IRC-Galleria

Helmari

Helmari

Tyhmyydestä sakotetaan...

<3Torstai 15.06.2006 14:42

Tyttö tapaa pojan. Poika on luonteeltaan hyvin hiljainen ja rauhallinen, tyttö taas vähän vilkkaampi. Päivät kuluvat opiskellessa ja naureskellessa. Tyttö haluaisi kertoa pojalle siitä kuinka paljon tästä pitää, mutta ei vain uskalla. Poika on liian kiva ollakseen totta. Aikaa kuluu ja opiskelu alkoi loppua. Tyttö olisi halunnut halata poikaa vielä ennen lähtöä, muttei kehdannutkaan. Koulussa tyttö kertoi ystävilleen hassusta pojasta, jonka kanssa hän istuskeli koulun pimiössä ja valokuvasi laatikkokameroilla. Koulun jälkeen poikaa ei kuitenkaan enää näkynyt ja tyttö päätti tyytyä kohtaloonsa. Minkäs sille mahtaa kun ei uskalla sanoa sanottavaansa.

Aikaa kului ja tyttö oli surullinen. Tyttöä harmitti monikin asia, kunnes hänen ystävänsä päätti viedä hänet lintutorniin. Aamu oli pilvinen ja kylmä kun kaverukset kiipesivät torniin lintuja tähystelemään. Hetken aikaa tyttö jaksoi katsella pikkulokkien ja naurulokkien perään, mutta tuskastui pian kylmyyteen ja kääriytyi makuualustaansa lämmittelemään. Ei kulunut kuin pieni hetki ja tytön ystävä yritti herätellä tyttöä makuualustamykkyrästään. "Tänne tulee joku", tytön ystävä kuiskasi. Tyttö avasi silmänsä ja mitä hän näkikään. Maailman suloisimmat ja kauneimmat silmät, jotka katselivat häntä silmälasien takaa. Tyttö oli täysin myyty. Sinisilmäinen nuori mies osoittautui melkoiseksi lintumieheksi. Tytön ystävä selitti nuorelle miehelle kuinka he olivat tornientaisto nimisessä kisassa mukana. Nuorta miestä nauratti ja hän sanoi arvanneensa sen jo aikoja sitten. Nuorella miehellä oli itselläänkin kiikarit kaulassa. Tyttö ei itse kehdannut pyytää nuoren miehen numeroa, vaan uteli sen myöhemmin ystävältään. Tyttö ja nuori mies pitivät toisistaan hyvin paljon ja eräänä iltana tyttö sanoi hänelle ovenraosta että "minä rakastan sinua". Se oli ensimmäinen kerta kun tyttö sen sanoi. Mutta voitte olla varmoja että hän tarkoitti sitä ilman mitään epäilyksiä. Tyttö ja nuori mies olivat onnellisia kunnes alkoivat suunnittelemaan tulevaisuuttaan pidemmälle. Tyttö ei aina luottanut nuoreen mieheen vaikka rakastikin tätä koko sydämestään. Nuorella miehellä ja tytöllä oli paljon ristiriitoja ja lopulta he lähtivät erilleen. Tytön sydän särkyi kun hän sanoi eräänä päivänä nuorelle miehelle että "sä et oo jäämässä" kun huomasi rakastamansa ihimisen tekevän lähtöä. Ja niinhän siinä kävi että nuori mies lähti ja tyttö oli taas surullinen. Surullisempi kuin koskaan ennen.

Aikaa kului ja nuoren miehen ystävä tuli lohduttamaan tyttöä. Tyttö ei tiennyt mihin oli ryhtymässä kun halatessaan nuoren miehen ystävää päätyi suutelemaan tätä. Nuoren miehen ystävä ja tyttö muuttivat pois tytön kotoa suureen kaupunkiin, missä heidän piti elää onnellisina elämänsä loppuun asti. Niin ei vain käynyt, koska tyttö oli vieläkin surullinen menetettyään rakastamansa ihmisen. Nuoren miehen ystävä oli kyllä ihana ja kultainen, mutta tyttö ei päässyt ylitse siitä tunteesta minkä oli joskus kokenut. Tyttö oli surullinen vaikkei sanonutkaan sitä ääneen. Olo oli jopa yksinäinen ja pelokas. Lopulta nuoren miehen ystävä sanoi tytölle ettei saman katon alla asuminen onnistu muuten kuin kämppiksinä. Tyttöä pelotti vain yksi asia. Kuinka hän saisi vietyä tavaransa suuresta kaupungista takaisin kotiin. Mikään muu ei tyttöä mietityttänyt. Hän tiesi pystyvänsä jatkamaan koulua ja elämäänsä iman suurta tuskaa. Vain tytön tavarat häiritsivät hänen yöuniaan. Lopulta tavaratkin päätyivät kotiin ja tyttö oli tyytyväinen.

Jälleen kului aikaa ja tyttö huomasi olevansa edelleen rakastunut. Vaikka hän kuinka yritti tukahduttaa tunteensa, oli se niin voimakas että tyttö jäi sen alle. Pari kertaa hän jopa näki nuoren miehen ja tunsi sen saman suunnattoman suuren lämpimän tunteen rinnassaan. Aivan kuin mikään ei olisi muuttunut. Kuitenkin tyttö päätti ettei rakastu kehenkään ennen kuin on saanut selvitettyä asiansa kokonaan. Kaikki ei vain mennyt suunnitelmien mukaan ja tyttö tapasi sen saman pojan, johon oli ollut ihastunut aiemmin. Pojasta oli kasvanut jo mies ja tyttö ihmetteli kuinka tässä miehessä silti oli se sama poika sisällä. Tyttö ihastui uudestaan ja pojasta kasvanut mies oli onnensa kukkuloillaan. Vähitellen tyttö kuitenkin ymmärsi ettei ollutkaan vielä valmis rakastumaan ja ihastuskin loppui. Tyttö oli surullinen pojasta kasvaneen miehen puolesta, mutta ei voinut kuin hyvästellä hänet.

Tyttö oli jälleen yksin. Mutta tällä kertaa tyttö oli tehnyt oikein. Luultavasti ensimmäistä kertaa elämässään tyttö oli tyytyväinen ratkaisuunsa, vaikka se murensikin pojasta kasvaneen miehen maailman hetkellisesti. Tyttö lupasi kuitenkin olla pojasta kasvaneen miehen ystävä, jos tämä sitä vain haluaisi. Tällä kertaa hän päätti pitää kiinni lupauksestaan ettei ihastu kehenkään ennenkuin on selvittänyt asiansa.

Ehkä vielä joku päivä joku poikamies tulee ja pyyhkäisee kerralla tytöltä jalat alta. Sitä tyttö toivoo hiljaa mielessään kun käpertyy illalla nukkumaan. "Kunhan vain selvitän pari juttua, niin sitten..." ovat tytön viimeiset sanat ennen unta.
Nappasin jonkun päiväkirjasta...

HEVARI
[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Pidätkö kaljasta?
[ ] Oletko moshaaja?
[ ] Etkö usko Jumalaan?
[ ] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa tms.?
[ ] Omistatko piikkejä?
[ ] Osaatko soittaa kitaraa?
[x] Osaatko karjua?
[x] Omistatko saappaat? (No kumpparit ainakin.) x)
[ ] Kuunteletko heviä?
Yhteensä: 3

GOOTTI
[ ] Käytätkö mustaa kajaalia?
[ ] Onko suurin osa pukeutumisestasi tummaa?
[ ] Ajatteletko usein kuolemaa?
[ ] Haluatko kuolla?
[ ] Tunnetko haluavasi kuolla?
[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?
[ ] Oletko kalpea?
[ ] Pidätkö Hot Topicista?
[ ] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[x] Oletko ilkeä? //jos on tarvetta
Yhteensä: 1

SKEITTARI/PUNKKARI
[ ] Osaatko skeitata?
[ ] Käytätkö skeittikenkiä? (joskus)
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[ ] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[ ] Katsotko X-gameseja?
[ ] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[ ] Pidätkö/onko sinulla mohawk?
[ ] Käytätkö bändi-paitoja?
[ ] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi) lähiaikoina?
Yhteensä: 1

PISSIS
[ ] Käytätkö sanaa "niinku"?
[ ] Shoppailetko Onlyssa/Vero Modassa/muussa vastaavassa?
[ ] Pelkäätkö gootteja?
[x] Kikatatko paljon?
[x] Katsotko O.C:tä?
[x] Pidätkö popista? (Vaihtelevalla menestyksellä..)
[ ] Ryyppäätkö/poltatko? (Mökkireissua ei nyt lasketa...)
[x] Halailetko ystäviäsi? (Jonnaa ja Mikkoa)
Yhteensä: 4

HIPPI
[x] Onko sinulla pitkät hiukset? // Puol pitkät
[x] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[x] Haluatko pelastaa eläimet?
[x] Onko sota mielestäsi turhaa?
[x] Pidätkö klassisesta rokista? (No ohhoh...)
[ ] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[ ] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[x] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?
[x] Ajatko/haluaisitko ajaa Kuplalla?
Yhteensä: 7

RÄPPÄRI
[ ] Käyttäydytkö räppärimäisesti?
[ ] Käytätkö yli-suuria vaatteita?
[ ] Pidätkö räpistä?
[ ] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[ ] Pidätkö afroista?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä/puhut "räppärikieltä"?
[ ] Pidätkö tanssimisesta?
[ ] Omistatko yli 40 cd:tä?
[ ] Oletko tummaihoinen?
Yhteensä: 0

EMO:
[x] Itketkö usein?
[x] Käytätkö hupputakkeja? (Siis takkia, missä on huppu vai?)
[ ] Kuunteletko emoa?
[x] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[x] Kirjoitatko runoja? (Joskus...)
[ ] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[ ] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[ ] Tunnetko itsesi (usein) yksinäiseksi?
[ ] Oletko itsetuhoinen?
Total: 4

NÖRTTI
[ ] Käytätkö silmälaseja?
[x] Saatko hyviä arvosanoja? (Ihan jees...)
[ ] Käytätkö astma-piippua tms.?
[ ] Työnnätkö kyniä/laskimia/vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[ ] Kiusataanko sinua usein?
[x] Odotatko innolla kouluun pääsyä? (Tietysti! Kukapa ei haluaisi oppia pistämään injektioita oikein.)
[ ] Oletko ujo vastapuolisen sukupuolen läsnäollessa?
[ ] Pelaatko videopelejä?
Yhteensä: 3

1. Hevari [3]
2. Gootti [1]
3. Skeittari/punkkari [1]
4. Pissis [4]
5. Hippi [7]
6. Räppäri [0]
7. Emo [4]
8. Nörtti [3]



Hahaa! Olen HIPPI! Mahtavaa...

Jos taas leikkisi näiden kanssa.Sunnuntai 11.06.2006 02:26

HALUAISIN :

Olla: Rohkeampi.
Syödä: kauroja ja maitoa. :D
Juoda: Kaakaota
Saada: No mikä ettei. x)

MISSÄ VIIMEKSI:

Kävin: Pipsan mökillä. ^__^
Söin: Riisiä Pipsan mökillä.
Join: Siideriä Pipsan mökillä. :D
Tipuin tuolilta: Eilen olisin voinut tippuakin. (Yllättäen Pipsan mökillä.)
Itkin: Tänään kotona, kun katsoin leffaa.
Nauroin: Viimeyönä kun Risto selitti juttuja Gavitoinnista. x) Kuka siinä nyt voisi olla nauramatta. (Joo, Pipsan mökillä, mistäs arvasit?)

KYSYMYKSIÄ:

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: yhdeltä mieheltä, jota olen kohdellut epäoikeudenmukaisesti.
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: En. :)
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: En oikeastaan.
Oletko löytänyt netistä kavereita: Jo vain.
Keitä: Ömmm. Hyvä kysymys..
Omistatko simssejä: Juu.
Pelaatko niitä: Nykyään aika harvoin. :(
Mitä kappaletta kuuntelen nyt: Telkkarista kuuluu jotain pimputusta.

SUOSIKKI:

Huulikiiltosi: Kuola. :D
Ripsivärisi: Jaa-a. Ei aavistustakaan.
Kynsilakkasi: Noup.
Värisi: Siniset.
Liikuntalajisi: ^__^ Minä mitään liiku.
Kynttiläsi: Sellainen kookokselle tuoksuva kynttilä.
Kirja: Vapaat pikkumiehet.
Kenkäsi: Haltin vaelluskengät. :D
Muumeista: Pikku Myy.
Alkoholijuomasi : Anin tekemä booli on aina hyvää.

OLETKO:

Itsepäinen: Useinmiten.
Ilkeä: Harvemmin enkä silloinkaan tahallani.
Viisas: Jossain määrin. :D
Hyvä koulussa: Olen opettajien muru.
Hyvä soutamaan: Kuka ei olisi? :D Soutaminen on kivaa.
Tylsä: Silloin kun nukun.
Purevaa vai lyövää tyyppiä: Haukkuvaa. :D
Satuttanut itseäsi: Jo vain.
Huutanut jollekkin ystävällesi ja kadut sitä: Juu. Joskus pienenä tappelin naapurin kanssa.
Satuttanut ystävääsi ja kadut sitä: Samainen reissu.
Yksinäinen: Öisin.
Miksi: Koska nukun aika usein yksin.

ONKO:

Vika tietenkin aina sinussa: Yleensä.
Sinulla lainkaan tapoja: On. Ja paljon.
Hevoset ihania: No jaa. Kaippa nuo on.
Elämä laiffia: Juu. Mitäs muutakaan.
Sinua kohdeltu huonosti: Ketä ei olisi. :(
Sinulla pelkoja: Useita.

LOPPUKYSYMYKSIÄ:

Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi: Tietysti. Kaikkia niitä yhdessä ja erikseen. <3

Jos löytäisit lompakon täynnä rahaa, mitä tekisit sille: Veisin poliisilaitokselle poliisisetien ihmeteltäväksi.

Kelle puhuit viimeksi messengerissä(jos ei ole messengeriä älä vastaa): Pehmulle.

Mitä sanoit hänelle: Mm. "Mitä järkeä on tehdä ananaksen makuista omenasiideriä?"

Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi: Koiran hoitoa. :P

Mitä maata rakastat(Suomea ei lasketa!!): Irlantia.

Miksi: Mahtavaa musiikkia, maisemia ja mielenkiintoinen historia.

Oletko käynyt siellä maassa jota rakastat: En... Vielä..

Lause/sana jonka sanoit viimeksi: "joo."

Miksi: Biki pyyti ottamaan Walun nukkumaan mun viekkuun.

Oletko ihastunut: Ilmeisesti.

Oletko rakastunut: Jaa-a. No kaippa se sieltä tulee ajallaan.

Onks pojat/tytöt kivoi vai ällöttävii: Kaikki on kivoja. Ja Pipsa päätti alkaa retroseksuaaliksi. :D

Mitä ruokaa haluaisit syödä juuri nyt, jos saisit syödä mitä vaan IHAN MITÄ VAAN: Niitä kaurahiutaleita ja maitoa.

Mainitse nimeltä kaksi lempinäyttelijääsi: Josh Hartnet ja meidän Ella. :D

Katsotko salkkareita: Juu. Mitäs muutakaan.

Paras sarja ikinä: Everwood on ainakin ihan jees.

Oletko käynyt Andiamossa: Joskus joo.

NO MISTÄS SIT OSTAT KENKÄS: Mistä milloinkin.

Onko tämä galluppi outo: Kaikkihan nämä on.

Mitä näät suoraan edessäsi(MAINITSE YKSI ASIA!): Webbikamera.

Jaksatko elää elämääsi: Mainiosti.

Mikset(VASTAA VAIN JOS VASTASIT EDELLISEEN KIELTÄVÄSTI):

Mitä meinaat tehdä sen jälkeen kun sammutat koneen: Mennä nukkumaan.

Hesburger vai Mc'Donalds: Mieluummin jätän kummankin väliin ja painelen reteesti pitsalle. :D

Oletko ikinä harkinnut itsemurhaa: Joo. Joskus teininä.

Mitä söit viimeksi: Edelleenkin sitä riisiä. :P

Oletko nyt masentunut: Pitäisikö olla?

Miksi: -

Ketä ajattelit viimeksi: Varmaan Ristoa ihan vaan Pipsan mieliksi.

Ketä kaipaat NYT: Voi ei. No runopoikaa. :D

Ovatko kaksi edellä mainittua henkilöä sinulle tärkeitä: Onhan ne. :)

Onko sinulla parasta ystävää: On. Jonna.

Mikä tekee hänestä parhaan ystäväsi(VASTAA TÄHÄN VAIN JOS VASTASIT EDELLISEEN
MYÖNTÄVÄSTI): Koska se on ensimmäinen joka on luvannut ottaa mut lapsensa kummiksi. :D No ei... Jonnassa vain on sitä jotakin.

Oletko koskaan ajatellut että olet valinnut ystäväsi väärin: Joskus kun olen saanut nenilleni.

Viime kokeesi numero: Olisko 5. (asteikolla 1-5)

Paljon keskiarvosi oli viime todistuksessa: 5. Käykö kateeksi. :D

Minkälainen sää ulkona on: Aika hämärä, mutta kaunis. jos vaikka lähtisi pyöräilemään.

Värjäisitkö huoneeseesi seinät a)punaisen sävyllä. b) sinisen sävyllä. c)vihreän sävyllä : Mikä tahansa käy.

Itketkö nyt: En.

Miksi/Miksi et: Ei ole mitään syytä. :D

Oletko koskaan pelännyt menettäväsi kaverisi: Olen. Valitettavasti. Pelkään nytkin.

Miksi ihmeessä/Mikset: Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. :(

Haluatko tämän jo loppuvan: No ehkä.

Kuuntetko musiikkia: En. Lokit mekastaa pihalla. Se riittää tällä erää.

Laita kappaleesta se lause joka soi juuri(vastaa tähän jos vastasit edelliseen myöntävästi): Krääk. :D

Kertooko lause jotenkin fiiliksestäsi( -=-): No aivan varmasti. :D

Nyt tämä loppuu: No voi harmi.
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.



"Nimenomaan" :D

Ota puhelin käteesi ja täytä seuraavat kohdat.

Seitsemän ensimmäistä soitettua:
1. Jonski ;)
2. Biki
3. Älä vastaa!
4. Riitta
5. Silja
6. ;) Sepe-Sisko
7. Teini-idoli

Yhdeksän viimeksi vastattua:
1. Älä vastaa!
2. (tuntematon)
3. ;) Sepe-Sisko
4. Biki
5. Kaarina känny
6. Teini-idoli
7. Jonski ;)
8. Sunelma 8)
9. IHQ Laura 2



Kahdeksan viimeksi vastaamatta jäänyttä:
1. Biki
2. ;) Sepe-Sisko
3. Sunelma 8)
4. Älä vastaa!
5. Taxi Arja
6. ;) Ella eukko
7. Joku outo..
8. Jonski ;)


Seitsemän saapunutta viestiä lopusta:
1. Pikku veera
2. Saija
3. Pikku veera
4. Elina
5. Jonski
6. Epopsi
7. Elina

Kuusi ensimmäistä saapunutta viestiä:
1. Elina
2. Pikku veera
3. Pikku veera
4. Kolumbus
5. Epopsi
6. Epopsi

Viisi viimeksi tilattua soittoääntä:
1. ---
2. ---
3. ---
4. ---
5. ---

Neljä viimeistä numeroa muistissa:
1. ;) Sepe-Sisko
2. Älä Vastaa!
3. Ählämit
4. Zed finder

Kolme ensimmäistä viestiä lähetetyissä:
1. Epopsi
2. ;) Sepe-Sisko
3. Arska

Kaksi ensimmäistä viestiä arkistossa/omissa viesteissä:
1. Yksi runo
2. Ei muuta

Taustakuva/logo:
1. Joku värikäs, voisin kyllä vaihtaa...

Monipuolisia nuo puhelimet nykyään. :D

Oraakkeli taas..Lauantai 03.06.2006 22:26

Kysy kavereistani oraakkelilta (http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php)
esim. ("kuka on
?")

Arska - Yks saatanan tunari. (Hienoa, kuolen nauruun jo nyt.)

Elina - Mulla oli suhde siihen kerran... tiedän tapauksen hyvin läheisesti (Yyyyh..)

Pehmu - Elsa, kohtalon lapsi (Jo vain.)

Jonna - Anssi (Höm.. Ja tähänkö pitäisi sitten tyytyä..)

Kaisa - Elsa. (Ei sentään kohtalon lapsi.)

Sunelma - Se pyys etten sano mitään siitä kyselijöille. Siispä muikenen kuin vaari. (No tuon kyllä uskon..)

Tuomas - Vankikarkuri. (Siis siksi se lähti Namibiaan..)

Lauriina - Mahdollisesti Bill Gates, voi olla myös yksi spurgu kenet näin katuojassa Lappeenrannan Pallossa, niissä kun on aika paljon samaa näköä. (Voi Laura minkä teit.)

Ella - Laitapuolen kulkija. (No en ihmettele..)

Mikko - Hilma. (Just..)

Janne - Kyllikki. (täytyy pistää mieleen..)

PIPSA - Exäsi, mutta ymmärräthän etten voi tähän ahtaaseen tilaan asian kokonaiskuvaa mahduttaa. (Hah haa!)

Pikku Veera - Elina. (Jahas..)

Identiteettikriisejä..Lauantai 27.05.2006 22:47

Linnuillakin voi näemmä pukata pahoja identiteettikriisejä.

Ari aloitti koko homman näyttämällä mulle kuvaamansa västäräkin. Reppana kuvitteli olevansa helmipöllö kääntäessään päätään 180 astetta. Miltäköhän pyrstöään keikutteleva helmari sitten näyttäisi?

Tornien taistossa (6.5.2006) olimme varmoja että kaakkuri lensi yli. No kas kummaa kaakkuri olikin vain lemmiskelevä viitasammakkopari. Miltäköhän kaakkuri näyttäisi loikkiessaan huimia hyppyjä pitkin rantoja?

Ari oli kuvannut myös pikkulintua mikä levitteli epänormaalisi pyrstöään. "Melkoinen mehto", oli minun kommenttini tapauksesta. Miltäköhän siis metso näyttäisi laululennossa niityn päällä?

Eilen kun innostuimme Ellan ja Jannen kanssa onkimisesta näimme kummallisen variksen. Se koki elämäntehtäväkseen kytätä lokkien tapaa napsia meidän heittämiä kaloja järven pinnasta. Eikö se varis sieltä hetken kuluttua lehahtanut hakemaan omansa kuin mikäkin tiira. :D Miltäköhän tiira näyttäisi jos se raakkuisi roskakorilla?

Ja tänään kun olin ulkona alkoi Jope huutelemaan talitintistä. Tintti lenti kuin torpeedo ILMAN PYRSTÖÄ. Mikäköhän se reppana kuvitteli olevansa? Hävittäjä!?



Herää vain kysymys, miksi en ole aiemmin innostunut linnuista tällä tavalla... x) Kummallisia otuksia.

Minkä niminen olen?
- Roosa. (Voi ei! Tästä tulee heti yksi sairas biisi mieleen..)

Minkä ikäinen olen?
- Arghh....liian vanha...jos minulta kysytään

Missä kuussa olen syntynyt?
- Olikohan se heinäkuu..??? (No ei se kaikkea tiedä...)

Missä asun ja kenen kanssa?
- Ulko-ovellasi, Harrin.

Mitä musiikkia kuuntelen nyt?
- Apulanta.

Mitä minulla on päälläni?
- Buutsit, kansitakki, mekko. (Mielenkiintoinen teoria.)

Poltanko kynttilöitä?
- Kyllä, juuri niin!

Milloin olen heilunut imurin kanssa viimeksi?
- En halua muistella niitä aikoja elämässäni... se oli se musta vuosi 2001. (No just..)

Olenko koskaan seurustellut?
- Et ole, ja minun on ilmoitettava tästä kansainväliselle lehdistölle ensi tilassa. ( Ooooh. Mikä juoru.)

Milloin mieluiten lomailen?
- Kai se sentään 2242 mennessä järjestyy... (Hah hah. Kuolema kuittaa univelat vai?)

Mitä olen lukenut viimeksi?
- Jotain rietasta.

Pidinkö siitä?
- Et varmastikaan.

Mikä väri kuvastaa minua?
- Punainen.

Miksi?
- Aika jännä juttu tuo, eikös olekin? Sinun kannattaisi pohtia, onko seuraus sittenkin syy.

Mitä näen edessäni?
- Pelkkää rakkautta (Hah hah!)

Olenko ollut tänään ulkona?
- Omasta mielestäs taidat olla? Se on kuitenkin vain harhaa.

Kuinka usein matkustan bussilla?
- 3 kertaa viikossa

Mistä ostan yleensä vaatteeni?
- Sopivasti kravun kääntöpiirin pohjoispuolelta

Onko minulla lemmikkiä?
- Olen varma että on.

Olenko neulonut koskaan mitään?
- Et ole.

Millainen lompakko minulla on?
- Mä kyllä vihaan. Ihan kamala tyyppi. Kauhee ego ja muutenki kusipää. (Ahah...)

Mitä odotan elämältä?
- Jos et tuota tiedä, niin sinusta ei ole mihinkään

Minkälaisen auton haluaisin?
- Chevy. (Olikohan tuo nyt ihan tosissaan..)

Mitä aion tehdä vuonna 2006?
- Sulje simäsi ja anna tuulen viedä kuin Pocahontasta konsanaan.

Mitä ikimuistoista tein vuonna 2005?
Mummoja. (Ah hah haa! Oraakkeli on ihan höntti!)

Kuka on rehellisin tuntemani ihminen?
- Naapurin Pertti, se mukava mies.

Miltä kynteni näyttävät?
- No nörtiksi ei pahemmin valittamista. (Pahus. Olen sitten nössön lisäksi vielä nörttikin vai!?)

Onko ulkona kaunis ilma?
- No kyllähän sitä mielummin katsoo kuin turpiinsa ottaa.

Tärkeimmät ihmiset elämässäni?
- Naapurin vanha täti, jonka kissa sattui kuolemaan SINUN takiasi. (Sori Pirkko...)

Olenko menettänyt ketään läheistäni?
- Älä unta näe. (Kiikki vaa...)

Mikä saa minut surulliseksi?
- Perhe. (Totta toinen puoli..)

Mikä saa minut iloiseksi?
- Kyllä mä luulen että sä tiedät sen jo, kun vähän mietit lisää.

Mitä harrastan?
- Säätämistä. (No todellakin.)

Mikä biisi saa minut itkemään?
- Hymy joka pelastaa päivän. (Ööööh...)

Mitä pelkään?
- Miltei maailmanloppu, vaikka varmaan halusit kuulla jotain ympäripyöreätä. (Just..)

Mikä on hirvittävin muistoni?
- En usko että yhtikäs mikään.

Mikä on ihanin muistoni?
- Se on elämän pieniä iloja. (No tässä se kyllä osui oikeaan.)

Onko mulla mesee?
- On, mutta aikaa on vielä jäljellä.

Kesä vai talvi?
- Ehdottomasti viimeinen, etenkin jos tunnet itsesi naiseksi. (Heh..)

Syksy vai kevät?
- Kurkista sisimpääsi ja mieti. Minä ehdottaisin kyllä viimeistä.

Mitä katson telkkarista mieluiten?
- Juuri sitä, mitä eniten pelkäät. (Teho-osastoa kai sitten. ^_^)

Jesses!Maanantai 22.05.2006 13:58

Mitä tekisit JOS..?

1. Vihainen manne tulisi vastaan raviradalla ja sanoisi, että "Sie saat morast jos et ota poskee" - Potkaisisin sääreen kivan napakan potkun ja juoksisin karkuun kuin pieni elukka.

2. Emotionaalisesti köyhät erilaiset nuoret sitoisivat sinut tuoliin ja laittasivat placeboa soimaan ilman taukoa - Ei kai siinä auttaisi kuin kuunnella. :S Paha paha.

3. "Löytäisit" läheiseltä nurmikolta sammuneen teinin joka olisi sattumalta alasti - Luultavasti herättäisin tyypin ja antaisin takin kaverin päälle. :D Seuraavana päivänä saattaisin muistuttaa asiasta. Julmaa...

4. Menisit nostamaan rahaa tililtäsi ja huomaisit, että nostettavissa olisi miljoona - Menisin syömään jäätelöä.

5. Seksuaalisesti rajoittunut pygmiheimo vaatisi sinua irroittamaan yhden ruumiinosan heidän käyttöönsä - Pikkurillin ne saisi. Pitäkööt hauskaa.

6. Saisit tietää tyttö/poikaystäväsi pettävän sinua nelijalkaisen kanssa - :D Öh... Olisin varmaan aika hurjana (kunhan olisin ensin lopettanut hysteerisen nauramisen).

7. Avaisit postin ja huomaisit, että joku on lähettänyt sinulle The 69eyesin levyn - Kuvaile tunteitasi? Jaa-a. Antaisin sen varmaan jollekkin joka siitä pitäisi. Vahinko kiertämään.

8. Kuuntelet radiota. Olet yksin ja tunnistat biisiksi jonkin Darinin kappeleen ja huomaat myös, että olet kiihottunut - Miten toimit seuraavaksi? Sammutan radion ja kirmaan kylmään suihkuun.

9. Saisit tietää, että elämänkumppanisi pelaa roolipelejä - Mitä tekisit? Kysyisin minkälaisia pelejä herra pelaa.

10. Jonottaisit vessaan hirveessä hädässä, mutta huomaisitkin sen olevan varattu, koska lesbopariskunta harrastaa siellä seksiä - Mitä tekisit? Naurahtaisin ja hiipisin vähin äänin toiseen vessaan.

11. Heräisit aamulla saman sukupuolen edustajan päältä alasti kädessäsi kertakäyttösadetakki - Miten toimisit? Saisin varmaan sydänkohtauksen. :D

12. Poliisi soittaisi sinulle ja väittäisi heillä olevan hallussa video jossa masturboit poliisilaitoksen aulassa - Myöntäisitkö? En. Se oli varmaan isi kun ollaan niin saman näköisiäkin. ;) Ei varmaan menisi selitys läpi.

13. Olet joensuulaisella grillillä ja seitsemän uusnatsia toteaa sinun olevan ulkomaalainen - Kerron niille muikkukukon historiasta. Eiköhän kaverit kyllästy.

14. Ovikellon soitua menet avaamaan oven ja huomaatkin, että ovella ei ole ketään - Mitä epäilet? Naapurin muksut olisi taas käyneet pistäytymässä.

15. Tiedät sairastavasi sukupuolitautia eikä sinulla ole mukana mitään suojaa, mutta sinulla olisi mahdollisuus harrastaa seksiä agressiivisen nymfomaanilauman kanssa - Mitä tapahtuu? Nymfomaanit on omituisia. Nej tack.

16. Sammuttuasi kaverisi ampuu ilotulitusraketin perseestäsi eikä ole edes uusivuosi - Mitä teet herättyäsi? Jos ylipäätään heräisin... Varmaan heittäisin kaverin järveen.

17. Huomaat olevasi uusimman batman elokuvan ensi-illassa pukeutuneena hämähäkkimieheksi - Miten toimit? Selittäisin kyseleville ihmisille että hämähäkkimies ja batman ovat fuusioituneet.

18. Olet paskonut vessanpöntön täyteen ja huomaat, että se ei vedä. Huomaat myös, että vessan oven takana on irakilainen painijoukkue - Miten selviät tilanteesta? Jaa-a. :D Tässä ei varmaan auttaisi kuin tulla ovesta mahdollisimman järkyttyneen näköisenä ja sanoa ettei sinne ole menemistä.

19. Huomaat olevasi suomen jääkiekkomaajoukkueen valmentaja, mutta joukkueen harjoituksissa luisteleekin Mats Sundin - Mitä aiot tehdä? Jäisin katsomaan mitä tapahtuu.

20. Menet kutsumatta kotibileisiin ja sinua puukotetaan eteisessä - Mitä tapahtuu? Oletettavasti vuotaisin verta kunnes pääsisin ensiapuun tikattavaksi.

21. Huomaat TV2:n näyttävän pornoa, mutta onkin sunnuntai aamu - Nautitko tilanteesta? :D No enpä usko. Porno on ihan hönttiä hommaa.

22. Olet kasvitieteellisessä puutarhassa greenpeace paita päällä, mutta kädessäsi on inhottava roska ja roskakorille matkaa 2 metriä - Mitä tapahtuu? Kipaisen roskikselle ja heitän ällötyksen sinne. Mitä muutakaan minulta voisi odottaa? (Tästä kysymyksestä tuli heti mieleen Laura.)

23. Olet naapurin rouvan/herran kanssa pelaamassa twisteriä ja miehesi/vaimosi ilmestyy ovesta sisään - Miten selviät tilanteesta? Pyydän Pehmua tulemaan mukaan. Twisteri on yllättävän mielenkiintoista ajanvietettä.

24. Teppo Numminen laukoo sinua kiekolla selkään - Mitä tapahtuu? Teppo numminen saa kuulla aika kovan karjaisun.

25. Alat juomaan jotain todella hyvältä maistuvaa nestettä. Pullon ollessa tyhjä katsot etikettiä ja huomaat sen olevan rotanmyrkkyä - Toteatko olevasi kuollut? En vielä. Vasta sitten kun alkaa pyörryttämään ja tunnen kuinka kuolen pian sisäisiin verenvuotoihin. :P Yök.

26.Löydät lampun ja päätät hieroa sitä. Esiin tuleekin henki joka esittää sinulle kolme toivomusta ja sinun on pakko toteuttaa ne - Kerro nämä kolme toivomusta? Siis hetkinen? Minunko pitäisi tehdä jotain sille hengelle? Kummallinen tyyppi.

27. Suomen ja Ruotsin välille syttyy sota ja huomaat olevasi skånelaiten patrioottien kanssa metsästämässä samaan aikaan - Miten selviät tilanteesta? Leikin albiinohirveä ja juoksen Suomen rajalle.

28. Saat tietää vuosien jälkeen, että paras ystäväsi onkin vain mielikuvituksesi tuote - Sekoatko vai olitko jo sekaisin? No epäilemättä olin sekaisin jo silloin. Tosin nyt vasta huomaisin sen.

29. Aamulla käynnistäessä autoa avaimesi katkeaa virtalukkoon. Pidemmän tarkastelun jälkeen huomaat, että se katkesikin naapurin auton virtalukkoon - Miten peittelet tekosi? Peittelisin? Varmaankin menisin vain sanomaan että näin kävi. Paska mäihä.

30. Ajat moottoritiellä raskaana olevan jehovantodistajan yli - Kysymys kuuluu yrititkö edes väistää tai jarruttaa? Tietysti. Olisin luovuttanut vertakin uhrille, mutta kun ei niille se kelpaa.

31. Päätät pulahtaa uimaan läheiseen lampeen ja hetkenpäästä hyvinkääläinen paloittelusurmaaja Jarno Elg sukeltaa ohitsesi - Mitä sanot hänelle? Vilkutan iloisesti kunnes tyyppi on mennyt ohi. Sitten kirmaan karkuun.

32. Pääsiäisen aikaan huomaat, että sama henkilö tulee kolmatta kertaa virpomaan ovellesi - Miten hoidat ongelman? Otan koiran pihalle. Eiköhän se siitä...

33. Tilaat kebab ravintolasta kebabin josta ryömiikin esiin torakka kavereineen - Pahoinpiteletkö kokin? En. Pahoinpitelen sen torakan. :D

34. Olet autiolla saarella ja tiedät, että et ikinä tule pelastumaan sieltä. Mukanasi on ase ja placebon levy - Kysymys kuuluu kummalla sen teet? Jätän molemmat oman onnensa ojaan ja alan kyhätä lauttaa.

35. Tämä on viimeinen kysymys - Mikä on vastaus? Örrrrrrrrr.

Kopioi tämä siis päiväkirjaasi ja vastaa kaikkiin kysymyksiin aukkoja jättämättä.

Huoh.. Miehet. :DMaanantai 22.05.2006 13:34

Löysin tällaisen jostain netin uumenista ja kopsasin sen tänne. Nauroin ääneen. x) Olenkohan minäkin näin vaikea tapaus?


Ei ole vaikeaa tehdä naista onnelliseksi...

Tarvitsee vain olla:
1. ystävä
2. kumppani
3. rakastaja
4. veli
5. isä
6. opettaja
7. kasvattaja
8. rippi-isä
9. uskottu
10. kokki
11. mekaanikko
12. asentaja
13. sähkömies
14. kuljettaja
15. kantaja
16. siivooja
17. hovimestari
18. hydraulikko
19. puuseppä
20. malli
21. sisustusarkkitehti
22. seksologi
23. psykologi
24. psykiatri
25. psykoterapeutti

Myös luonteenpiirteet ovat tärkeitä.
Tarvitsee vain olla:
1. miellyttävä
2. urheilullinen
3. älykäs
4. voimakas
5. hyvätapainen
6. luja
7. lempeä
8. herkkä
9. päättäväinen
10. romanttinen
11. miehekäs
12. vitsikäs
13. iloinen
14. vakavasti otettava
15. arvokas
16. rohkea
17. nallekarhu
18. energinen
19. huolehtiva
20. luova
21. idearikas
22. taitava
23. vaatimaton
24. ymmärtäväinen
25. elegantti
26. johdonmukainen
27. lämmin
28. viileä
29. intohimoinen
30. suvaitsevainen
31. periaatteellinen
32. kunniallinen
33. jalo
34. käytännöllinen
35. pragmaattinen
36. oikeudenmukainen
37. valmis tekemään hänen vuokseen mitä tahansa (esim. pankkiryöstön)
38. epätoivoinen (rakkaudesta)
39. hillitty
40. charmikas
41. pysyvä
42. uskollinen
43. valpas
44. haaveileva
45. kunnianhimoinen
46. luotettava
47. kunnioitettava
48. valmis uhrauksiin
49. maksukykyinen.

Samaan aikaan miehen on kiinnitettävä huomiota
siihen, että hän:

a) Ei olisi mustasukkainen, mutta kuitenkin kiinnostunut.

b) Tulisi hyvin toimeen sukunsa kanssa, muttei kuitenkaan uhraisi sille enempää aikaansa kuin ko. naiselle.

c) Antaisi naiselle vapautta, mutta osoittaisi kuitenkin huolenpitoa ja olisi kiinnostunut siitä, missä nainen on ollut ja mitä tehnyt.

d) Pukeutuisi elegantisti, mutta olisi kuitenkin valmis kantamaan naista polvillaan kurassa ja menemään parvekkeen kautta sisään, jos hän on unohtanut avaimensa, tai ottamaan kiinni ja mukiloimaan varkaan, joka on ottanut hänen laukkunsa, jossa oli niinkin elämälle välttämättömiä asioita kuin peili ja huulirasva.


Onneksi en sittenkään syntynyt mieheksi. :D Nyt pelastui päivä.