Mä nukun täällä, syön täällä, dataan täällä, mutta tää ei oo mun koti. Mä en haluu palata tänne, vaan mä haluun pois täältä. Kodissa sun ei tarvi pelätä, koska oot muiden perheenjäsentes pilkkana, eihän? Sulle ei naureta sulle tärkeistä asioista? Eikä sulle vittuilla tai piilovittuilla? Kyllä mä ymmärrän jos ne asiallisesti huomauttais, mut juu asioista puhuminen ihan kuin tekisin kaiken tarkoituksella.
Sunnuntaina joutusin pilkan kohteeks mulle tärkeistä asioista, joka alko siitä, että halusin puhuu puhelimes omas huonees ja tuli nälkä. Ruokaa oli kuulemma tippunut eteiseen, mutta mites satuu et suurin osa olikin puulastuja eteisessä. Niitähän mä syönki? Multa lähti netti. Raivostuin paiskasin oven ja aloin valittaa. Epäoikeuden mukaista. Oon jo periaattees tottunut siihen et ainahan kaikki on siis mun vika.
Mä vihaan tätä paikkaa ja tää ei todellakaan ole mun koti. Mä tiiän et mun äiti välittää musta, mutta ei se vie mun pahaa oloa pois. Kuitenkin se valitsee rakkauden mun hyvin voinnin sijaan. Kohtahan mä muuten pois kotoakin.