IRC-Galleria

It is all so hard!

Vittuku ei lähe! Pitäs saada jotain tapettavaa ku päässä pimiää. Onneks on autotallissa tuo säkki mitä voipi käyä potkimassa, hakkaamassa, kuvaan tietty tällee tasapainoisena ihmisenä kuuluu myös säkin halailu ja säkin "olkapäätä" vastaan avautuminen ja loppu tirautukset. Kihisi taas päässä. Jaa kui? Niinpäniin.

That's me in the corner.

Sitä yrittää olla asettamatta odotuksia lähimmilleen ja koittaa ottaa ne sellasina kun ne on, vikoineen päivineen, niinkuin lupasin. Mä lupasin, että mä kestän mitä vaan. Ei kai kertaalleen kuollutta enää tappaa voi? Samalla tavalla ainakaan. Tai sillee. Mä kai luulin itekin, että kestän ihan mitä vaan. Ku ei se kuoleminen sit enää oikein tunnu missään. Mut en mä tiedä. Luulis et tähän vitutukseen olis tukehtunu jo. Ei siitä tietenkään mitään apua ainakaan ole, jos vaan sätkii ja odottelee, et millon se ilma loppuu, mut sit pyristelee, ku haluaakin et se loppuu nopeemmin. Megavitutus tuleekin kai lähinnä siitä, et kun ei sit vittu kuolekkaan edes. Eikä haluakkaan oikeastaan, ku siitä rimpuilustakin oppii pitämään. Kierosti kusettaa itelleen, et se jotenkin kirkastais asioita ku joutus rimpuilemaan ittensä uuvuksiin. Vitun aaltoliike-elämä. Alan jo pikkuhiljaa luovuttaa. Ehkä tää olikin huono valinta, nauttia elämästä, ehkä pitäskin vaan mennä työhön jota vihaa, pitää kesälomiaan, mitä oppis vihaamaan ja hankkimaan perheen mistä haluaa kuitenkin lopulta eroon, tehä itsemurha jotenkin komeasti, sais sen varttinsa siellä ilta-sanomien etusivulla. Vois äitikin kerrankin olla ylpeä ja todeta niille idiootteille sukulaisille, "et meijän äpärähän on maankuulu". Jos ajattelis läheisiä, ni voisin tehdä palveluksen ja räjäyttää itteni eduskuntatalolla. Tosin, kai tämän luokan idiootit, mitä suomessa äänestyskopeilla pyörii, pilais senkin hyvän teon.
Ehkä jätän räjäyttämiseni tuonemmas ja vaan tyydyn palkitsemaan itseni vituiksi menneestä päivästä tuoreella sämpylällä.
Positiivista on se, et sämpylä taikina ja itse sämpylät tuntuu kehittyvän kokoajan. Ja kestävyys. Tänäänkin meni kolme tuntia tuolla huhkiessa ja raivoessa, enkä mitään saanut aikaan! Jee. Hyvä minä.

Rymy on ihan vamo kun se karkailee. Onneks on tuo kätyri-Iitu, joka jo tietää, että rymyn karatessa, rymy pitää juosta kiinni ja taklata se maahan niin, ettei se pääse enää liikkumaan. Vartin ähnäämisen jälkeen Rymy oli kiinni molemmille annoin eilisen ruuan jämien lisäks herkkunappuloita. Unohdin tosin itse syödä. Sit ihmettelen miks päässä taas kukkuu. HUOH. Niin, eniveis. Iitu osaa jo vaikka mitä. Kontaktia se hakee nykyisin mallikkaasti verraten siihen, mitä se harrasti alkuun. Rymynkin kalsarifetissi alkaa olemaan jo jotain ihan täysin uskomatonta. On se kumma kun ruoka kyllä pysyy vaikka olkkarin matalalla pöydällä, mut pyykkikorista on pakko kantaa kalsareita ympäri kämppää, paikoin sille kelpaa sukatkin, eikä se onneks enää revi niitä, mut on se jotenkin irvokasta löytää omat tatti-bokserit keittiön pöydän alta. :/

Leo(n) on tosin päivä päivältä osottanut todellisia kissamiehen elkeitä. Naapurin koiralle se sihisi portin tolpan päältä ja jaakas pikkulinnut heti ulos päästessään pois pihapiirista paskomasta. Tänään se tuli eka kertaa jaakailematta sisälle. Tasan kerran pyysin keisaria jatkamaan iltaa sisätiloihin ja hän arvokkaasti, tyylillensä uskollisena sipsutteli kepeästi suoraan tiskipöydälle mouruamaan jotain palkkioksi. Hyvä minä. Olen spoilannut kissani täysin. xD

Niin, hajoilin ku turhautututti. Sämpyttii! \o/