Part I
Ruupertti syntyi 12 miljoonaa vuotta sitten vedenalaisten maanjäristysten seurauksena. Ruupertti on Plasmodium-suvun alkueläinten kehittämä kuumetauti joka tykkää kovasti viherminttuöljystä. Hän söi vanhempansa 10 vuotiaana ja joutui Navajo-intiaanien orjaksi alhaisen painoindeksinsä takia. Hän pääsi vapaaksi 40 vuotiaana, jonka jälkeen hän teki väitöskirjan Kanarian saarten muurahaislajeista. Hän meni naimisiin pokemonin kanssa ja alkoi tehdä työtä pähkinänsärkijänä. Nykyään hän on maailman kuuluisin rattikelkkailija. Suomessa hän on käynyt kerran vuonna 1789, jolloin hän otti osaa jääkaapin suomenmestaruus kisoihin. Vuoden 1950 italian formulakisojen aikaan hän söi kaikkien ihmisten hermosolut ja matkusti yhteensä 3 valovuotta silitysrautansa perässä. Sittemmin Ruupertti meni töihin talonmieheksi Tylypahkan koulun tuulikaappiin, jossa hänestä tuli vallabi. Sen pituinen se.
Part II
Vuoden 2007 Nobelin palkinto myönnetään Ruupertille, joka on kehittänyt erinomaisen haastajan perinteiselle maanviljelylle ja jopa geeniviljelylle: Karvaviljelyn. Hän kasvattaa mm. Erinomaisia perunoita tuuheiden perskarvojensa joukossa. Sato kerätään kahdesti vuodessa, elokuussa ja helmikuussa. Lisäksi karvaviljellyt perunat tuottavat yli kymmenkertaisen sadon suhteessa viljelyyn käytetyihin perunoihin. Laadusta huolehtiminen on tarkkaa puuhaa: Vain noin 90% perunoista pääsee markkinoille. 3% sadosta hylätään ja 1% yleensä katoaa viljelijän perskarvojen syövereihin. Irlantilaiset menninkäiset ja myyrät varastavat noin 6% sadosta. Ruupertti on laajentanut karvaviljelyn myös kulmakarvoihin, joissa esim. persilja ja teelehdet kasvavat erinomaisesti. Perskarvansa Ruupertti putsaa kerran vuodessa elokuun sadonkorjuun jälkeen huolellisesti tärpätillä.
Loput on jossain hukassa. O.o