IRC-Galleria

Meidän luokalla ei kukaan halua ymmärtää. Me eroamme osa katkerina, osa iloisina, osa pirstaleina ja osa vihaisina. Me eroamme, koska me aloitamme uuden elämän uudessa maailmassa, jonka pitäisi olla parempi. Parempi, uskovatko kaikki siihen? Vaikeaa se on jos lähti luokalta pirstaleina, katkerina tai vihaisina. Kaikkien tie meidän luokalla ei ollut huono, mutta joidenkin oli. Sielu on kaunis sana, mutta onko se oikealla paikalla vai onko se toiselta puolelta musta ja toiselta valkoinen. Valkoinenkin on mustavalkoinen. Kenelläkään se ei ole valkoinen eikä kokomustaa ole, mutta joku omaa sellaisen jonka valkoinen ei näy. Jos tuo valkoinen näkyisi paremmin olisi meillä parempi maailma.

Minä kuulun ryhmään joka eroaa sydän pirstaleina. Sitä ei voi mikään taika voi korjata, anteeksi pitäisi antaa. Kukaan ei kysy voiko. Me puhumme pahoja sanoja ja jätämme yksin. Mutta jos tuntuu että on se joka jätetään yksin? Olenko itse syyllinen, jos kauan sitten kaikki meni väärin. Joku sanoo että on valhe jos saa traumoja omista tekemisistään ja pistää ne toisen syyksi. Miksi on katkera jonkun ihmisen poistumisesta vaikka ihminen on paha ja ei erityisen läheinen.

Minun pitäisi antaa anteeksi, mutta en voi, vielä. Kukaan ei puutu mihinkään vaikka siitä kertoisi. Anteeksiannossa ja -pyynnössä ei ole oikeita tunteita mukana. Miksi koko luokka vihaa yhden takia yhtä ja jättää tämän? Siihen ei kukaan puutu vaikka siitä puhutaan. Kukaan ei kysy miltä minusta tuntuu. Hän sanoo että minä olen syy kaikkeen. Se on epäsuora tapa. Opettajat ehkä puhuvat asiaa mutta ei tiedä miltä tuntuu olla yksin. Eivät sanomiset auta. Kenelläkään ei ole aikaa perehtyä asioihin.

Kysymykset ovat vaikeita, mutta jos ne sattuvat kohdalle on vaikeaa. Tunteet minulla ovat katkeria ja sydän on pirstaleina vaikka se ei näy. Sanat satuttavat ja jäävät loppuelämäksi mieleen. Mutta jos tapaan heidät uudelleen joskus haluaisin nähdä ovatko he muuttuneet.

Uudessa maailmassa on mahdollisuus, mutta se ei paikkaa sydämen kulmaa ja menneisyyttä. Tekstissä ehkä kuvastuu katkeruus mutta sitä tunnen.

Toivottavasti tämä auttaa ymmärtämään minua. Jotkut meidän luokalla ovat hiljaisia hyväksyjiä, useimmat. Puolustajaa ei ole. Jotkut elävät toisessa maailmassa kun oikeassa tapahtuu pahaa jota he näkevät. Tällainen on esim. sielu sanan ahkera käyttäjä pieni muusikon alku. Hän ei tosin ole parhaita ystäviäni niin kuin eivät muutkaan. Ehkä uudessa maailmassa menee paremmin.

Hanna-Kaisa 27. huhtikuuta 2007

Tässä on itse kirjoittamani novellin tapainen kertomus tunteistani vaikeista ajoista joita kohtasin menneisyydessäni alkuperäisessä asussaan. Osasin kirjoittaa niin kauniisti silloin… I had to grow up so fast. Tee itse tulkintasi aukkoihin. A story of being bullied. Voisin oikeastaan lukea tämän ääneen kun tapaan heidät taas… jos tapaan.