IRC-Galleria

Inkkari

Inkkari

Muokkaa tilaasi
Outi Myllymäki
torstai 23.10.2008 (Ilkka)

Arja Haapaojan eduskuntavaalitiimissä mukana olleet Kari Pastuhov ja Niko Linsa yrittävät nyt läpimenoa kaupunginvaltuustoon.

Keskustan ehdokaslistalta Vaasasta löytyy mielenkiintoisia persoonia. Eduskuntavaaliehdokkaana ollut päiväkodinjohtaja, ensimmäinen varavaltuutettu Arja Haapaoja mielii kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi.

Hänen taustajoukoistaan ponnistaa kaksi vahvaa miestä, Pohjanmaan hätäkeskuksen johtaja Kari Pastuhov ja tyttärensä kaappausjupakassa julkisuuteen noussut Niko Linsa. Kumpikin yrittää valtuustoon ensimmäistä kertaa.

- Kuntavaalit ovat peruspalveluidemme kannalta tärkeimmät vaalit. Lähdin ehdokkaaksi, koska haluan vaikuttaa kunnan tuottamiin palveluihin ja siihen millainen paikka Vaasa on asua ja elää, Pastuhov kertoo.

- Tapahtumaketju, joka lähti liikkeelle tyttäreni kaappauksesta sai minut huomaamaan, millaisia epäkohtia kaupunkimme palveluissa on. Kansalaisten oikeusturvassa on selviä puutteita. Lähdin ehdokkaaksi, sillä valtuustossa voin paremmin vaikuttaa kaupunkilaisten asioihin ja tehdä työtä toteamieni epäkohtien korjaamiseksi, Linsa selvittää.

Pastuhov valitsi keskustan sen arvomaailman takia. Linsan keskustalaisuus kumpuaa siitä, että hän sai puolueelta apua taistellessaan tyttärensä palauttamiseksi.

- Kun tyttäreni kaapattiin, keskustasta otettiin minuun yhteyttä. Sain heiltä paljon arvokasta apua ja tukea tyttäreni palauttamiseksi takaisin Suomeen. Muut puolueet pysyivät hiljaa, hän muistelee.

Arjen turvallisuutta ja tasavertaisuutta

Pastuhovin kampanjan pääteemana on arjen turvallisuus, joka istuukin mainiosti hätäkeskuksen pomolle. Lasersuunnittelija Linsa aikoo myös valtuustossa ponnistella lasten oikeuksien ja tasavertaisen vanhemmuuden puolesta.

Linsa kuvailee olevansa hyvillä mielin, kävi vaaleissa miten päin tahansa.

- Olen tähän mennessä saanut paljon positiivista palautetta ja tukea vaaliteemoilleni, joten lopputuloksesta huolimatta ehdokkuudestani jää ehdottomasti hyvä mieli. Ajamani asiat ovat tulleet hyvin esiin. Vaalityö on edennyt hyvin, mutta näin ensikertalaisena on vaikea arvioida vaalien tulosta.

Pastuhov suhtautuu optimistisesti tulevaan.

- Mitä lähemmäksi vaalipäivä tulee, sitä varmemmalta keskustan valtuustopaikkojen lisääntyminen Vaasassa tuntuu. Samalla tunne siitä, että meitä valittavia itseni mukaan lukien on useita.

Keskustalla on tällä hetkellä Vaasan valtuustossa kaksi paikkaa. Esa Antila ei ole asettunut ehdolle. Leena Hallasmaa hakee jatkokautta.

Lähde: http://www.ilkka.fi/arc_article.jsp?article=376775

Oikeusturvaterveisin
Niko Linsa (348)
http://www.syrjityt.fi

Eroperheiden isiä syrjitäänPerjantai 17.10.2008 01:59

Isien huono asema ja syrjintä avioeroa seuraavassa huoltajuusprosessissa on tunnistettavissa joka puolella Suomea, eikä se ilmene vain yksittäistapauksina Vaasassa. Adressini tasa-arvon puolesta huoltajuusriidoissa on nyt allekirjoittanut lähes 7000 ihmistä.

Eroavien peruslähtökohdat ovat hyvin erilaisia ja lasten huoltaminen on yksilöllistä. On perheitä, joissa miehen arkipäivä on lähes samanlainen kuin naisenkin. Joissakin perheissä äiti todellakin hoitaa kaikki kotiin ja lapsiin liittyvän, ja toisissa taas isä on joko yhtä vastuullinen tai jopa vastuullisempi kuin äiti. Lasten huoltajuuskiistoissa sosiaaliviranomaiset asettuvat lähes aina äidin kannalle. Vanhan ajan periaatteilla naista pidetään perinteisesti parempana huoltajana kuin miestä. On kuitenkin nykyaikaisen, tasa-arvoisen ja kehittyneen yhteiskunnan mukaista tutkia asia perusteellisesti. Lapsen edun mukaista on yhteishuoltajuus. Ainoastaan lapsen ollessa vaarassa toisen vanhemman toiminnan takia voidaan yksinhuoltajuus katsoa lapsen edun mukaiseksi.

Huonosti hoidettu ero tai erosta seuraavat taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat ovat omiaan heijastumaan lapsiin. Lapsen lähivanhemmalla on lain mukaan velvollisuus edistää lapsen ja muualla asuvan vanhemman tapaamisia. Mikäli vanhemmilla on sosiaalitoimessa tai tuomioistuimessa vahvistettu tapaamissopimus, voi tapaajavanhempi hakea tälle sopimukselle täytäntöönpanoa tuomioistuimesta, ellei se toteudu. Oikeusapu on kallista, vaikka se olisi yhteiskunnan järjestämää. Oikeudenkäynnit maksavat käyttövaroista ja helposti realisoitavasta omaisuudesta riippuen jopa kymmeniätuhansia euroja. Parisuhteen kariutuessa riitaan, jossa toinen osapuoli lähtee yhteisestä kodista ovet paukkuen, todennäköisesti neuvottelut lasten asemasta eivät onnistu ilman ulkopuolista apua. Sosiaaliviranomaisten tehtävä on huoltajuuskiistaa ratkottaessa katsoa kokonaisuutta, eli miten perheessä asiat on hoidettu ennen eroprosessia.

Sosiaalitoimi asettuu usein äidin puolelle. Vahva puolueellisuus on näkyvää jo huoltajuusprosessin alussa. Äidin puheista tehdään laki, jolla prosessia viedään eteenpäin. Kun äiti sanoo mitä tahansa, se on ainut totuus. Isän puheita katkotaan ja irrotetaan yhteydestään sekä tapahtumien kulkua esitetään valikoiden ja vääristellen. Lisäksi he tarjoavat äidille ajatuksiaan, joita käyttämällä voi päästä isästä eroon. Äärimmilleen toiminta viedään tapauksissa, joissa äitejä suojellaan lasten kustannuksella, "lastensuojelun" nimissä. Lastensuojelu- ja sosiaaliviranomaiset eivät saa ottaa tuomioistuimelle kuuluvaa oikeutta omiin käsiinsä. Huoltoselvittäjien puolueettomuusedellytykseen kuuluu, että selvittäjä ei ole saanut aiemmin hoitaa esimerkiksi sovittelijan tehtävää tai perheen lastensuojeluasiakkuutta, jossa olisi käsitelty perheen lapsen asioita. Kun viranomaiset salaavat äidin tekemän lasten pahoinpitelyn isältä ja tuomioistuimelta, salailijoista tulee kanssarikollisia. Lasten ruumiillinen kuritus ei ole pelkästään sopimatonta, vaan se on lainvastaista. Lastensuojelulla ei ole oikeutta pitää salassa olennaisia tietoja ja antaa puolueellista, valheellista ja puutteellista lausuntoa huoltajuusselvitykseen. Lastensuojelun tehtävä on turvata lapsen tilanne pahoinpitelyä epäiltäessä eikä asettua pahoinpitelijä-äidin puolelle. Eduskunnassa, adressini luovutustilaisuudessa 12.10.2006, kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi totesi, että sosiaaliviranomaiset ovat asennevammaisia ja että heitä pitäisi kouluttaa.

Lapset ovat pyyteettömän lojaaleja vanhempiaan kohtaan. Mikäli huoltajuusriita pääsee valloilleen, ainoa todellinen kärsijä on vanhempien armoilla oleva lapsi. Puolueettomuus on lapselle yksi keskeisimpiä keinoja selviytyä erosta. On tärkeää, että hän voi keskittyä omaan eroprosessiinsa ilman, että hänen tarvitsee kärsiä sosiaaliviranomaisten asennevammaisuudesta. Sosiaaliviranomaisten asennemaailmassa tulisi tapahtua vallankumous tasa-arvoiselle huoltajuudelle.

Oikeusturvaterveisin
Niko Linsa (348)
http://www.syrjityt.fi
Nykyinen hyvä sisko ja veli -verkosto toimii myös nykyisessä Vaasan kaupungin hallituksessa. Suuri osa hallituksen jäsenistä on mm. tukenut lastensuojelun tekemiä virheitä ja näin heille on annettu mahdollisuus edelleen rikkoa Suomen perustuslakia. Lapsikaappari saa tuomion, mutta rikolliset viranomaiset ei. Tällaisiin asioihin pitäisi valtuuston saada vaikuttaa. Verorahojen vastineeksi tulee saada kunnollista ja oikeudenmukaista palvelua.

Harri Leppälä kirjoittaa: "Nykyisessä valtuustossa istuu aivan liian paljon "eläkeputki-ikäisiä" edustajia, joilla on jo oma elämä valmis talot ja mökit maksettu. Heitä tuskin kiinnostaa paljonkaan muu kuin oma asemansa säilyttäminen".

Haluan perustaa uudenlaisen hyvän sisko ja veli -verkoston, johon kuuluvat kaikki kansalaiset ketään erottamatta. Haluan päästä valtuustoon heikentämään sitä korkeamman portaan tukiverkkoa, joka mahdollistaa kaupunkimme johdon vääryyksien jatkumisen. Haluan päästä valtuustoon eläväksi esimerkiksi siitä, miten vaalilupauksensa pitämiseksi voi tehdä töitä koko neljän vuoden jakson ajan. Kaupunkilaisten äänien tuoma valta on suuri ja kunnioitettava luottamuksen osoitus, jota ei tule pettää.

Hienoa Harri Leppälä, nyt on meidän vuoro. Nyt on Vaasalla mahdollisuus valita nuorta kunnollista porukkaa valtuustoon. Nuoret tulevat kunnioittamaan kaikkia vauvasta vaariin ja muoriin. Uuden valtuuston päätöksiä ei enää tulla käsittelemään saunailloissa. Kaupungin tulojen on tultava vaasalaisten eikä lumiolaisten käyttöön.

Olen ennenkin kirjoittanut: "Valta on lahja, jota ei ole tarkoitettu yksityisomistukseen vaan palvelun välineeksi".

Oikeusturvaterveisin
Niko Linsa (348) Vaasa
http://www.syrjityt.fi

KorruptiolautakuntaSunnuntai 28.09.2008 23:48

Suomen jokaiseen kuntaan, etenkin Vaasaan, on perustettava korruptiovaliokunta, jonka jäsenten tulee olla hyvä sisko ja veli -verkoston ulkopuolelta. Jäsenet voidaan valita esim. kansalaisjärjestöistä. Tällöin voidaan tasapuolisesti ja rehellisesti edesauttaa sitä, ettei kansalaisten oikeuksia viedä ja että kaupungin varoja käytetään oikein.

Valta on lahja, jota ei ole tarkoitettu yksityisomistukseen vaan palvelun välineeksi. Vaasalaiset ovat kyllästyneet Markku Lumion ja Heikki Kouhin ”vähän sulle vähän mulle”-touhuihin, joka heidän välillään on kyllä toiminut hyvin. Vaasan kaupungin johtajan ja alaisten lahjuksenottaminen lakaistiin maton alle ja annettiin heille mahdollisuus jatkaa tehtävissään. Pohjalainen kuulusteli eilen lauantaina Markku Lumiota huvilakaupasta poliisin tapaan, niin kuin rikoksesta epäiltyjä kuulustellaan. Tästä aiheesta on jätettävä tutkintapyyntö keskusrikospoliisille. Luottamus kaupungin johtoon on menetetty.

Suomi on tähän saakka pärjännyt hyvin peittämällä Suomen viranomaisten virheitä ja pysytellyt pitkään vähiten korruptoituneena maana. Vaalirahan väärinkäyttö ja ihmisoikeusloukkauksien salaaminen on tuonut tätä epäkohtaa esiin ja pudottanut Suomen vähiten korruptoituneiden maiden listalla sijalle viisi. Suomi pitäisi nostaa entiselle sijalleen hyvällä omalla tunnolla ja tätä voisi toteuttaa korruptiolautakunnan kautta.

Oikeusturvaterveisin
Niko Linsa (348) EOK:n jäsen Vaasa
niko.linsa@hotmail.com
http://www.syrjityt.fi
EOK on huolestunut lisääntyneestä oikeusturvattomuudesta. Yhteiskunnan, julkisen vallan ja kaikkien päättäjien on kannettava vastuunsa ja kaikin voimin työskenneltävä sen hyväksi, ettei se itse omalla toiminnallaan ruoki kansalaisten oikeusturvattomuutta ja lisää sitä kautta väkivaltaista käyttäytymistä.

Viranomaisten tekemät oikeusturvaloukkaukset ovat erittäin vakava vallan väärinkäytön muoto, jollaisesta Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry:lle tulee yhä enemmän kansalaisraportteja, sanoo EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen. - Tämä julkisen vallankäytön muoto ulottuu kaikkein köyhimpien sosiaalitukien ja -palveluiden anastamisesta vauraidenkin yritysten omaisuuden kaappaamiseen valtaa käyttävien virkamiehien määrittelemille tahoille. Uhreja on lapsista vanhuksiin, huomauttaa Juntunen.

Yhä useammat suomalaiset raportoivat EOK:lle, että vallan väärinkäytön saastuttamat hallinnot virkamiehineen ”tulkintaan” ja ”käytäntöihin” vedoten syrjäyttävät lain sanamuodon. On äärimmäisen poikkeuksellista, että ylimmille laillisuusvalvojille kannellut katsoisi ylimpien laillisuusvalvojien tehneen muuta kuin omalta osaltaan suojelleen viranomaisvallan väärinkäyttöä, toteaa EOK:n liittohallituksen puheenjohtaja, oikeustieteen tohtori, dosentti Petter Kavonius.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu toimia väkivallattomilla tavoilla. Myös viranomaisten tekemien oikeusturvaloukkausten uhrit toimivat näin, toteaa Kavonius.

Oikeusturvaloukkaukset aiheuttavat vakavaa syrjäytymistä, tuskaa ja kärsimystä, masennusta, työttömyyttä, köyhyyttä ja pahimmillaan jopa ennenaikaisen kuoleman.

EOK:n ja julkisuudessa olleiden tietojen mukaan useiden Suomessa tapahtuneiden itsemurhien ja joukkomurhien taustalla on ollut kansalaisiin kohdistuneita oikeusturvaloukkauksia, sanoo Juntunen.

Pommi-isku Vantaalla Myyrmannin kauppakeskuksessa 11. lokakuuta 2002 sekä tuoreet koulusurmat kertovat siitä, että kaikista sukupolvista nousee väkivaltaisia toimintatapoja. Useissa viime aikoina tapahtuneissa väkivaltaisissa tragedioissa taustalla on ollut voimakas viha yhteiskuntaa ja sen instituutioita kohtaan.
Viranomaisvallan väärinkäytön jatkuminen kasvattaa riskiä sille, että katkeruuden ja väkivallan yhdistelmä suomalaisessa yhteiskunnassa voi yltyä tuhoisaksi, jopa jatkuvista pommi-iskuista tunnettujen Lähi-idän tapahtumien kaltaiseksi.

EOK on huolestunut lisääntyneestä oikeusturvattomuudesta. -Yhteiskunnan, julkisen vallan ja kaikkien päättäjien on kannettava vastuunsa ja kaikin voimin työskenneltävä sen hyväksi, ettei se itse omalla toiminnallaan ruoki kansalaisten oikeusturvattomuutta ja lisää sitä kautta väkivaltaista käyttäytymistä, sanoo toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.

Lähde: http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=167&Itemid=50
Kuten tiedätte, olen ulkomaalaistaustainen Suomen kansalainen. Olen syntynyt maassa, jossa on ollut kahdeksan vuotta sota, täysin turha sota. Amerikkalaiset ja entiset neuvostoliittolaiset hyötyivät sodasta myymällä mm. vanhoja aseita ja varastamalla Lähi-idän maiden mustaa kultaa eli öljyä ja muita luonnonvaroja.

Olen ollut lapsuudestani lähtien tuntenut vihaa politiikkaa ja poliitikoita kohtaan. Pakenin omasta maastani ja sodasta ja äärimmäisten vaikeuksien jälkeen pääsin Suomeen. Luulin Suomen olevan tasa-arvon maa, jossa vallitsee täysi rehellisyys. Kouluttauduin Suomessa, sain Suomen kansalaisuuden ja otin huomioon, että äänestäminen on jokaisen kansalaisen velvollisuus. Osallistuin kunnallis-, eduskunta- ja presidentinvaalien äänestykseen. Aika kului Suomessa eläessä. Tyttäreni syntyi ja olin ylpeä suomalainen isä. Muutaman vuoden kuluttua, avioeron jälkeen, jätin yksinhuoltajuushakemuksen asianajajani kehotuksesta estääkseni tyttäreni pahoinpitelyn äidin ja tämän sukulaisten puolelta sekä estääkseni tyttäreni kansainvälisen lapsikaappauksen. Vaasan epärehelliset sosiaaliviranomaiset, poliisiviranomaiset ja rattijuoppokäräjätuomari syrjivät minua isänä, peittivät tyttäreni pahoinpitelyt ja auttoivat väkivaltaista äitiä kaappaamaan tyttäreni Suomesta Turkkiin. Luonnollisesti en halunnut menettää lastani enkä halunnut, että lapseni menettää isänsä. Päätin taistella epärehellisiä viranomaisia ja poliitikkoja vastaan. Taisteluni takia menetin yksityisyyteni, joka oli minulle elämässäni tärkeää.

Rehelliset ja pätevät poliitikot ottivat minuun yhteyttä, taistelimme yhdessä ja voitimme epärehellisiä viranomaisia. Sain tyttäreni takaisin ja yksinhuoltajuuden.

Taistelun aikana minut pyydettiin keskustan jäseneksi. Liittymiseen jälkeen aloin täydellä voimalla vaikuttaa siihen, että saisimme nämä epärehelliset viranomaiset pois vallasta. Osallistuin Vaikuta.nyt -koulutukseen ja olen nyt kunnallisvaaleissa ehdokkaana.

Nyky-yhteiskunnassa puolueiden antamat turhat lupaukset jäävät yleensä toteutumatta vaalitöiden ja äänestyksen jälkeen. Kansalaiset kokevat tämän helposti valheeksi, pettyvät politiikkaan ja poliitikoihin. Eli rehellisyys voittaa ja sillä saadaan ratkaistua ongelmat, mikä täyttää nyky-yhteiskunnan haasteet ja toiveet.

Kysyn koko ajan minulle läheisiltä ihmisiltä, miksi he eivät halua vaikuttaa maamme epäkohtien parantamiseksi. Kysyn, miksi he eivät halua osallistua äänestykseen. Vastaus täällä Vaasassa on RG-line:n asiat, Vaasan kaupungin johtaja Markku Lumion ja hänen alaisten lahjuksien ottaminen. Kaupunkimme virastoissa toimii hyvä sisko ja veli -verkosto, mm. jalkapalloilijat pääsevät suhteilla helposti kesätöihin tietokonepelien pariin. Maamme naisilla on miehiä huonompi asema työelämässä. Heitä yleensä ei oteta vakituiseen työsuhteeseen, koska heidän pelätään tulevan raskaaksi, jäävän äitiyslomalle ja aiheuttavan täten kustannuksia työnantajalle. Naisilla on samoissa tehtävissä huonompi palkka kuin miehillä, vaikka he tekevät yhtä paljon töitä kuin miehet.

Oikeusturvaterveisin kaikille
Niko Linsa (EOK:n jäsen) Vaasa
http://www.syrjityt.fi
Minulla on jano vaikuttaa niin kaupunkimme kuin koko Suomen epäkohtiin.

Meillä Suomessa tällä hetkellä isiä ei kohdella yhdenvertaisesti. Se näkyy varsin pitkälti huoltajuuskysymyksissä, joista meillä lausuntoja annettaessa on sosiaaliviranomaisten toimesta tiettyä asennevammaa. Aina lähdetään siitä, että lasten huolto myönnetään äidille ja vain poikkeustapauksissa lapset annetaan isälle. Kuitenkin täytyy muistaa se pieni lapsi, jonka elämään kuuluu sekä isä että äiti. Lapsen kehitystä ajateltaessa on erittäin tärkeää, että hänellä on riittävä suhde kumpaankin vanhempaansa kaikissa tilanteissa, avioliiton ollessa onnellinen tai erotilanteessa. Täytyy myös sanoa, että tuomioistuimissa käytäntö ei välttämättä ole riittävän hyvä siinä, että annettaisiin kummallekin vanhemmalle riittävän hyvät tapaamisoikeudet. Tässä asiassa on varsin paljon parantamisen varaa.

Suomella on omia kansainvälisiä sitoumuksia, ihmisoikeussopimuksia, mutta myös muita sopimuksia, joissa korostetaan perheen asemaa ja kummankin vanhemman asemaa. Nämä sopimukset ovat Suomessa jääneet liian vähälle huomiolle päätöksiä tehtäessä. Näiden kansainvälisten sopimusten asemaa on jatkossa syytä pyrkiä korostamaan ja toteuttamaan.

Olen Niko Linsa, 10-vuotiaan tyttäreni yksinhuoltaja. Taistelen suomalaisessa hallintokoneistossa lasten oikeuksien puolesta, tasavertaisen vanhemmuuden puolesta, tulevien isien puolesta, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyvä sisko ja veli -verkostoa vastaan.

Äänestä tasa-arvoa, äänestä minua niin vien sinut ja ajatuksesi valtuustoon. Äänestämällä minua annat minulle voimaa vaikuttaa. Äänestä minua, taistelen puolestasi. Minä olen jo vaikuttanut ja tulen edelleen vaikuttamaan. Tehdään yhdessä töitä ja korjataan maamme ja kaupunkimme epäkohtia.

Näin vaikutan:

Haluan aktiivisesti vaikuttaa kansalaisten puolesta.

Olen vaikuttanut ympäri Suomea ja panostanut siihen, että Suomen lastensuojelulakiin on tullut muutoksia ja parannusta. Olen tehnyt enemmän töitä kuin kansanedustaja. Olen yötä päivää ajanut muutosta asiaan, joka tähän saakka on jäänyt vähemmälle huomiolle suomalaisessa oikeuskäytännössä ja sosiaaliviranomaisten työssä kansainvälisistä sopimuksista ja sitoumuksista huolimatta. Olen herättänyt niin Vaasan kuin koko Suomen siihen, miten lasten ja isien oikeuksia viedään.

Kunnallisvaalit (Esivaali)

Tue minua, että pääsisin Vaasan valtuustoon. Haluan täysvoimalla taistella hyvä sisko ja veli -verkostoa ja sukupuolisyrjintää vastaan. Äänestä esivaaleissa: http://kotivaalit.fi/Suomeksi/Kunta.iw3?candidate=6f5a25ae-1666-447e-aff0-7b0d87851b0b

Oikeusturvaterveisin
Niko Linsa EOK:n jäsen
Vaasa

EIT antoi tuomion SuomelleSunnuntai 17.08.2008 22:14

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT tuomitsi Suomen tiistaina oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden rikkomisesta. Suomen valtio joutuu korvaamaan vahingon hyvityksenä 2 500 euroa ja oikeudenkäyntikuluja 3 000 euroa.
Tuomio koski tapausta, jossa lääketieteellinen lausunto jätettiin toimittamatta asianosaiselle, kun hänen vakuutuskorvaustaan käsiteltiin vakuutusoikeudessa ja tapaturmalautakunnassa. Valittaja ei saanut vaatimuksestaan huolimatta nähdäkseen lääkärinlausuntoa.

EIT:n mielestä vakuutusoikeus oli menetellyt virheellisesti jättäessään toimittamatta valittajalle hänen vastapuolensa esittämät lääkärinlausunnot. Menettely oli loukannut valittajan mahdollisuutta osallistua asian käsittelyyn, ja siten loukattiin ihmisoikeussopimuksen turvattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

(STT)
YK löysi parannettavaa Suomen ihmisoikeuksista
Julkaistu: 09.06.2008 21:24

Suomen ihmisoikeustilanteessa on YK:n mukaan edelleen parannettavaa. Ihmisoikeusneuvosto kehottaa Suomea tehostamaan syrjinnän vastaisia toimia.

Määräaikaistarkastelussa huomautettiin erityisesti etnisten ja seksuaalisten vähemmistöjen asemasta. Rasistisia ilmiöitä Suomen tulisi torjua myös internetissä. Ihmisoikeusneuvosto suositteli Suomelle esimerkiksi ILOn alkuperäiskansojen asemaa koskevan yleissopimuksen hyväksymistä ja allekirjoittamista.

Tarkastelu tehtiin Suomen antaman lyhyen raportin perusteella. Raportin laativat valtioneuvoston kanslia ja ministeriöt, mutta myös kansalaisjärjestöillä oli mahdollisuus kommentoida sen sisältöä.

Ihmisoikeusneuvosto tekee tarkastelun joka neljäs vuosi jokaisessa YK:n jäsenmaassa. Suomi kuului ensimmäiseen tarkasteluryhmään.

Lähde: http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=335295