Kaikki. Jokainen hiukkanen ja osa tätä todellisuutta on vain illuusiota, joka ei kerro maailman todellista puolta, vaan tuo esille vain sen, mitä ihminen sisimmässään haluaa nähdä. Kaikki on yhtä suoraa linjaa, joka ei värähdä, koska värähtäminen voisi horjuuttaa koko meidän maailmankaikkeutta.
Tuo värähtely, joka repisi todellisuutemme tuhansiin kappaleisiin ja paskoisi sen päälle, jonka kautta saamme tietää koko maailman todelliset kasvot: Kaikki on mielikuvituksellista sontaa, jota latoo meille hahmot, joita osa meistä palvoo.
Näille hahmoille on ominaista se, että he pysyttelevät siellä todellisuudessa, jonne pyrimme päästä miellyttämällä näitä, meitä suurempia, tyranneja. He ovat oikeita asioita, mitä meidänkin pitäisi olla, mutta emme ansaitse olla sellaisia, koska olemme kirottuja elämään meidän lihamme ja veren kanssa, joita ilman emme ole mitään. Me olemme sitä saastaa, lihaa ja verta, vastakohtia meidän esikuvillemme.
He katsovat, kun levitämme meidän saastetta, lihaa ja verta, ympäri maailmaa, jossa elämme ja jonka maa nielee sisuksiinsa. Käytämme luonnon elementtejä tuhotaksemme kävelevän roskavyöryn, eli itsemme, mahdollisimman tehokkaasti. Heikoimmat jäävät vahvempien alle. Vahvat ottavat maailman haltuunsa. Mutta jossakin vaiheessa, vahvoista tulee heikkoja ja lopulta vahvatkin kuolevat pois.
Emme ole ymmärtäneet, että meistä on tullut mielikuvituksen narreja. Kilpailemme ja taistelemme asioista kuin uhanalaiset lajit olemassaolostaan. Me olemme uhanalainen laji. Olemme laji, joka kykenee kyseenalaistamaan itsensä olemuksen ja kaiken "itseään suuremman" olemassaolon. Ja kun usko itseään suurempaan, näihin tyranneihin, häviää, ne kuolevat pois. Näin ollen, olemme siinä uhanalainen laji, että pystymme tuhoamaan meidän maailmaa suuremmatkin olennot, pelkän ajatuksen avulla. Näin vahvoista tulee heikkoja ja lopulta vahvatkin kuolevat pois. Ilman heikkoja, ei ole vahvempia. Näin ollen, kukaan ei ole heikko tai vahvempi. Me vain elämme oman maailmamme vuorovaikutuksessa, luonnon armoilla. Ja hiljalleen annamme luonnon ottaa itsemme haltuunsa kuolemalla, loppumalla.
Tämän lastillisen filosofista piereskelyä teille toi Istarium The Foe
