IRC-Galleria

Nyt ku niin moni on pyytäny tätä (2 ihmistä) niin sitähän vois lopulta kirjottaakki tän...

Eli synnyin Seinäjoella ilman ongelmia terveenä poikana.
Asuttii silloin Nurmossa jossa oli sellainen mukava omakotitalo. Siellä oli myös isän saksanpaimen koira lemmikkinä mutta se jouduttiin antamaan pois koska se koira ei ollut tottunut pikku lapsiin ja äiti pelkäs isosiskoni ja minun puolesta.
Puol vuotta kerettiin siellä asua kunnes muutettiin Rovaniemelle.
Siellä kun oli äidin suku ja parempi asuin ympäristö.
Isä puolestaan ajoi siellä muutenki tunturi rallia jota se oli harrastanut jo aika kauan aikaa. Se oli ihan menestynykki. Voitti kisoja ja sillä on vieläkin aika komea palkintokaappi mun seinäjoen mummon luona.

En muista paljoakaan mun aikaisesta elämästä kuin sen että isä oli saanu sillä ralli urallaan ja muilla tyhmillä ajatuksillaan aika kivat velat kasattua itsellensä. Äiti ei tykänny siitä eikä isäkään.
Tämä johti siihen että lähes joka ilta tuli aika kova riita joka jatkui niin kauan kunnes äiti sai selkäänsä.
Kun älysin tämän niin löysin aina itseni iltaisin itseni istumassa vanhempien makuhuoneen oven vieressä kuuntelemassa heidän riitoja ja tappelua.
Näihin aikoihin en omannut mitään muita kavereita kuin siskoni jota seurasin aika innokkaasti joka paikkaan ja lasten vahti jolle esitin aina tyhmimmät mahdolliset kysymykset.
Minun muut ajanvietto tapani oli avaimien piilottaminen kukkaruukkuihin ja tupakkien piilottaminen hyllyjen välikköihin.

Muutettiin muutaman kerran mutta mitään erikoista ei tapahtunun siinä välillä vaan kaikki meni niin kuin aina ennenkin, eli piilottelua ja riitoja. Toisin joskus äitini joutui lähtemään karkuun kotoa koska muuten isä olisi tappanut äidin. Äiti haki aina suojapaikkaa poliisilta ja muualta mutta paikkoja ei annettu koska suojapaikan hakijan kriteereitä ei kuulemma täyttynyt. Sinä aikana isä osti pistoolin ja piti tälläisellä ostoksella perheen kasassa uhkaamalla ampumalla koko perheen ja itsensä jos äiti lähtisi minnekkään, välillä sitä joutui juoksemaan karkuun ampumista mutta jouduttiin aina takaisin lähtöpisteeseen ja leikkimään perhettä kun ei päästy eroon isästä.

Siinä 6 vuoden iässä lähdin ensimmäistä kertaa kouluun (1.lk) vuoden etu ajassa mitä normaalisti mentäisiin, koska minulta oli todettu dysfasia enkä yhäkään osannut puhua.
Koulu oli Pärinharjun dysfasia luokka johon koottiin muita dysfasia poikia. Opeteltiin viittomankieltä ja normaalit asiat mitä silloin nyt opetettiinkaan ekalla luokalla. Sieltä sain myös minun ensimmäisen kaverini Santun. Se oli aika huvittavaa koska minä olin mykkä ja santun puheista ei saanut hullukaan selvää, eikä viittomankielen opetuskaan auttanut koska se oli vasta alkanut ja osattiin vain perus sanat, mutta jollakin tavalla me pystyttiin aina kommunikoimaan.
Kävin sitten sen ekan luokan kahdesti vain jotta oltaisiin "normaalien" ihmisten tasolla mutta toisinpäinhän se tuntui olevan kun me osattiin jo aakkoset sun muut jo hyvin kun taas muille se tuntui olevan hankalaa.

7 ja puoli-vuotiaana siirryin painajais kouluun 2 luokalle.
Siellä oli erittäin tiukka lestadiolais kuri koska minun luokalle oli sattumoisin tullut opettaja jonka mielestä hänen uskonnolliset opetuksensa on ainoita oikeita. Päivät meni opetellessa ulkoa raamattua, erinlaisia virsejä ja toki myös matikkaa sun muuta, jos joku ei pysynyt mukana, niin sai armottomasti selkäänsä.
En saanut sieltä kavereita ja santtukin oli jäänyt edelliseen kouluun.
Itseasiassa minua koulukiusattiin aika rankastikkin esim, lukitsemalla ullakolle ja fyysistä että henkitä pahoinpitelyä.
Isosiskokin oli samassa koulussa. Toisin luokkaa ylempänä, mutta hän oli menestyvä ja suosittu koulussa. Hän välillä aina pelasti minut koulukiusaajien kynsistä ja valitti opettajille mutta opettajat eivät kuunelleet. Vanhemmat eivät tienneet mitään mitä koulussa tapahtui mutta silloin kun äitini sai tietää menon, niin hän uhkasi ottaa lapset pois koulusta, jolloin rehtori soitti äidille ja yritti taivutella ettei veisi isosiskoa pois koulusta koska hän oli niin arvokas koululle. Minusta hän ei maininnut sanaakaan, joten äiti vei meidät kummatkin pois toiseen kouluun.
Se koulu olikin sen verran kaukana että kuljettiin sinne koulubussilla. Koulun muutto ei muuttanut tilannettani minnekkään koska samantien tuli uudet koulukiusaajat ja syrjinnät, kun taas sisko pysyi suosittuna. Usein tulin koulun loputtua bussikuskin kantamana kotiin koska nukahtelin jatkuvasti bussin penkeille jolloin kuljettaja joutui aina kantamaan minut kotiovelle.
Samassa koulussa vietin aikani 4 luokkaan asti.

Kun olin 8 niin äiti sai vihdoinkin asumis eron isästä, jolloin sisko, minä ja äiti muutettiin johonkin luhti taloon asumaan ja isä osti vanhan ja ison omakotitalon jota hän kunnosti, johon hän sanoi, että tulemme vielä muuttamaan sinne yhteen asumaan kaikki ja tulemaan elämään onnellisena uuden talon alla. Vierailin siellä aika usein yökylässä mutta eräänä syyskuun päivänä vierailin siellä vain huomatakseni että isä oli ampunut itsensä sillä sen omalla pistoolillansa ja jättänyt itsemurha viestin jota en ole vieläkään lukenut. Tämä johti hautajaisiin ja uuteen muuttoon rovaniemen keskustaan.

Mutta nyt lähden kaupungille ja kirjoitan loput illalla...

Kirjoittaisinko elämän tarinani tänne kyllä vai ei???

Kävin lenkillä :) oikein juoksu lenkki

Hei!
Minä olen kiertävä pervo!
Saanko uppoutua tisseihisi?

Tööt tööt olen töötti nappula...
Mut tällä nappulalla on nappi jota painaa aina joskus :D
se on mukavaa!
*painallus*

Mä taidan ihastua aivan liian helposti.
Taas uusi ihastus, jota ei uskalla lähestyä sen lähemmin :(
Oon myös liian ujo verrattuna siihen, mitä haluaisin tehdä.
Pään sisällä liikkuu kaikkea. Esim "Pyydä häntä ulos ja juttele mukavia"
"Kehu häntä" "Jos näet häntä kaupungilla, niin juokse vaikka kiinni ja sano, että törmäsit sattumalta" :) Mut ujous iskee aina.. Perseestä...
Jos mietitte että kehen oon ihastunu, nii oon aivan liian ujo kertomaan sitä, koska sehän saattaisi lukea sen...

Btw. Näin juuri äsken hyvän leffan, hyvillä näyttelijöillä, hyvän tarinan kera... Kannattaa kattoa... Alfie on leffan nimi.

No prkl ku ees karjalan piirakan syöminenkää ei onnistu.
Eli söin karjalan piirakkaa jonka päällä oli munavoita <3
ku söin sitä nii laitoin käden sen piirakan alle ettei se tavara tippuis lattialle nii saatana ku se koko munavoi tippu siihen kädelle ja kädeltä hihan sisää ja nyt koko paska on mun paidan sisällä!

Löysin aivan ihanan videon jonka haluun jakaa teidän kanssa :) musta oli ihan hauska... ironiaa parhaimmillaan.

Oletko sinä minun jumalatar?
Näenkö minä unta? Sillä linnunradalle lensin, kun sinut näin.
Mitä minä olen tehnyt että saan kokea rakkauden?
Saan kokea sinut minun vierellä kietoutuneena peittoon silkkiin.
Katseeni harhailee. Sille en mitään voi, sillä paljas ihosi saa minut unohtamaan itseni. Hivelen sormillani selkääsi, en saa tarpeekseni.
kosketan kädelläni reittäsi. Se tunne vihloo minua.
Tulen lähemmäksi ja kuuntelen hengitystäsi. Tasainen ja rauhoittunut. Rauhoitun itsekkin. Rentoudun.
Haistan hiuksiasi. Ei tuoksua toista ole. Hengitän syvään.
Se sydämmeni saa hakkaamaan.
Hivuttaudun lähemmäksi.
Lasken pääni pääsi viereen. Katson silmiisi. katson käsiäsi. Katson vartaloasi. Katson sääriäsi.
Suljen silmäni ja tulen lähemmäksi. Olen kiinni sinussa.
Lämpösi saa minut väsyneeksi.
Otan sinut syliisi jolloin otat minut syliisi.
Nukahdan nähden maailman joka minulle on avautunut ja sen kauneuden jonka sain kun sinut tapasin.
Olen siunattu. Sallitko minun nauttivan?
Rakas.

Vain tuuli hiljaa kuiskaa, täällä minä mietin kuinka sinua kaipaankaan.
Vain talo tyhjä tää, jossa yksinäinen henkilö vaeltaa.
Sinä ennen täällä olit ja loistit, mutt loisto kadonnut on ja talo autio huutaa tyhjyyttään.
Joka kuva ja ihminen, joka maisema ja tavara on muistuttamassa minua, siitä minkälainen olit ja minkälaiseksi jäit.
Täällä yksinäinen mies kärsimättömänä odottaa sinua kaivaten.
Unettomat yöt ja vietetyt illat saa minut sinua yhä enemmän kaipaamaan.
Kaipaamaan jäin kun sinä lähdit kauas pois.
Tavoittamattomissa olet, mutta me tulemme näkemään. Vielä joskus, vielä kerran.
Tuuli kuiskaa hiljaa. Sanoen joka päivä mitä vielä täällä teet?
Miksi odotat? Miksi yrität?
Sinua en kaipaamaan jää. Tulen luoksesi.
Tulemme näkemään vielä kerran. Siellä missä sinä olet. Sinne minä tulen, vaikka muut jäävät minua kaipaamaan.