”Vittuilu on taitolaji”
Vittuilu on Suomen rikoslaissa määritelty rikos.
1. Joka käyttäytymisellään aiheuttaa toiselle osapuolelle ylenpalttisen vitutuksen tunteen tai 2. syyllistyy vastaavanlaiseen tekoon, on tuomittava vittuilusta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi päiväksi. Yritys on rangaistava.
Esimerkkejä tosielämästä:
Kenties tunnetuin vittuilutapaus Suomessa otti paikan vuonna 2003, kun tuhat lasta nimitti Remontti-Reiskaa "perseenreiäksi". Lapset eivät nuoren ikänsä vuoksi saaneet vankeutta, vaan heidät tuomittiin kuuntelemaan 50 Centiä viisi tuntia joka päivä, kunnes he kuolevat (todennäköisimmin itsemurhan kautta).
Vittuilu on verbaalisen kanssakäymisen huipentuma jossa yritetään aikaansaada hermostumista toisessa osapuolessa.
Joillekin ihmisille tai yhteisöille se voi olla myös ainoa mahdollinen tai sallittu hellyydenosoituksen muoto kaveria tai ystävää kohtaan.
Vittuilu on kaiken lisäksi tosi mukavaa ajanvietettä, paljon hauskempi nauraa kaverille kuin kaverin kanssa. Tuntemattomillekkin tyypeille voi vittuilla mutta siitä saattaa seurata nokkapokka tai muilutusta.
Klassisia vitun haistatteluja:
Haista sinä vittu
Vitun idiootti
Vitun vajukki
Mutsis leipoo muuten huonoja pullia
Ei-niin-toimivia vittuiluja:
Äitis ottaa huonosti suihin, mutta isäs muna maistuu juustobalkanille
Jätkä, mie olin eka luokalla silloin kun sie synnyit
Tiedonjyväsiä: Vittuilu ja naiset
Naiset ovat kehittäneet oman hienostuneemman lajityyppillisen tapansa vittuilla, jossa pienillä lähes huomaamattomilla eleillä ja kommenteilla vittuillaan toiselle.
Uhri huomaa vittuilun yleensä jälkikäteen, jolloin tilanne on jo ohi, eikä aiemmalle vittuilulle voi sanoa vastaan leimaantumatta debiiliksi, mikä lisää vitutuksen määrää tehokkaasti. Usein miessukupuolelta menee kyseinen vittuilun muoto täysin ohi.
Jotkut naiset ovat vieneet vittuilun korkeampiin sfääreihin vittuilemalla uhrille ystäväporukassa siten että ainoastaan "uhri" huomaa
Naisten sanomaa vittuilusta:
HAistakaa te vittu!