IRC-Galleria

Siellä tyhjässä junassa me istuttiin ihan hiljaa vastakkain. Sun vaaleat hiukset oli valahtanu söpösti sun silmille kun sä olit painanu pääsi maahan. Siinä sä istuit ihan hievahtamatta kuulokkeet korvissa ja musiikki soiden, mutta mä en sitä kuullut vaan tuijotin ulos huuruisesta ikkunasta uppoutuneena omiin haaveisiini. Sitten, ihan yht' äkkiä, aivan hiljaa ja huomaamatta havahduin sun kättesi pehmeään kosketukseen kädelläin, en vaan voinut olla hymyilemättä sulle ja sun kauniille kasvoille, jotka nyt katsoivat mua suoraan takaisin. Jos vain olisin voinut ja saanut, olisin varovasti koskettanut huulillani omiasi ja kertonut sulle, kuinka paljon sua jo silloin rakastin. Mutta en voinut, en vain uskaltanut ottaa riskiä, en olisi voinut tietää mitä siihen olisit sanonut...
Joka kerta sen jälkeen kun oot muhun koskenu, mä oon eläny kun taivaassa ja rakastanu joka kosketukselta aina vaan enemmän ja enemmän. Tahtonut tulla vielä lähemmäksi, niin ettet voisi enää olla lähempänä...
Silloin en sitä tajunnut, enkä suostu sitä vieläkään ymmärtämään, että joskus joutuisin sotimaan sun rakkaudestas sun itsesi kanssa. Mutta nyt mä sen nään, ei tää tästä tuu etenemään. On aika nostaa lippu valkoinen ja pyytää anteeks että mä sekoilen. Ehkä tää on vaan parempi näin päin, niin sä voit päästää irti kahleista, jotka sitoo sut muhun ja voisit viimein jatkaa eteenpäin.

Kyynelein mä kirjoitan nämä viimeiset sanat suttuiselle paperille:
Rakastin sua koko sydämestäni ja tulen edelleen, aina, aina ja ikuisesti sua rakastamaan

Rakkaudella,
Tiina