hetken verran, armas ystäväni.
Vain tuulen hönkäykseltä, tuo aika,
pois juossut, nyt tuntuu.
Tökkäsit kuonollasi, liian vähän huomioin,
pois luotani töytäisin, päättäväisesti,
ajatuksiini katosin.
Varovasti joka aamu herätit,
karvoillasi, koko asunnon täytit.
Ruskeilla silmilläsi anovasti katselit,
kun itseteosta, sinut kiinni huomasin.
Ei säästynyt leivät, ei karkit,
kohta oli tyhjennetty, viimeisetkin kaapit.
Silti mielelläsi opit, asioita, joita sinulle opetin.
Olit ystäväni, vaikka välillä nalkutin.
Tottelevais'na kuljit vierelläni,
tietämättä, se kaikki päättyisi,
kuitenkin kyyneliin.
Liian aikaisin, pois katosit
liian harvoin, sinua rapsutin.
En pilkkuja turkista, ehtinyt laskea,
kun huomasin,
viimein olitkin, herran huomassa.
Toivottavasti, kaikki kävi parhain päin,
etkä kivusta turhia kärsinyt,
"neitini", jässikkäin.
- R.I.P. Domsku -