IRC-Galleria

Tämä teksti on kirjoitettu ehkä enemmän minulle kuin muille,mutta haluan jakaa sen teidän kanssanne.


Mulla on nyt vaan sellainen olo, että haluan kertoa ihmisille, jotka musta välittää ja, jotka muuten vaan vaivautuu stalkkaamaan mun galleria päivistä vähän viimeisen vuoden tapahtumista. Kuten monet tietää olen ollut aivan kamalassa kunnossa tiettyinä aikoina ja toisina sitten taas vähän paremmassa, mutta en tarpeeksi hyvässä. Tajusin juuri, että viime syksystä viime kevääseen mun elämään ei mahtunut kukaan muu kuin Tora. Kukaan ihminen ei ole koskaan vain mua niin hyvin ymmärtänyt ja tukenut. Ja sinä aikana mitä tärkeämmäksi Tora mulle tuli sitä enemmän huomasin, että olin taas oma itseni. Vaikka olin varsinkin tämän vuoden alussa kauheimmassa kunnossa ikinä olin silti oma itseni pohjimmiltaan. Huomasin, että en vetäytynyt kuoreeni enään muiden ihmisten seurassa eikä minun tarvinnut enään esittää mitään. Mutta samalla huomasin sen kun olin oma itseni, että ne asiat mitkä minua ennen kiinnosti oli jäänyt suurinosa taakse ja sen mukana monet ihmiset haihtui mun elämästä. Ei sen takia ettenkö olisi pitänyt heistä vaan siksi, että asiat oli muuttunut. Nytkin kun selaan kännykkäni numeroita läpi huomaan miten vähän niistä miljoonasta numerosta on sellaista joihin oikeasti soittaisin jos haluaisin tavata jonkun. Ja niistäkin puolet asuu jossain muualla kuin pääkaupunki seudulla. Kaikkein eniten tämä mielenkiinnostusten muuttuminen tuli esiin kun olin kahden hyvän ystäväni seurassa ja tajusin, että minua ei kiinnostanut asiat joista he intoilivat, tunsin itse ensimmäisen kerran heidän seurassaan ulkopuoliseksi. Mietin olinko niin muuttunut ja jotenkin vanhentunut? Toinen asia mikä on vaikuttanut elämääni todella paljon on se päätös jonka tein kesän aikana. En halunnut kutsua "isääni" enään "isäksi" hän ei ansainnut sitä ja ellei Luukasta olisi olemassa katkaisisin hänet kokonaan elämästäni ulos. Tajuan, että puhun tässäkin tekstissä taas suurimmaksi osaksi Torasta ja hänen vaikutuksestaan minuun, mutta en pysty edes sanoin selittämään miten paljon Tora minulle merkitsee ja miten paljon elämäni on muuttunut sekä miten olen selvinnyt tähän asti hänen avullaan. En myöskään voi selittää sitä yhteyttä joka minulla on häneen koska en osaa edes itse sitä. Ehkä valaisevin asia koko elämäni aikana oli tänään kun mietin, että ei helvetti mulla on ihan oikeasti varmaan se kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta se asia mistä valaistuin oli,että miten paljon se selitti asioita jo ylä-asteen ajoilta ja miten se helpotti mun oloa kun sain taas yhden syyn lisää millä pystyin selittämään asioitan mitä oli tapahtunut joita en pystynyt mitenkään selittämään. Syömishäiriöni olin jo aikoja sitten hyväksynyt, mutta nyt kun sain vastauksen siihen miksi olen ollut niin kummallinen jo vuosia ja miksi mun mielialat vaihtelee maasta taivaaseen tunsin jotenkin oloni helpottuneeksi. Tuntuu kuin miljoona kiloa olisi taas lähtenyt harteilta. Sen jälkeen kun Tora muutti olen tuntenut vetäytyväni taas enemmän kuoreeni ja toivon, että niin ei kävisi, koska en halua muuttua takaisin siksi mitä joskus olin. Toivon, että voisin löytää vanhoista tutuista tai uusista ihmisistä tai kenestä tahansa läheisiä ihmisiä minulle, koska olen kyllästynyt olemaan yksin. Maailmassa on monelaisia ihmisiä, jotka ovat masentuneita, mutta monet heistä voidaan liittää jompaan kumpaan kategoriaan... Niihin, jotka rypevät paskassaan tekemättä mitään ja niihin, jotka haluavat parantua ja tekevät asioille jotain. Minä haluan kuulua viimeiseen noista. Minulla ei ole ehkä voimaa tehdä kaikkea, mutta olen päättänyt, että en halua elää elämääni näin, haluan muuttua, haluan parantua ja tietää millaista on elämä ilman, että käteni on koko ajan verillä, pääni räjähtämässä ja eniten... Millaista on elämä jolloin oikeasti tuntee itsensä onnelliseksi. Haluan parantua myös, että voin jakaa kokemani muille ja auttaa ehkä jonain päivänä jotakuta joka kärsii samasta kuin minä joskus. Elämä unilääkkeiden, masennuslääkkeiden ja kaiken maailman pillereiden säätämisten kanssa ei ole kivaa.

Jos sinä luit tämän niin haluan kiittää, että kuuntelit minua. Ja itseäni siteeraatakseni, että osa tekstistäni tässä saattoi olla hieman sekavaa, mutta en mieti mitä kirjoitan, minä kirjoitan mitä mietin. Kirjoitan myös, koska se auttaa minua. Kiitän jokaista ihmistä, joka on joskus edes millään pienellä tavalla auttanut tai piristänyt minua. Pienetkin asiat tuntuvat isoilta kun ei ole paljoa enään jäljellä.