IRC-Galleria

Hra_Benz

Hra_Benz

Rating:AWESOME!

Perjantaita odotellessa!Torstai 30.06.2011 05:12

No sainhan minä sen kynttilän raahattua sinne Hemmon haudalle. Minun ja hautakiven romanttinen hetki jäi vaan sillä kertaa hieman lyheksi kun sielä oli kesätyöläisiä juuri sillä kivirypeskällä ajamassa nurmikkoa. Kävin sitten tänä maanantaina uudestaan vähän myöhemmällä hetkellä, tosin sillä hetkellä ei ollut kynttilää mukana ja putsailin kivestä suurimman pölyt ja jäin pönöttää sitä hetkeksi.
Muutenki tullu raas ronkittuu sen penteleen tavaroita kun kerta tulee nukuttuakin hänen vanhassa huoneessaan. Ja myös jälleenkerran tuli lueskeltua hänen galleria bloginsa. Jotenkin aina sykähdyttää kun hän mainitsee minut siinä. Kai meikäläinenki samasta syystä kirjottelee, että sitkun aika jättää(tai tulee kiire mennä mullan alle!) voi sitten omaiset lukea meikäläisen aikaan saannoksia.
Mutta se masennuksesta ja melankoliasta, nyt puhutaan Perjantaista. Toivottavasti kello yheksän junalla Lahteen, niin oisin kolmen aikoihi sielä ja porukat ois jo lähteny hesaa, ja kerta he menevät taas Ruotsin risteilylle pääsen viettää Pe-La välisen ajan yksikseni. Ja sehän tarkoittaa toki juomista. Viime hima visiitillä vaan vähän feilas kun mentiiki ainoastaan käyttäjä _Rautaristin kaa ensin kahilla Amarillos ja sen jälkee mentiiki dokaa senssii. Vesitetyks juomiks ne mokomat nous iha hyvin päähän. Vois harkita pitkästä aikaa kaverini J:iin kanssa juomista jos porukkaan kuuluu enemmän kun kymmenen henkee. Jotenki kahestaa kalsarikännit ei innosta ja kun juniori täyttää vasta syksyllä, niin pakkohan se on feidata ja mennä pienellä porukalla baarii. Ja mieluiten yöclubille jos vaan pari heeboo messissä jos sielä vaikka tutustuisi johonki. Joko ookoo tyyppiin tai yhenyön suhteeseen.
Kyllä huomaa selkeesti että meikäläistä ei tällä haavaa seurustelu innosta, tosin ei kyllä oo tällä hetkellä menekkiäkään. Kun sitä haluasi itelleen kullan kainaloon, sitä miettii vaan romanttisia treffejä, pickickijä kuun loistavan taivaan alla ja syviä suudelmia. Kun taas ei halua kuin hetkellistä ''jotakin'' sitä harrastaa fantasia seksiä. Oon vissiiki nyt taas harrastanu sitä melkein kaikkien meikän tuntemien tyttöjen kaa. Kaverien muijat oon tarkotuksella jättäny veke, mutta pari warattuu oon ihan kiusallani. Pakko jotenki kusta muiden reviireille!
Ja lookkiki alkaa pikku hiljaa onnistuu. Meikäläisellä on tällähetkellä ihan siisti vaalee punk tukka(Sid Vicious kohtaa Billy Idolin... Nehän soitti Flower of Romancessa yhessä!) ja pari siistii punk paitaa. Eikun vaan nahkarotsi päälle, maiharit tai tämän hetkiset ruutu lenkkarit ja siniset farkut jalkaa. Toisessa kädessä ranne hikinauha ja toisessa niitta ranne härdelli. Sitten vielä Sid Vicious paita(dont let them get you alive!) päälle ja pilotit päähän. Kaiken lisäksi osaan soittaa bassoo nykyään Deedee Ramonen tai Sid Viciousin tyylin pitäen bassoa todella alhaalla. Jos sitä vaihais galleria tunnuksen Rope Ramonesiks... Tai Sidney Kilmisteriksi(yhistäen kahden lempi basistin taitelija/oikean nimen).

Mutta perjantaina juon... VAIKKA YKSIN!

Ps. Autokoulun teoria tunnit käyty!
Pss. Automaatti vaihteinen auto on ok lyhyellä matkalla, esim kauppa reissulla koska silloin ei ehdi tylsistyä ajamiseen... Mutta pitkillä matkoilla ei saatana et alkaa ramasta!

EI SAATANA(taas kerran)!Maanantai 13.06.2011 05:49

Miksikö aina meikän blogi merkintöjen alulla on aina jotain tekemistä masennuksen kanssa... No hällä väliä!

No mitäs tässä sen kummempia, täytin kaheksantoista, oon iältäni aikuinen(''Musta ei kai ikinä, taida aikuiseksi olla, enkä sitä halua!'') ja saan ilmasen ajokortin KIITOS isovanhempieni jotka omistavat autokoulun. Jossa pohjimmainen miinus on se paska nakki että joudun jumittaa Kontiolahdessa(Joensuun Hollolassa). Keskellä skuttaa ilman sen kummempaa tekemistä JA JOKA VITUN HETKI JOKU ON HYYSÄÄMÄSSÄ VIERELLÄ! Elkee(apua, murre tarttuu!) ymmärtäkö väärin, minä rakastan näitä ihmisii, mulla on vaan paha tapa nopeesti kyrsiintyy ihmisiin jos vietän niiden kaa liianpaljon aikaa(josta syystä minulle ihmis-suhde oman luokkalaisen TAI työkaverin kaa merkitsisi itsemurhaa!)
Ja sen lisäksi, meikä tykkää olla yksin. Koulu arkena meikäläinen heiluu kavereiden kaa joko 4-5 päivänä ja muina kahtena päivinä jumitan kirjastossa kaikessa rauhassa. Tai muuten vaan jumitan yksikseni. Ainut hyvä asia täälä on se että kunnon lenkki polut, tosin isovanhemmat ihmettelee kun tykkään lenkkeillä paljon(''Siehä oot jo kerran käyny'').
Ja ymmärrän kyllä totaalisesti ihmisii kuten Sid Viciousta tai Kurttii jotka kuoli enne 30 vuotta. Saatana, joko mun ukki on OIKEESTI saatanan tyhmä(eikö minun tyhmyyteni johdukkaan bassosta?) tai tommoseksi tullaan ajankanssa.
Ja JIIHAA, Sid Viciouksesta puheen ollen, hiukset alkais koht olla readyt pystyyn nostettavaksi! Pitää huomenna yrittää muistaa käydä ostaa partavaahtoo ja saippuaa, Pysyy pystyssä samalla tavalla kun lakalla, muittei samalla tavalla kovat hiukset.
Ja joko olen vihdoin ja viimein parantunut älyttömästä masennuksestani, tai olen oikeesti tullu hulluks sillä tuli pitkästä aikaa lueskeltuu Eno-vainaan blogii(joka on meikällä koneella) ja varmaan ekaa kertaa naureskelin Hemmon huumorille. Yleensä aina siitä on yrittäny ettii jotain viestiä tai vastaavaa joka joko kertois kaiken olleen valhetta tai unta. Nyt tuli luettua pelkän muiston takia.
Kerta tulee majailtua Joensuussa, voisi yhtä hyvin joku lähipäivä viedä kynttilän Hemmon haudalle, sillä enhän mä sitäkää velvollisuutta oo vältelly kun mitä, kohta viisi vuotta.

EI SAATANA!Lauantai 05.02.2011 23:49

Vittu ekaa kertaa pitkästä aikaa iski masennus päälle.
Saunavuoro alko ja ekana sinne. Puol tuntii vaan jumitusta mietiskellen asioita. No vitut privaatist ku faija poukkos saunaa keikalt jonka piti kestää kymmenee ja tottakai hirvee puhuminen päälle.
Ensin käytiin läpi se miten sen lapsuus on ollu vaikeeta ja meikäläisen helppoo(jonka mä tiedän, mä osotan arvostusta sitku mua ei vituta pikku-asiat eli kun murros-miks-se-on-olemassa-ikä loppuu). Sen jälkee alettii puhuu jostain ihan randomista ja sit ihan yhtäkkii ilman mitään varotusta: Enon kuolemasta.
Varmaa elämäni kipein vaihe, josta pystyn nykyään puhuu mut en tykkää et muut puhuu siitä, niin vitullinen analyysi päälle. Ensin miks se riisti oman henkensä, miten mä selvisinki siitä hyvin(jollei lasketa sitä et se oli lähtö laskenta parin vuoden depressiolle jonka takii en jaksanu lähtee himast minnekkää ja must tuntu et muut ihmiset oli turhii) ja miten mun pitäis yrittää puhuu jollekki koska tommost ei saa pitää sisällää ja miten se sit saattaa kännipäissää iskee ulos(Ja dokaamalla sain sen depression selvitettyy... IHAN OIKEESTI! Mun ei tarvinnu juoda et oisin pitäny kivaa, tarttin vaan muuta ajateltavaa ja kun huomas et selvinpäi voi myös keskittyy muuhun ja alkaa helpottaa!). Ja sit selvis et Eno on veteli pilvee. Vähä yllärinä tuli nyt 3 vuoden jälkee.
Onneks selvis vast nyt ku sen enon kuoleman jälkee kun sain tietää et se poltti(tupakkaa) niin alotin itekki, jos oisin tienny mitä se myös veti niin sit ois paska homma.

Kyselyjä...Lauantai 08.01.2011 02:42

Onko lompakossasi kondomia? - Niitä voi myös pitää paketissa, tai kuten me hardcoret: AINA VALMIINA!
Onko käsissä jotain koruja/rannekkeita tms? - Hikinauhat kitara(n harjotus)sessioista
Haluaisitko tatuoinnin tai lävistyksen? - Ehkä joku joskus
Oletko sanonut kellekkään rakastavasi häntä? - Kännissä meikä rakastaa kaikkia
Tarkoititko sitä? - Emt, joskus, jossain määrin... En.
Onko sinulla oma tietokone? - Kjyl
Juotko alkoholia? - Tarjootsä?
Pitkät vai lyhyet hiukset? - Lyhyet
Tiedätkö ketään joka on tehnyt itsemurhan? - En enää(no joo teidän kyl)
Mikä on tärkeintä ystävässä? - hauskan pito ja emt kai jonkin sortin ''sano-mitä-vaan'' homma
Onko sinulla asioita joista et ole puhunut kenellekkään? - En muista
Oletko koskaan ollut masentunut? - En enää(toistaseks)
Onko vahingonilo paras ilo? - Riippuu vähän
Tykkäätkö tanssia? - Hjumalashsa!
Suurin määrä keitä sängyssäsi on nukkunut kerralla? - Örm, oli meit joku neljä
Oletko koskaan tehnyt mitään laitonta? - Eeeeeeeeeeen...
Kuunteletko jotain biisiä tällä hetkellä? - Korjaan asian
Osaatko syödä jogurttia vasemmalla kädellä? - En oo kokeillu(yleensä käytän lusikkaa(KEKEKEKE)
Missä peikot asuvat? - äitiensä kellareissa
Mitä laitonta teit viimeksi? - Se nyt taas riippuu siitä mikä on ja mikä ei oo laitonta
Oletko koskaan nolannut itseäsi todella pahasti? - About 70% ajasta
Onko sinua luultu ikäistäsi nuoremmaksi/vanhemmaksi? - Vaihtelee
Mitä tekisit jos olisit ulkomailla ja päähäsi lentäisi 30 cm torakka ja se takertuisi sinuun? - Hämmentyisin kun en ehdi edes tajuta kun joku liiskaa sen mukavasti siihen otsaa
Kännykkäsi kolmas viesti? - Joku vitun palvelu viesti
Milloin olit viimeksi käsittämättömän iloinen? - Kun opin Othersiden intron
Ketä haluaisit halata nyt? - Kitaraa meidän loistavasta kemiasta
Ketä haluaisit suudella nyt? - Vieläki Siggee!

Niin siis SIGGE tulee siitä et kitara on SG mallinen ja meikäläinen polttaa niin :S

TrölölöSunnuntai 02.01.2011 04:16

Jännä aamu, mul on tunne et pitäis hakeutuu hoitoo. Näin sen verran jännää unta et vieläki puistattaa:
''Nuori sankari poika nimeltä Roope, kulki kivistä tietä pitkin. Yhtäkkiä matkan varrella, pieni kissa makasi täristen keskellä kivistä tietä. Roope yritti olla huomaamatta raatoa, kunnes hän sai tietää ettei se mikään raato olekkaan.
Kissan pentu mourusi ja Roope kulki lähemmäksi kissaa vain huomatakseen miten pahasti palanut kissa oikeasti oli. Sen pienet silmät huusivat tuskaa ja vaikka Roope kuinka sääli kissaa hän tiesi että ainut tapa auttaa oli päästää kissa tuskistaan.
Roope lausui jotain kaunista ja nosti jalkansa ylös, ja paiskasi jalkansa kissan päätä kohti. Yleensä maihari voisi saada ihmisen naamankin tuusan nuuskaksi, mutta kissan pentu vain mourusi kovempaa tuskissaan. Roope kirosi hiljaa ja joutui nostamaan kissan käsilleen. Hän sulki silmänsä ja yritti nopeasti taittaa kissan niskan. Naksahdus kuului, mutta kissa jatkoi mouruamistaan.
Roope sulki silmänsä uudestaan ja alkoi puristaa kissaa kurkusta. Hän puristi minuutin, toisen ja vasta kymmenen minuutin päästä hän avasi silmänsä ja huomasi kissan olevan vieläkin tuskissaan. Lopulta Roope vei kissan läheisen joen luokse, ja yritti hukuttaa kissaa kaikilla voimillaa, kiroten samalla ja melkein itkien surusta!''

Tässä vaiheessa meikäläinen heräs ja mietin varmaan 20 minuuttia että mitä vittua mä just kävin läpi ja pitäiskö varmuuden varalta käydä oksentamassa jos mä muistan viel jotain traumaattisempaa. Hieman masentunu olo koko päivän.

Ps.Oli kiva silittää Mököä(meidän kissaa aamulla)...

BlogsnobsTorstai 30.12.2010 05:59

Trölölö!
Joulu meni ja lahjat olivat tottakai mitä mahtavimpia(mitä nyt suklaata pursuaa joka paikasta), ja toistaseks pitkän tähtäimen suunnitelma... Aion olla tämän vuoden loppuun selvänä(O_O), jonka jälkee olis tarkotus juhlii Tipatonta tammikuuta(vinapullon tippa jätetään juomatta ja avataan uus pullo) ja riippuen tilanteesta, vois Nevalaiseen tapaan juhlia Huvitonta Helmikuuta! Se tarkottaa siis sitä että Helmikuussa ei juoda, pelata kuin tietty määrä päivässä ja yritetään tehdä jotain rakentavaa... Sit loppu vuosi 2011 ois aika lailla BAILABAILA!
Normi ihmiset rakastavat aamukahvin juontia heti aamusta, toiset(baddassit) taas rakastavat napalmin hajua heti aamulla. Ite tyykkää hörpätä ilta teen aamulla ja painua nukkumaan, olenko outo?

Minä haluan hieman huvia, Seikkailuja, elokuvia
Sekopäänä hulluna heilua ja Rakastaa sinua...
Herra Ylppö ja Ihmiset - Pojat ei tanssi

Voihan jeesus...Keskiviikko 15.09.2010 03:37

Romantikko Roope on jälleen saanut vallan. Perjantaina törmäsiin yhteen karistuttuun joka vaikutti hemmetin kypsältä ja oletin hänen ikänsä olleen joku.... 18-19... ja sitten kunnon cockblock päälle ja selvii että kyseessä on ens viikon keskiviikkoon asti 14w tyttö. Lievästi ongelmallista koska ois ihan jees jos mahollinen tyttö kaveri ois vähintään pari vuotta vanhempi TAI edes saman ikäinen...
Asiaahan ei auta se että oon melko varma tän tytön ihastuneen meikäläiseen. Tai kuinka vaikeeta on tajuta tästä:
95 tyttö:Tää on ihan perseestä, muutetaan jonnekki kauas....
sen kaveri:Joo mut ota joku mukaan kun et kummiskaa jaksa kuunnella mun nussimista!
95:Kenethän mä ottaisin?
frendi:Sen kuulemma kivan pitkä tukkasen joka on nyt sun facebook kaveri!
Sen jälkee tämä vuosimallia 1995 katsahti meikäläistä(katsoin ovelasti peilaavaan lasiin ja näin tilanteen) ja otti tän frendinsä mukaan ja vei sen sisälle juttu tuokioon... Joten melkein voisin lyödä vetoo et on se gimma ainaski kiinnostunu...

Tiistai ja pirullinen väsymys päällä...
Tekis mieli dokaa
muttei ole rahaa
en tekis sulle pahaa
jos näytät mulle mahaa
Beibi juo sitä
osta mulle tätä
Roopen räppi, rating 100% Exelent!
Asioita joita saavutin:
-Kotiintulo ajan rikkominen
-kaljan saanti
-naisen kosketus(halaus nyyh...)
-nainen hiplaamassa hiuksia(ja selitti miten ne oli ihania jns... joka saattoi kyllä olla vittuilua mutta kun sama tytsy hibelöi lettiä enemmä ku kerran)
-ja vieläkin on tupakkaa

Perus perjantai mut selvin päin ja enemmän hibelöintiä, JA VAADIN ENEMMÄN!

Laa laa, lalllaa, laa laa, lalllaa!Lauantai 28.08.2010 16:22

Perkele... Mikä siinä on että mun ihmis suhteiden kulku on tää:
Tapaan ihanan tytön, kuvittelen millasta meil olis jos oltais yhessä ja sit masentelen kun tyttö antaa pakit(vaikka niin hyvin meil ois menny!) tai sitten tyttö onkin unelmieni vastakohta. Jos joku joku sanoo että mielikuvitus on hyvä asia niin sitä saa lyödä turpaan, paskaa se on...

Ja kun meikäläisen olis tarkotus tehä taktiset eli häipyy viikarille(vanha huolto asema) kahville ja tupakille ja alkaa sataa saatanasti :(

''Tuolle menen puhumaan, nyt ei jännitä
Rokkipojan hymyllä otan yhteyttä,
vai et jätä miestäsi, no en aijo vaatia.
Noin kaunis on pakko repii pois sadusta....''
Maj Karman Kauniit Kuvat - Satulaulu

Ps. Ukot humppaa laatilaa, rope pojua alkaa pikkuhiljaa vituttaa
Akat tanssaa dippadappa daa, Rope poju kohta viinaan taas kajoaa!

TUPLA KYSELY BLÄJÄYZLauantai 21.08.2010 02:54

6 TOTUUTTA MILLOIN VIIMEKSI:
1 Joit alkoholia? - Tänää piti mut porukka jänisti
2 Harrastit urheilua? - Tunti sitten
3 Oksensit? - About 5kk sitten
4 Teit jotain mitä kadut nyt? - Minä en kadu mitään!
5 Suutuit ihan tosissasi? - tänään
6 Nauroit niin, että meinasit tukehtua? - En muista et oisin ite mut aiheutin tälläisen tilanteen maanantaina
7 TOTUUTTA NYKYHETKESTÄ:
1 Oletko surullinen? - Vähän masentunutta tylsyyttä
2 Onko sinulla lävistyksiä? - eip
3 Mitä sinulla on päälläsi? - Villasukat
4 Oletko tyytyväinen elämääsi? - En oo saanu turpaa mutta ei ole naistakaan, aika +-0 tilanne
5 Minkälainen olo sinulla on nyt? - Janottaa(juissin perkele)
6 Onko koruja päällä nyt? - Ei mitään
7 Onko sänkysi pedattu? - Näköjään(aamulla oon ollu virkee)
7 TOTUUTTA EILISESTÄ:
1 Oliko kiva päivä/ilta? - Perus
2 Olitko tietokoneella? - ? Paha sanoa...
3 Tajusitko jotain uutta? - E
4 Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - E
5 Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - E
6 Mitä teit ennen nukkumaan menoa? - Pesin hampaat
7 Monelta aloit nukkumaan? - 12-01
7 TOTUUTTA ITSESTÄSI
1 Nimesi? - Roope
2 Lempinumero? - 182
3 Lempikouluaine? - Varmaan... ööh... Elokuva analyysi ehkä
4 Kännykäsi merkki? - Nokia
5 Lempinimesi? - Mulkku, Hintti, Paskianen, Totaali kyrpä, apina, runkkari, Klonkku, Rööki-Rane, Denso, Alkoholisti, Rope jns(kyl näit löytyy)
6 Lempilaulajasi? - Herra Ylppö
7 Juotko alkoholia? - Tarjootsä?
7 TOTUUTTA HALUAISITKO
1 Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - Kavereiden kaa pitämässä hauskaa
2 Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - Varmaankin Maj Karman keikan mut tällä kertaa huudan kovempaa Pasi sanoota
3 Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - En välttämättä, Riippuu kuka tämä tietty on?
4 Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - No voisin avautua että kohta meen paskalle!
5 Haluaisitko halata jotain tiettyä? - Ehkäpä
6 Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - Varmaankin
7 Haluaisitko seurustella nyt? - Tuhannen taalan kysymys, Haluasin kyllä mutta siitä ei tuu kumminkaa hevon helvettiä

Minkä ikäisenä kuolet :
Kännykkäsi väri?
[ ] valkoinen [10 vuotta]
[x] musta [8 vuotta]
[ ] pinkki [6 vuotta]
[ ] vihreä [4 vuotta]
[ ] harmaa [2 vuotta]
[x] jokin muu [1 vuosi]
= 11
Minkä väriset on huoneesi seinät?
[ ] pinkit [10 vuotta]
[ ] vihreät [8 vuotta]
[ ] siniset [6 vuotta]
[ ] beessit [4 vuotta]
[ ] keltaiset [2 vuotta]
[x] jokin muu [1 vuosi]
= 1
Minkä värinen on kotisi ulko-ovi?
[ ] valkoinen [10 vuotta]
[x] ruskea [8 vuotta]
[ ] harmaa [6 vuotta]
[?] ruskea [4 vuotta]
[ ] jokin muu [2 vuotta]
= 8
Minkä värinen on kotisi jääkaappi?
[ ] harmaa [10 vuotta]
[x] valkoinen [8 vuotta]
[ ] jokin muu [6 vuotta]
= 8
Missä huoneessa olet nyt?
[x] omassa huoneessa [10 vuotta]
[ ] työhuoneessa [8 vuotta]
[ ] keittiössä [6 vuotta]
[ ] vierashuoneessa [4 vuotta]
[ ] jossain muualla [2 vuotta]
= 10
Kenen kanssa olet nyt?
[x] yksin [10 vuotta]
[ ] kaverin [8 vuotta]
[ ] kavereiden [6 vuotta]
[ ] veljen [4 vuotta]
[ ] siskon [4 vuotta]
[ ] jonkun/ joidenkin muiden kanssa [2 vuotta]
= 10
Lempi hedelmäsi?
[ ] appelsiini/mandariini [10 vuotta]
[ ] päärynä [9 vuotta]
[ ] omena [8 vuotta]
[ ] banaani [7 vuotta]
[ ] kiivi [6 vuotta]
[x] jokin muu [5 vuotta]
= 5
Lempi värisi?
[ ] pinkki [20 vuotta]
[ ] vihreä [18 vuotta]
[ ] valkoinen [16 vuotta]
[ ] beessi [14 vuotta]
[x] musta [12 vuotta]
[ ] turkoosi [10 vuotta]
[ ] keltainen [8 vuotta]
[ ] sininen [6 vuotta]
[ ] oranssi [4 vuotta]
[ ] jokin muu [2 vuotta]
= 12
Missä kuussa olet syntynyt?
[ ] Tammikuussa [20 vuotta]
[ ] Helmikuussa[19 vuotta]
[ ] Maaliskuussa [18 vuotta]
[ ] Huhtikuussa [17 vuotta]
[x] Toukokuussa [16 vuotta]
[ ] Kesäkuussa[15 vuotta]
[ ] Heinäkuussa [14 vuotta]
[ ] Elokuussa [13 vuotta]
[ ] Syyskuussa [12 vuotta
[ ] Lokakuussa [11 vuotta]
[ ] Marraskuussa [10 vuotta]
[ ] Joulukuussa [9 vuotta]
= 16
Vastasitko rehellisesti?
[x] Kyllä [2 vuotta]
[ ] En tiedä [1 vuosi]
[ ] En [0 vuotta]

83 JES en kuole LIIAN vanhana!!!!! BAILA BAILA

''Ei vielä, sitä ilman, tänä yönä....
Hei bye bye, Kaunotar, Ehkä vielä...''
Pasi sanoo - Maj Karman Kauniit Kuvat