IRC-Galleria

Usein eri asiayhteyksissä minulta kysytään, miksi en kuulu kirkkoon tai miksi erosin kirkosta. Yleensä vastaukseni tähän on yksinkertaisesti se, että minun ja Jumalan(ja miksei Saatanankin) suhde on kovin kyseenalainen. En pääasiallisesti usko, kummankaan olemassaoloon, mutta voisin nähdä nämä kaksi toisilleen vastakohtaista olentoa/asiaa vähän kuin ihmiselle symbolisina asioina. Niin kuin monet niitä sellaisina pitävätkin. Mutta se, miten he ilmenevät minun silmistäni, on sitten eri juttu. Jos antaisin Jumalalle ja Saatanalle mahdollisuuden siihen, että uskoisin heidän olemassaoloon, niin tulkintani heidän vaikutusvallastaan olisi hieman tavallista poikkeavampi. Koska heillä ei ole vaikutusvaltaa minuun, vaan minulla on vaikutusvalta heihin.

Jos nyt alkuun tiivistän pari asiaa muutamaan lauseeseen. Jos antaisin Jumalalle/Saatanalle mahdollisuuden siihen, että uskoisin heihin, he eivät missään tapauksessa olisi minun yläpuolella hallitsevina tekijöinä tai palvonnan kohteita. He ovat minun kanssani joko täysin samanarvoisia tai minun alapuolellani, jotka nauttivat minun armostani heitä kohtaan. Tasa-arvoisina he olisivat kuin kaksi vaakakuppia, jotka tasapainoilevat minun mielessäni tehdessäni valintoja. Mutta tämä ei ole se perinteinen enkeli vs. piru-ajattelutapa, vaan Jumala ja Saatana ovat vain kaksi eri näkemystä, jotka poikkeavat toisistaan. Kumpikaan eivät ole hyviä taikka pahoja, vaan neutraaleja kantoja, joilla on seuraamukset. Voisin väittää, että "tekemällä syntiä" joissakin tilanteissa voi saada enemmän hyvää aikaan kuin jättää tekemättä siksi, kun Jumala ei ole asian kanssa samaa mieltä. Sama pätee toisinpäin, Raamattu opettaa joitakin hyviä elämänoppeja, joita ei edes minunlaiseni joskin antiteistinen naturalisti voi kieltää. Jumala edustaa perinteisiä kristillisiä oppeja, yhteiskuntaa ja periaatteita, joissa ihminen on joko tahdonvastaisesti tai -alaisesti kiinnitetty, kun Saatana edustaa täydellistä vapautta yhteiskunnasta ns. kahleista vapautuneempaa näkemystä, johon ei kuulu periaatteita tai eettisiä näkemyksiä. Saatana on vain vapautta kaikesta. Ihminen voi itse sitten punnita, haluaako mieluummin olla kahlittuna muotteihin vai vapautua kaikesta, mihin kaikki ympärillä, luontoa lukuunottamatta, rakentuu.

Jotkut enemmän tai vähemmän kristityt ovat kysyneet minun näkemystäni tuntematta, että miksi ylipäätään haluan pitää ns. hyvät välit Saatanan kanssa, kun voisin mieluummin pitää hyvät välit Jumalan kanssa, joka on ns. kaikkivaltias ja armollinen isähahmo, kun Saatana on vain paha? Miksen vain ole ns. "hyvien tyyppien" puolella? Tämä on perinteinen kristillinen ajattelutapa, johon minä vastaan sanomalla, että tunnetusti Saatana ei ole tehnyt minulle todistetusti yhtään mitään. Hän ei ole lyönyt, loukannut tai ahdistanut minua millään tavalla. Saatanaa syyttämällä asioista syytät itseäsi. Jumala ei ole puhtain ja oikeudenmukaisin tässä maailmassa, niin kuin ei ole ihminenkään, jonka kuvaksi Jumala luotiin. Jumala ei hyväksy muita kuin hänen seuraajiaan, kun taas Saatana hyväksyy kaikki ihonväriin, sukupuoleen tai uskontoon katsomatta. Mutta Saatanakaan ei ole oikeassa, täydellisellä vapaudella ihminen vain eristää itsensä yhteisöstä ja tuhoaa itsensä yksinäisyydessä. Siksi nämä kaksi joskin vastakohtaista asiaa kannattaa pitää sisällä tasapainossa. Kuin yin & yang, mutta osittain kristillisestä näkökulmasta. Ihmisellä on oltava erivapauksia ja oikeus elää täysin miten haluaa, mutta ihmisen on pidettävä kiinni yhteisöstään ja yhteiskunnastaan ihan vain itsensä takia.

Mikä sitten kohoaa minun yläpuolelle, jos ei Jumala tai Saatana? Tässä nousee minun naturalistinen puoli esiin. Luonto on minun yläpuolellani ja Saatana ja Jumala kuuluvat luontoon, koska luonnosta ne ovat syntyneet. Aivan niin kuin minäkin. Ihmismieli kuuluu luontoon, jonka kautta nuo kaksi kuuluvat tähän suureen kokonaisuuteen. Universumiin. Voisi härskisti sanoa, että minun ympärilleni rakentuva pyhä kolminaisuus koostuu luonnosta, Saatanasta ja Jumalasta. Ei ole mitään, mikä olisi luonnotonta tai luontoon kuulumatonta.

Ja lopuksi vielä sanon, että henkilökohtaisesti kallistun enemmän Saatanaan kuin Jumalaan. Pidän yllä tiettyjä kristillisiä asioita, mutta en pysty samaistumaan Jumalaan niin paljoa, että pitäisin sitä enemmän mainitsemisen arvoisena. Pidän enemmän vapaudesta puhua ja tehdä mitä haluan kuin huolehtisin jostain Jumalan hyväksynnästä, joka kaiken lisäksi elää minun ansiostani. Saatana on mukavampaa juttuseuraa, minkäs sille mahtaa. Se on minun mielipiteeni.

Esittäen viatonta rukoilen polvillani
Pirun kolmikärki sydämelläni

Katsoen ylöspäin välinpitämättömästi
Kun olento suurin katsoo ylitseni

Rukousta lausun sanat käännettynä peiliä vasten
Ja päätäni väistän, kun pappi kaataa kasteen

Sormillani etummaisella ja keskimmäisellä veteen kastan
Ja Pirun sarvet otsaani vedellä saatan

Tulee vedestä verta sakeampaa, kylmää ja kiinteää
On sieluni kylmempi kuin Helvetin tihein jää

-Isth

Luet tätä kirjoitustani, minun käsialaani, minun sanaani. Luetko tätä omalla äänelläsi vai minun äänelläni? Ja jos minun äänelläni, millainen minun ääneni sinun kuvitelmissa on, jos et ole minua ennen tavannut? Voisitko kuvitella, että se kyseinen ääni voisi olla minä? Minä puhun sinulle tätä kautta ja toivoakseni myös kuulet minun ääneni. Minun ääneni on näissä kirjaimissa. Minä olen jollakin tasolla sinun päässäsi, halusit tai et. Yhtäkkiä aistit minut kuin olisin sinun takanasi, poissa näkyvistä, mutten poissa mielistä. Olemukseni on sinun kuvitelmissasi. Minä en näy, mutta minä olen. Vai olenko? Sen voit itse päättää ja miettiä, haluatko minun lähtevän vai jäävän. Et ole yksin.

Näen nyt maailman kokonaisuutena
Pystyn siitä jo olennaisen hahmottamaan
Siellä ei minulle ole annettu sijaa

...Ja ahdistuksen tuoma tyhjyys sydämessäni.

Pirstaleiset hampaat uppoavat ja repivät
Minun maani, kunniani ja lihani
Ei auta, vaikka nuo pedon kurkkuun löisi
Ja toistamiseen kokisi syvimmän vihani

Lie vajoanko omaan tuhoon
Vai nojaanko pedon armoon
Mut koskaan en alistu sen tahtoon
Allekirjoittanut viimeisenä sen sanokoon

-Isth

Russian Standard Gold 1.0l

-

Loppu jo. :(

Kyllä se kesti semmosen 138 päivää.

Tappakaa se apina
Joka vietti koko elämänsä
Saatanallisia runoja
Kirjoittaen

Mitä se pelkää, mitä se pelkää
Voiko ihminen lihaansa sietää
Pitääkö se kieltää, pitääkö kieltää
Kun Piru itse näyttää kieltään

Katsokaa, tuo vitsauksen irvikuva
Tuo lentävä torakka
Irvokas ilme kasvoillaan
Täyttää elämän edellytykset
Kuoristaan vapautuu

Tunnetasoltaan abstrakti idiootti
Hyökyaaltona antaa sylkensä valua
Mereen verenpunaiseen
Mereen niin happamaan
Että siellä vain kuolema viihtyy
Jossa elämänmuotojen mahdollisuudet
Jatkuvasti estyy estymistään
Kunnes toisin todistetaan

-Isth

Käsitys maailmasta on jotain ristiriitaista ja ymmärtämätöntä. Olenko ainoa, joka tajuaa, että maailmaa lähinnä hallitsee ihmisen depressiivinen pakote luomaan jotain hänen omasta polustaan ympäristöön? Onko sitä nähty sellaisena vai jonakin muuna? Mitä sanon itselleni, kun näen viimeisinä hengenvedon hetkinä kaiken totuuden ja absoluuttisen päätepisteen? Sanonko vain olennaisen, eli "Tällaisessa paskassako minä olen lojunut nämä vuodet..." vai olisinko voinut toivoa jotain parempaa? Tuhoudunko minä lopullisesti vai synnynkö uudestaan rakentamaan jotain olematonta?

Rakkaus rappioon on monella sammumaton, kyltymätön. Minulle se on lähinnä ystävä, joka auttaa etsimään elämän todellista tarkoitusta sieltä paskan seasta. Rappio vie lähemmäs sitä saastetta, jota ympärillämme on. Oli se saaste fyysistä tai henkistä. Rappio lähentää meitä ja auttaa ymmärtämään.

On rikottava rajoja saadakseen syitä elämiseen.

Tapasin kävellessäni kaksi miestä
Kaksi miestä, kaksoset he olivat
Mutta eivät sukua toisilleen olleet
Eikä he nimiään tienneet

Minulta miehet kysyivät
Mitkä ovat heidän nimensä
Vastasin, etten niitä tiedä
He sanoivat: "Meidät, herra, nimeä!"

Toisen nimesin Jumalaksi
Toisen nimesin Saatanaksi
Nimistään he pitivät
Ja minut taaksensa jättivät

Pian heistä toisen taas tapasin
Kysyin, missä toinen on
"En ymmärrä, mitä tarkoitat.." hän vastasi
Ja hän käveli taas ohitseni

Taas toinen miehistä käveli vastaan
Kysyin, missä toinen on
Hän vastasi, hän on Saatanan luona
Esiin veti aseen ja itsensä ampui

Toinen kaksosista saapui paikalle
Kysyin, missä hän oli
Hän vastasi, olin Jumalan luona
Esiin veti aseen ja itsensä ampui

Seuraavana päivänä taas kaksoset tapasin
Kysyin, missä he olivat eilen
He vastasivat: "Sinun luonasi."
Ja esiin vedin aseen ja itseni ammuin

-Isth-