olin töissä tänä aamuna (olin tosin eilisaamunakin, mutta..) ja aikaa taisi olla vähän liikaa, ku taas aloin miettimään eräitä surullisia ihmisiä.
miksi ihmisten pitää lainata toiselta jotain, jos ei pysty maksamaan takaisin silloin kun on luvannut?
miksi ihmisten pitää keksiä mitä idiooteimpia syitä olla maksamatta takaisin hyväuskoiselle lainaajalle?
miksi ihmisten pitää pakoilla lainaajaa ja samalla ärsyttää häntä suunnattomasti toiminnallaan?
miksi ihmisten pitää ajatella omaa etuaan lainan takaisinmaksussa?
minusta ainaki on NOLOA, jos lupaan maksaa jollekkin takaisin jonain tiettynä päivänä, enkä pystykkään toteuttamaan lupaustani. äärettömän noloa. miten ees kehtaisin kattoa tätä avuliasta lainaajaa enään tuntematta itteäni täydeksi nollaksi? en mitenkään.
jos minä lainaan joltakin esim rahaa (jota ei kyllä onneksi tarvi tehä, kiitos töitten), maksaisin lainani heti takaisin, kun palkka tulee, enkä ensin osta itselleni uutta taulu tv:tä tai uusia vaatteita.
lainan takaisinmaksu takaa sen, että ehkä joskus tulevaisuudessakin saattaa saada jotain uudestaan lainaan, mutta kehtaako sitä edes pyytää, jos edellisten kertojenkin takaisinmaksu on ollut niin vaikeaa? en minä ainakaan kehtais. enkä myöskään enää lainaa tälläiselle ihmiselle toista kertaa.
leikitään, että olet ostanut ison pussin karkkia. kaverisi pyytää saada osan siitä, aikoen tietenkin maksaa heti takaisin, kun on käynyt hakemassa kaupasta itselleen, viimeistään parin kuukauden päästä. menee viikko, menee toinen.. kaverillasi on välillä karkkipussi kotona hänen luonaan vieraillessasi. ei vieläkään takaisinmaksua. et kehtaa pyytääkkään omaa osaasi pussista, koska "kerjääminen" on noloa.
menee kuukausi, menee toinen. silloin alat kyselemään karkeistasi. eihän kaverisi tietenkään omista silloin karkkipussia, luvaten tietenkin palata asiaan mahdollisimman pian. menee taas kuukausi. karkinnälkäsi kasvaa, etkä halua ostaa kaupasta uutta pussia, koska tiedät saavasi kaveriltasi ilmasta karkkia. on jo menossa neljäs kuukausi lainauspäivästä, eikä karkinlainaaja edes näytä siltä, että haluaisi maksaa. hän syyttää sinua koko tilanteesta? mitä ihmettä? hän höpisee ihan mitä sattuu, ihan kuin pahimmassa sokerihumalassa. käskee miettimään jotain, mitä olen sanonut joskus ja jota en muista. ei suostu kertomaan mitä tuolla tarkoittaa. haukkuu idiootiksi, kun en tajua. kiertelee kaikin tavoin takaisinmaksua. käskee menemään kauppaan ostamaan sitä karkkia, kun kerta tiedän missä kaupat ovat. huutaa niin että käytävä raikuu. näyttää ylimieliseltä ja vittumaiselta, sellaiselta jolla velanmaksut ei kiinnosta yhtään. vittuilee. eikä edelleenkään tiedä, milloin aikoo maksaa takaisin karkkipussin. ehkäpä saan vain pari pientä apteekkarin salmiakkia koko pussillisen sijasta.
mikä meni vikaan?
toinen, mikä vituttaa suunnattomasti on se, että ihmiset pyytävät kahville ja tuomaan maitoa samalla, aikoen maksaa sen heti kun tulen paikalle. se ei vituta, että pyytää kahville, vaan se, että sitä minun tuomaa, MINUN maksamaa maitoa ei sitten koskaan kukaan maksakkaan. monesti olen antanut maitopurkin uudelle omistajalleen odottaen hänen alkavan kaivamaan kukkaroaan. turhaan. monet kerrat olen pettynyt tässäkin asiassa. heti maidonpyytäjä alkaa kertomaan muita juttuja, ehkä toivoen minun unohtavan koko maitopurkin. tosiasiassa mietin sitä kokoajan vierailun ajan, vaikka en sitä kuitenkaan näytä. en minä kehtaa pyytää sitä euroa, jos kerta maitoa pyytäny henkilö on sen jo itse näin lyhyessä ajassa pystynyt unohtamaan. okei, olen ehkä saattanut vittuillessaan vierailun loppupuolella mainita siitä, että tuo maito sitten makso sen euron. silloin saan monesti vihaisia katseita; "mitäs pyyät sitä rahaa, oisit unohtanu koko homman jo #%&@"
en ole itse täydellinen, mutta voisinpa sanoa tähänkin sen verran, että jos minä pyydän jotakin tuomaan maitopurkin, olen ihan tasan varmasti antanut hänelle maitopurkin verran rahaa takaisin. jos toisin on päässyt käymään, ilmoita siitä minulle, maksan kyllä takaisin. en halua olla samanlainen "maitovaras" kuin monet muut.
kootut ja naurettavat tekosyyt:
- automaatti imaisi korttini
- palkka ei tullukkaan tänään vaikka piti (HOHOHO)
- ei mulla jääny rahaa kun maksoin vuokran ja laskut ja ostin vaatteita ja ...
- kaverin piti antaa sen ja sen verran mulle, mutta en saanukkaan ku näin vähän, en voi kyllä maksaa takaisin, kun mulle ei jää itelle käyttöön yhtään
ps. toivottavasti edellämainitsemani henkilöt nimettöminäkin tunnistaa itsensä ja häpeävät suuresti omaa toimintaansa.
hyi että ihan iljettää tuommoset ihmiset!