IRC-Galleria

Mä oikeesti luulin jo, että kaikki ois taas niinku "normaalia" ja mä oikeesti jaksaisin hymyillä kaikille tyhmille jutuille joille mun pitäskin hymyillä. Mikä on paskamaisempaa ku herätä aamulla ja tietää, että oikeesti sun sisällä ei oo enää mitään millä ois sulle itelle väliä?
Mä haluaisin oikeasti nähdä ihmisten pään sisälle, että mä voisin estää niitä satuttamasta mua aina. Ne sanat, jotka ne sanoo ystävänä.. Voi Luoja!

Mä en oikeesti osaa enää muutaku valittaa. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Alkaa ahdistaa itseä vielä enemmän se minkälaiseks muuttuu kun ei päästä tunteitaan ulos auringonvaloon mitä se mikä oikeasti polttaa sun sisälläs. Ois niin helppo ajautua vaan pois kaikkien ulosttuvilta. Sulkea puhelin ja olla vähän aikaa käpertyneenä itseensä ja tyhmyyteensä.
Pienuuteeni mä haluan hukkua.

Asiasta kymmenenteen..
Jos mä oikeesti joskus aion vakiintua, muistuttakaa, että mä en enää ikinä koske miehiin... Niitä on taas liian monta ja ne on taas sekottanu mun pään leikkimällä venäläistä rulettia mun tunteilla..
Toisaalta, mitä tunteita mulla niitä kohtaa ois ku mä vaan haluan leikkiä niillä niin kauan ku ne jaksaa kiinnostaa?
Mistäköhän sekin johtuu, että siinä vaiheessa ku jätkää alkaa kiinnostaa mua ei enää kiinnosta? Olenko mä siinä vaiheessa voittanut sitte pelini, vai pelaanko mä ollenkaan mitään? Jos mä vain kuvittelen kaiken...