Kahden olennon tanssivat askeleet kulkevat taas varjoisia katuja pitkin.
Ääntä ei näistä pienistä jaloista pääse, olemattomiahan askeleetkin ovat.
Piru hieman tytöstä jälkeen jää, kun keveät askeleet tyttöä lennättää.
Piru ystävälliseltä tarkemmin katsottuna näyttää.
Tytön silmistä oikea pahuus heijastuu, mutta tyttö ei tiedä olevansa paha.
Ei siihen uskoa tahdo.
"Piru kulta, olemmeko aina ystäviä?"
"Tyttö rakas, kyllä."
Ystävykset tanssivat hieman eteen päin.
"Saanko minä olla kohta hyvä?"
Toinen hahmoista pysähtyy.
"Luuletko että tämä on leikkiä?"
"Eikö tämä ole?"
"Ei."
"Saanko minä olla nyt hyvä?"
"Et."
"Miksi?"
"Sinä olet paha."
"Minä en ole paha, sinä olet."
Raivon kiljahdus kaikuu kaduilla.
Kiljuntaa ei ole olemassakaan.
Punainen maa, verta, häntä.
Vakavat silmät tuijottavat verestä punaisia kynsiä.
"Näetkö nyt?"
"Näen."
"Ymmärrätkö nyt?"
"Ymmärrän."
"Olet paha."
"Olen paha."
Tuskan kiljaisu, pirun surulliset, onnelliset silmät.
Punaiseen vereen sekoittuu musta veri, jään siniset silmät ovat elottomina maassa.
"Kostin puolestasi, oletko onnellinen?"
"Olen."
"Hyvä."
"Voitko vielä tanssia?"
"Kyllä."
"Hyvä, jatketaan."
"Jatketaan."
Mustasieluinen tyttö tanssii sokeana varjoissa, hännätön piru ystävänään.