Heräät aamulla niin kuin ennenkin... keuhkosi hengittävät ilmaa tyynemmin kuin koskaan
Paino hartioiltasi on valunut pois kuin nuo tervaiset kajaalit ja mustan mahlamaisen viitan lailla, ei hartiat tunne enää kivuliasta painoa...
Olet kevyempi, kevyempi kuin mustan perhosen siivet, jotka keveästi tuulessa leijailee, kantaen vastakuoriutunutta toukkaa...
Veresi on terveemmän näköistä, syvänpunainen, sydämesi on kuin sitä ei olisi ollenkaan pumppaamassa..
Ajattelet selkeämmin, pystyt taas luomaan paperille tarinaa, pystyt kirjoittamaan kyyneleillä ja
pystyt soittamaan ja laulamaan satakielellä...
Mutta minne etenee matka sitten?
Pieni ääni haluaisi tarinan kertoa, mutta kykeeneekö hän tekemään sen?
Odottaen ja odottaen ja miettien tarinan aineksia, mitä ääni haluaa kertoa...
Lautturi ystävä, saapuu jonain päivänä kertomaan ja pitämään huolta, haluen antaa läheisyyttä ja halauksia...