Hui kamala, tässä o tapahtunu niin paljon kaikenlaista
et mistähä sitä alottas?
Noh vaikka Don Rosasta, tosiaan kävi kiva munkki
ja pääsin tapaamaan herran viimeinki,
se tunne tosiaan ku siulle oli ensi infottu,
et oon järjestyslistalla toka joka tapaa Don Rosan
mut homman alussa miulle tullaan kertomaan
et oon eka koska listan varsinainen eka henkilö
ei kuulema ollu paikalla
Iiiiiha pien paniikki iski ja iskettiin kylmiltään
sitte Don Rosan eteen sillei "En ole viel henkisesti valmis!" :'D
Mut joo hyvää juttua tul, yhteiskuvat ja nimmarit
plus sain halinki piälle
(Tämä saksalainen kustantaja Jano,
näytti iha Joonaksen ulkomaalaselta kaksoisolennolta!
samaa näköä ja puhetyylikin täsmäs
ku herra puhu englantia :'D )
Miitingin jälkeen lähettiin paluumatkalle kaverin kanssa
ja poikettiin pikasesti mutsin ja isäpuolen luona
(kiitos tälle kaverille tästä pienen mutkan teosta)
Pakko sanoo et sen vierailun jälkeen,
jäi helpottunut ja hyvä mieli
Sanotaanko näin et mie rupeen pikkuhiljaa
tykkäämään tästä ns. uudesta mutsista,
vaikka mie vähä viel varonki toivomasta liikoja
mut mie pystyin nauramaan ja hymyilemään hänen seurassa,
plus kertomaan miu asioita hälle
ilma paskamyrskyjä
Tuntu hyvälle ettei enää energiaa kulunu ittensä ylisuojelemiseen
saatika negatiiviseen ajatteluun,
varmaa ekaa kertaa ikinä kuulin ihmettelyä mutsin suusta,
kuinka pikkutytöstä on tullu aikuinen nainen
Seuraavana päivänä olikin sitte matka Kouvolaan kattomaan
Raskasta Joulua keikkaa iha pienellä varotuksella
ja su olin sitte Joensuussa samaista keikkaa kattomassa,
tässä vaa se juju et huhuiltiin merkkariin apumyyjää
ja mie yeswomanina lähin sitte taas lyhyellä varotuksella :D
Kannatti ilmeisesti avata suunsa,
et on tehny aiemminki näitä hommia
ja mie en pysty vielkää käsittää tätä kaikkea
plus pitkästä aikaa mie tunnen eläväni
Mie oon ollu tän syksyn aikana aika lailla sammuneen liekin oloinen
ja nyt lähinnä ihmettelen vitsillä mitä pahhoo oon tehny,
et mie pääsen tämmösiä tilaisuuksia kokemaan
Vastaus on olluna: Oot vaa ollu oma ittes
