IRC-Galleria

Usein eri asiayhteyksissä minulta kysytään, miksi en kuulu kirkkoon tai miksi erosin kirkosta. Yleensä vastaukseni tähän on yksinkertaisesti se, että minun ja Jumalan(ja miksei Saatanankin) suhde on kovin kyseenalainen. En pääasiallisesti usko, kummankaan olemassaoloon, mutta voisin nähdä nämä kaksi toisilleen vastakohtaista olentoa/asiaa vähän kuin ihmiselle symbolisina asioina. Niin kuin monet niitä sellaisina pitävätkin. Mutta se, miten he ilmenevät minun silmistäni, on sitten eri juttu. Jos antaisin Jumalalle ja Saatanalle mahdollisuuden siihen, että uskoisin heidän olemassaoloon, niin tulkintani heidän vaikutusvallastaan olisi hieman tavallista poikkeavampi. Koska heillä ei ole vaikutusvaltaa minuun, vaan minulla on vaikutusvalta heihin.

Jos nyt alkuun tiivistän pari asiaa muutamaan lauseeseen. Jos antaisin Jumalalle/Saatanalle mahdollisuuden siihen, että uskoisin heihin, he eivät missään tapauksessa olisi minun yläpuolella hallitsevina tekijöinä tai palvonnan kohteita. He ovat minun kanssani joko täysin samanarvoisia tai minun alapuolellani, jotka nauttivat minun armostani heitä kohtaan. Tasa-arvoisina he olisivat kuin kaksi vaakakuppia, jotka tasapainoilevat minun mielessäni tehdessäni valintoja. Mutta tämä ei ole se perinteinen enkeli vs. piru-ajattelutapa, vaan Jumala ja Saatana ovat vain kaksi eri näkemystä, jotka poikkeavat toisistaan. Kumpikaan eivät ole hyviä taikka pahoja, vaan neutraaleja kantoja, joilla on seuraamukset. Voisin väittää, että "tekemällä syntiä" joissakin tilanteissa voi saada enemmän hyvää aikaan kuin jättää tekemättä siksi, kun Jumala ei ole asian kanssa samaa mieltä. Sama pätee toisinpäin, Raamattu opettaa joitakin hyviä elämänoppeja, joita ei edes minunlaiseni joskin antiteistinen naturalisti voi kieltää. Jumala edustaa perinteisiä kristillisiä oppeja, yhteiskuntaa ja periaatteita, joissa ihminen on joko tahdonvastaisesti tai -alaisesti kiinnitetty, kun Saatana edustaa täydellistä vapautta yhteiskunnasta ns. kahleista vapautuneempaa näkemystä, johon ei kuulu periaatteita tai eettisiä näkemyksiä. Saatana on vain vapautta kaikesta. Ihminen voi itse sitten punnita, haluaako mieluummin olla kahlittuna muotteihin vai vapautua kaikesta, mihin kaikki ympärillä, luontoa lukuunottamatta, rakentuu.

Jotkut enemmän tai vähemmän kristityt ovat kysyneet minun näkemystäni tuntematta, että miksi ylipäätään haluan pitää ns. hyvät välit Saatanan kanssa, kun voisin mieluummin pitää hyvät välit Jumalan kanssa, joka on ns. kaikkivaltias ja armollinen isähahmo, kun Saatana on vain paha? Miksen vain ole ns. "hyvien tyyppien" puolella? Tämä on perinteinen kristillinen ajattelutapa, johon minä vastaan sanomalla, että tunnetusti Saatana ei ole tehnyt minulle todistetusti yhtään mitään. Hän ei ole lyönyt, loukannut tai ahdistanut minua millään tavalla. Saatanaa syyttämällä asioista syytät itseäsi. Jumala ei ole puhtain ja oikeudenmukaisin tässä maailmassa, niin kuin ei ole ihminenkään, jonka kuvaksi Jumala luotiin. Jumala ei hyväksy muita kuin hänen seuraajiaan, kun taas Saatana hyväksyy kaikki ihonväriin, sukupuoleen tai uskontoon katsomatta. Mutta Saatanakaan ei ole oikeassa, täydellisellä vapaudella ihminen vain eristää itsensä yhteisöstä ja tuhoaa itsensä yksinäisyydessä. Siksi nämä kaksi joskin vastakohtaista asiaa kannattaa pitää sisällä tasapainossa. Kuin yin & yang, mutta osittain kristillisestä näkökulmasta. Ihmisellä on oltava erivapauksia ja oikeus elää täysin miten haluaa, mutta ihmisen on pidettävä kiinni yhteisöstään ja yhteiskunnastaan ihan vain itsensä takia.

Mikä sitten kohoaa minun yläpuolelle, jos ei Jumala tai Saatana? Tässä nousee minun naturalistinen puoli esiin. Luonto on minun yläpuolellani ja Saatana ja Jumala kuuluvat luontoon, koska luonnosta ne ovat syntyneet. Aivan niin kuin minäkin. Ihmismieli kuuluu luontoon, jonka kautta nuo kaksi kuuluvat tähän suureen kokonaisuuteen. Universumiin. Voisi härskisti sanoa, että minun ympärilleni rakentuva pyhä kolminaisuus koostuu luonnosta, Saatanasta ja Jumalasta. Ei ole mitään, mikä olisi luonnotonta tai luontoon kuulumatonta.

Ja lopuksi vielä sanon, että henkilökohtaisesti kallistun enemmän Saatanaan kuin Jumalaan. Pidän yllä tiettyjä kristillisiä asioita, mutta en pysty samaistumaan Jumalaan niin paljoa, että pitäisin sitä enemmän mainitsemisen arvoisena. Pidän enemmän vapaudesta puhua ja tehdä mitä haluan kuin huolehtisin jostain Jumalan hyväksynnästä, joka kaiken lisäksi elää minun ansiostani. Saatana on mukavampaa juttuseuraa, minkäs sille mahtaa. Se on minun mielipiteeni.