Kosken pauhu, niin voimakas. Saan siitä mielettömät määrät energiaa.
Tunnen oloni kevyeksi, ehkä jopa onnelliseksi, koska olen poissa täällä,
kaukana kaikesta siitä mikä odottaa taas kotona.
Vain positiiviset ajatukset ovat seuranani, sen täytyy olla tuon kosken voima, joka
imee pahat ja negatiiviset tunteet minusta. Avaan silmäni luonnon kauneudelle
ja hymyilen. Lämpö täyttää ajatukseni. Hyttysten ja paarmojen pistot ihoni.
Voisinko taas tuntea niinkuin ennen? Nauttia elämästä ja ottaa vastaan
sen kaiken mitä se antaa. Vaikka tuntuu että se on antanut mulle niin paljon pahaa.
Vai nauttisinko vaan itsestäni? antaisin itselle sen kaiken jota olen aina halunnut.
Onko minun vihdoin aika elää vain itseäni varten?