IRC-Galleria

JansQw

JansQw

sanotaanko näin että kerränkin oon sitä mieltä et seurustelu ei ookkaan niin kauheeta :D

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.03.2011 12:39

Jos saat yli 30, sinulla on elämää.
[ ] karannut ikkunasta
[1] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[2] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[3] rikkonut tahallaan jotakin
[4] heitellyt esineitä
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[5] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[6] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli 200 euroa
[7] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[8] shoppaillut tilini tyhjäksi
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[9] ollut päivystyksessä
[10] tanssinut pöydillä
[11] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[12 kiivennyt puuhun
[13] jumittunut vessaan
[14] nukkunut väärinpäin sängyssä
[15] kuvitellut olevani satuhahmo
[16] leikkinyt ruoalla
[17] heittänyt jonkun ulos kodistani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[18] elänyt päivän / päiviä pelkällä karkilla
[19] valehdellut ikäni
[ ] joutunut poliisin / vartijan kanssa tekemisiin
[20] kuullut tai nähnyt harhoja
[16] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[17] suunnitellut hautajaiseni
[18] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[19] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[20] pukeutunut täysmustaan
[21] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[22] sytyttänyt jotain tuleen tahallaan / vahingossa
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[ ] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[23] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[24] käyttänyt teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[25] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[ ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[26] pitänyt bileet ilman syytä
[ ] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[27] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[ ] fantasioinut vampyyreista
[ ] iskenyt jotain ruokakaupassa
[28] uinut vaatteet päällä
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[ ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[29] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[30] laulanut singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[ ] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[31] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[32] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[ 33] kirjoittanut itselleni kirjeitä vuosien päähän
[34] nähnyt enneunia
[35] saanut paniikkikohtauksen
[ ] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[ ] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[36] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kelan kanssa
[37] maannut koko päivän peiton alla
[] ollut nukutuksessa
[38 ] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[39] leikannut omia hiuksiani
[ ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[40] sekoittanut todellisuuden ja unen
[41] heittänyt kännykän seinään
[ ] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[42] riidellyt itseni kanssa
[43] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[ ] saanut turpaan
[] itkenyt joka päivä viikon ajan
[44 ] huutanut jollekkin tuntemattomalle
[45] saanut raivarin
[ ] nähnyt kun ihminen tai eläin kuolee
[46] ollut hautajaisissa
[ ] käynyt mielisairaalassa kerran päivässä
[ ] juonut alkoholia koulussa
[ ] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[ ] yrittänyt murhata opettajan
[47] haistattanut koulussa jollekkin paskan
[ ] polttanut tai melkein kokonaan metsän tahalteen tai vahingossa
[48] lukittautunut jonnekkin
[ ] antanut bestikselleen turpaan
[ ] pussannut bussikuskia
[ ] kuvitellut itsensä opettajan kanssa panemassa

XDXDKeskiviikko 29.12.2010 13:25

Tammikuu
Mikä oli parasta tammikuussa? - synttäriit XD (omahyväst :DD)
Kaduitko jotain? - en varsinaisesti :D
Helmikuu
Millainen oli fiilis helmikuussa? - HYVÄ :D:D
Mieleenpainuvimmat tapahtumat?- RIPARII<3<3<3
Maaliskuu
Tapahtuiko jotain odottamatonta? - ei :D
Jännittävin hetki? - konfis :D
Huhtikuu
Mitä jäi käteen huhtikuusta? - sanoisko kuollut rakkaus XD
Juhlitko? - e
Toukokuu
Millainen oli olo toukokuussa? - jaa-a
Mitä jäi mieleen? - sähkötön päivä XD
Kesäkuu
Oliko kuuma kesäkuu? - sopiva :)
Mitä teit kesäkuussa? - en mitään erikoista :D
Heinäkuu
Oliko mukava heinäkuu? - OLI!
Mikä oli parasta? - SOMERO!
Elokuu
Kokeilitko jotain uutta elokuussa? - eipä tuu mielee :D
Oliko loma rentouttava? - no ihan :D
Syyskuu
Mitä uutta opit syyskuussa? - minkälaiset paineet on vaaleissa :D
Mikä oli parasta? - se kun pääsin johtokuntaa VARAJÄSENEKS! :D
Lokakuu
Olitko kiireinen lokakuussa? -aika :D
Parhaat kokemukset? - NE TARHALAPSET <3 i miss that <3
Marraskuu
Saitko uusia tuttavuuksia marraskuussa? - SAIIIN :D
Mitä jäi mieleen? - isosleiri :D
Joulukuu
Kuinka joulukuu on sujunut? - ihan okei :D
Odotatko jo joulua? - en erityisemmin oottanu :D

[Ei aihetta]Lauantai 25.12.2010 11:59

Päivä 01: kuva minusta
Päivä 02: kuva siitä, mitä sinulla oli tänään päällä
Päivä 03: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: kuva aamustasi
Päivä 06: kuva,joka inspiroi sinua
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä
Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva lempijuomasi
Päivä 12: kuva suosikki ruuastasi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva joka kiihottaa sinua
Päivä 15: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: kuva kännykästäsi
Päivä 17: kuva huoneestasi
Päivä 18: kuva jotain haluaisi tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: kuva suosikki soittimestasi
Päivä 20: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten

Päivä 24: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: kuva onnellisesta muistosta

:)Keskiviikko 03.11.2010 20:34

VAROITUS! TÄMÄ ON VAIN tytöille
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >> > Tiesitkö että... ... suutelu on terveellistä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >> > Itkeminen on hyvästä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Kanakeitto oikeasti tekee olosi paremmaksi...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >> > ...94% pojista haluaisi SINUN lähettävän heille kukkia,..
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >> > Valehtelu on oikeasti epäterveellistä...> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Laita ainoastaan ripsiväriä saadaksesi 'kauniin' katseen...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Se on oikeasti totta, että jotkut pojat LOUKKAAVAT sinua, kun he pitävät sinusta...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Se on OIKEASTI mahdotonta laittaa ripsiväriä suu kiinni, ellet ajattele sitä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > 89% pojista haluaisi SINUN tekevän aloitteen...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Suklaa tekee olosi paremmaksi...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Useimpien poikien mielestä on söpöä, että sanot väärät asiat...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Hyvä ystävä EI KOSKAAN arvostele
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Pojat eivät ole kyyneltesi arvoisia...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Ja me kaikki rakastamme yllätyksiä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Nyt..... tee toivomus!
> > .
> > .
> > .
> > .
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > & Toivo todella kovasti!
> > TOIVO TOIVO TOIVO TOIVO!!!!!!
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> >
> >
> > Toiveesi on juuri saapunut.
> >
> >
> >
> >
> > Kopio tämä päiväkirjaasi seuraavan viidentoista minuutin sisällä, ja..> >
> >
> > Toiveesi tulee täyttymään.
> >
> >
> >TÄMÄ ON LUPAUS...

:) heheTiistai 12.10.2010 19:46

Mene kännykkäsi nimilistalle
Nimi 1 :
Onko hän hauska ? : no oli ala-asteel en tiiä nyt?
Oletko halannut häntä ? : joo heh
Onko hän tyttö vai poika ? : poika
Nimi 7 :
Missä tapasitte ensimmäisen kerran ? : kun synnyin
Onko hän sinulle tärkeä ? : TOTTAKAI!
Hänen nimensä viimeinen kirjain ? : a
Nimi 13 :
Tyttö vai poika ? : tyttö
Rakastatko häntä ? : en
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa ? : juu :D
Nimi 19 :
Kuinka kauan olette tunteneet ? : en ollenkaan
Oletko ikinä suudellut häntä ? : en.. vaik haluisin <3
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi ? : enpä oo paljoo puhunu
Nimi 20 :
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä ? : joo
Tunnetko hänet hyvin ? :KYLLÄ!
Onko hän varattu ? : ei kai?
Nimi 21 :
Onko hän sukua sinulle ? : ei utta hyvin läheinen perhe tuttu
Millainen hän on luonteeltaan ? : KIVA!
Nimi 24 :
Tunnetko hänet hyvin ? : kyllä kai :D
Onko hän tyttö ? : tyttö
Onko hän samassa koulussa kuin sinä ? : ON!!! <3 ja onnek onki!
Nimi 26 :
Oletko käynyt hänen luonaan ? : joo :)
Onko hän hauska ? : JOO!
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa ? : L<3
Nimi 27 :
Oletko halannut häntä ? : JOO!!
Oletko nähnyt hänet humalassa ? : en!
Onko hän sinua vanhempi ? : ei keh keh ... ;DD
Nimi 29 :
Onko hän kaunis ? : on
Joku muisto hänestä ? : koulu ;DD
Onko sinulla hänen mese ? : on :)
Nimi 32 :
Onko hän läheinen sinulle ? : on joo :)
Oletko koskaan halannut häntä ? : juu
Oletko ollut ihastunut häneen ? : en
Nimi 36 :
Yksi sana , joka kuvaa hänen luonnettaan ? : minä olen paras eikä kukaan muu!
Asuuko hän pääkaupunkiseudulla ? : joo
Oletko nähnyt hänestä unta ? : no jossain se on esiintyny..
Nimi 40
Kuinka vanha hän on ? : 15 mut kot 16 :D
Vihaatko häntä ? : EN HELVETISSÄ!
Pidätkö hänestä ? : tottakai!
ENSIMMÄISEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ :
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna ? : on
Onko kyseinen henkilö enemmän komea vai kaunis ? : kaunis
NELJÄNNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ :
Ovatko hänen vanhempansa eronneet ? : ei
Entä tiedätkö mitä he tekevät työkseen ? : en isää :) tai sit en muista XDD
Tunnistavatko hänen vanhempansa sinut kun tulet heitä vastaan? : en tiää :D
VIIMEISEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ :
Voiko hän luottaa sinuun ? : VOI kunnia sanalla :)
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa ? : en mä ny ihan niin lesbo oo XDXD
Tiedätkö hänen viimeisen seurustelukumppanin ? : ei sil oo (kai) XD

:)Keskiviikko 06.10.2010 20:14

Tee tämä niin SUURIN toiveesi toteutuu
■ Kuka sai sinut viimeksi nauramaan ? - Lauran ja lotan sääätö ;D
■ Millaista lemmikkiä voisit harkita ? - on jo XD
■ Pidätkö sormuksia ? - joskus ;D
■ Jos saisit toivoa yhtä asiaa ja se toteutuisi, mikä se olisi ? - ..<3
■ Tiedätkö onko sinulla ihailijoita ? - no kuka sen tietää?
■ Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi ? - no suurin piirtein ;D
■ Oletko puhelinriippuvainen ? - ehk?
■ Saako sua halata ? - no tottakai!
■ Mikä on viimeisin ajatus päässäsi ? - se yks komee he....
■ Onko sinulle sanottu joskus jotain äärettömän kaunista ? - juu
■ Onko sinulla tapana myöhästellä ? - välil :D
■ Onko joku joka ei pidä sinusta ? - kaipa niitäki sekaan mahtuu...
■ Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä ? - ehkä ehkä ei
■ Oletko hyvä matematiikassa ? - EN TOD
■ Jos kuuntelet nyt musiikkia niin mitä ? - justin bieber - love me
■ Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä ? - YES!
■ Mitä odotat tällä hetkellä kaikista eniten ? - ysien tanssi harjotusten alkamista :D

testien teko pv.Sunnuntai 03.10.2010 17:49

Kerro pojasta, jota viimeksi ajattelit:
1. Oletko nähnyt hänet tänään? - en
2. Voisitko halata häntä? - joo
3. Millon viimeksi huusit hänelle? - eipä oo tullu huudettuuu
4. Oletteko olleet saunassa yhdessä? - ei
5. Milloin näitte ensimmäisen kerran ? - seittemännellä luokalla :DD
6. Mitä mietit kun näit hänet ensimmäisen kerran ? en muista
7. Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - ei
8. Oletko vihannut häntä joskus? - en
9. Oletko ostanut hänelle joululahjan? - en
10. Oletko itkenyt hänen takiaan? - joo
Kerro tytöstä, jota viimeksi ajattelit:
1. Oletko itkenyt niin että hän näkee? - joo
2. Onko hän sinulle todella tärkeä? - ON!
3. Pidätkö hänestä? - KYLLÄ!
4. Onko hän mukava ? - toota mooses :D
5. Onko hän komea / kaunis? - kauniinpaa ei voi saada ;D<3
6. Pukeutuuko hän huonosti? - ei todellakaan!
7. Mitä hän miettii sinusta ? - en tiiä ;D
8. Onko hän suosittu? - ei kai?
9. Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - on :))
10. Onko hän sinua vanhempi vai nuorempi - nuorempi :D
Oletko koskaan:
1. Pussaillut kauemmin kuin puoli tuntia? - en
2. Nukkunut jonkun toisen sängyssä? - joo
3. Suudellut omassa talossasi jonkun kanssa? - en
4. Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana? - een
5. Ollut rakastunut? - kyll
6. Makoillut vastakkaisen sukupuolen kanssa sängyssäsi tekemättä mitään? - jep
7. Ollut saunassa yli kolmen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa? - hehe joo
8. Oletko maalannut huoneesi? - en
9. Varastanut rahaa kaveriltasi? - kuka hullu niin tekis??
10. Ollut nyrkkitappelussa? -en
Rakkauselämästä:
1. Oletko nyt rakastunut? - vaikea selittää
2. Uskotko rakkauteen? - totta kai <3
3. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä? - valitettavasti ;(
4. Onko kukaan särkenyt sinun sydäntä? - no joo
5. Tuntuuko rakkaus sinusta turhalta? - joskus...

sen huomaa kun ei oo tekemist :DSunnuntai 03.10.2010 15:56

RANDOM
● 1. Mitä lukee 21. tekstiviestissäsi? - ööh sen yhen KOKO nimi
● 2. Kenen sängyssä nukuit viime yön? - juu siis omassa
● 3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt? - valkonen
● 4. Mitä sinun pitäisi olla tekemässä? - dataamist mitäs muutakaa
● 5. Oletko suudellut viikon aikana? - no mitäs luulet?
● 6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät? - rumat
● 7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä? - Ei
● 9. Millon viimeksi näit äitiäsi? - 5 min sitte
● 10. Kuka sai sinut? - eli?
● 11. Katso vasemmalle, mitä näet? - hyllyn
● 12. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain? - emman sen yhen topin
● 13. Haluaisin: poikaystävän!
● 14. Onko sulla kasveja huoneessasi? - kuivatettui ruusui ;D
● 15. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - joo
● 16. Milloin viimeksi liikuit taksilla? - kun tulin elämä lapselle konsertist viimevuon XD
● 17. Milloin viimeksi nauroit kunnolla? - kyl tais olla viime maanantai ;D
VIIMEISIN
● 18. Henkilö jonka näit? - Äiti
● 19. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - satu
● 20. Henkilö jota halasit? - Laura
● 21. Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Laura
● 22. Kappale jonka kuuntelit? - katy perry et
● 23. Mitä teet nyt? - Tätä kyselyy
● 24. Mitä teet myöhemmin? - Totaah en mitää erityist
● 25. Mitä olet tehnyt tänään? - ollu koirankaa ulkon ja ööh? mitä teen nyt
● 26. Milloin viimeksi väittelit asioista? - ?
● 27. Automatka? - mentii ruokakauppaa PRISMA XD
HUOMENNA
● 28. Millainen päivä on huomenna? - KIVA!
● 29. Mitä suunnitelmia huomiseksi? - ISKU
● 30. Tavoite? - juosta coopperis yli 2000
● 31. Onko sulla töitä? - Ei
● 32. Mistä et pidä huomisessa? - kemian tunnista
tee tämä tai sä poksahdat kuoliaaksi kohta
oletko koskaan karannut kotoa ? : heh joo
oletko jäänyt kiinni siitä? : no jep
oletko polttanut tupakkaa ? : HAH EN KOSKAAN!
oletko juonut alkoholia ? : joo
oletko tullut kotiin alkoholipäissäsi ? : no mitäs luulet EN
oletko pussanut tämän viikon aikana? milloin ? : yhyy en
oletko ylipäätään ihastunut ? : jes
oletko koskaan ollut poliisiauton kyydissä ? : en
ketä viimeksi halasit ? :lauraa
ketä viimeksi ajattelit ? : ehh en kerro nimiä ;D
kenet haluaisit nähdä ? : heeeeeeeeen...
ketä ikävöit viimeksi ? : isää
milloin viimeksi nautit alkoholia ? : somerol eli kesäl
milloin viimeksi poltit ? : HALOO EN OO KOSKAA TEHNY SITÄ!
milloin viimeksi halasit ? : perjantain
milloin viimeksi joku söpösteli sulle ? : eli?
milloin viimeksi sulla oli olo et susta välitetää ? : ööh
milloin viimeksi hymyilit ? : perjantain
miksi ? : kun eräs hymyili minulle
kenen vieressä viimeksi nukuit? : emman, jennin ,samin ja jimin jos nää kaikki nyt tähän ottaa ;D
oletko koskaan nukkunut pojan vieressä ? : hehe joo
kenen kanssa useimittain tekstaat ? : LAURAN!
yöllä puhelimesi soi, kuka on soittaja ? : tuntematon numero :0

heheSunnuntai 03.10.2010 15:35

Kuski ihan kännissä, tyttö ja poika takapenkillä rakastuneita...Tyttöö pelottaa, mut poika vaa hokee kaikki järjestyy...Tyttö puristaa poikaa kädestä ja rukoilee Jumalaa auttamaan. Poika suutelee tyttöä ja sanoo : Rakastan sua enemmä ku koskaa <!3 ja yhtäkkiä auto ajaa kaiteen yli mereen.....Tyttö herää sairaalasta ja katselee ympärilleen eikä näe poikaystäväänsä. Tyttö kysyy missä hän on ja lääkärit toteaa: Hän kuoli. Tyttö alkoi itkeä... Kun tyttö pääsi kotiin hän rupesi kirjoittaa kirjettä... seuraavana aamuna äiti löytää tytön puukko vatsassa. Äiti lukee kirjeen: Se oli elämäni kamalin päivä kun menetin rakkaimpani, en kestänyt sitä surua...joten päätin lähteä poikaystäväni luokse. Olen iloinen siitä että pääsen hänen luokseen. Rakastin häntä enkä voi elää ilman häntä...Rakastan perhettänikin, mutta en voi elää ilman häntä...HYVÄSTI !
Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi 30 sekunnissa, sinäkin menetät rakkaimpasi, jota ilman et voi elää. Ja rakkaus elämäsi menee pilalle