sulla olis nimipäivä. sulla ois pitäny olla niitä niin monta vielä.
kun heräsin en tajunnut mikä tää ahdistus oli, nyt sen vasta ymmärsin.
tää päivä on yks niistä. niitä on vuodessa viisi.
mä rakastan sua ystäväni ja ikävöin sua aina <3
enkä koskaan unohda.
.
.
.
niin, huomenna voi tosiaan olla jo liian myöhäistä...
.
.
.
miksi meidän pitää tehdä helpoista asioista niin helvetin monimutkaisia?
se on joko tai. ja sitten vaan neXtiä. ei voi olla niin vitun vaikeeta.
mutta se vaan on.
vaikka sen tietää mitä pitäis tehdä. mikä ois oikeen ja parasta. ei sitä vaan pysty.
suojeleeko siinä itseään? omia tunteitaan vai mitä? mutta saavuttaako sillä mitään?
ajatteleeko sitä sitten kymmenen vuoden päästä, että mitä jos sittenkin olisin
tehnyt toisin? olisiko se sittenkin ollut oikea päätös? olisinko sittenkin ollut onnellinen?
miksi en vain uhraisi kaikkea? itseäni ihan kokonaan. joskus sekin on tehtävä.
ehkä. mutta jos joku asia tuntuu hyvältä, miksei siihen voi jäädä? jos jonkun
lähellä on hyvä, miksei se riitä? pitääkö aina tavoitella jotain parempaa? onko
sitä olemassa edes jotain parempaa? sitäkun lähtee ottamaan selville, menettää
aina sen hetkisen hyvän. onko se sen arvoista? kannaattaako? mitä jos ei tule
parempaa? jos tajuaa että se tunne, se aijempi tunne olikin niin hyvä. paras.
ja haluis vaan pitää kiinni siitä tunteesta. olla siinä. jäädä siihen hymyyn.
<3