajettiin kaupunkiin- Shoppailtiin vikatostokset ja syötiin Solonissa.
Reissu oli mahtava. voisin lähteä sinne uudelleen, en ehtinyt ratsastaa, katsomassa valaita tai lunneja. En kä ehtiny käymääne ensimmäisesäkään museossa, ku oli kiire jokaiseen paikaa. Olsii ollu kiva oll akauempaa, mut se onkallis paikka.. Ehkä joskus pääsen sinne uudelleen...