IRC-Galleria

Se ottaa kiinni, puristaa, kuristaa, sisältä raastaa.

Se ei sääli ketään. Se ei armahda ketään.

Se väijyy piilossa päivän, toisenkin.

Sitten se hyökkää, eikä luovuta ennekuin sinä taas saavut.

Silloin se irrottaa heti otteensa.

Mikä sinussa on?

Se pelkää sinua..

sellainen on IKÄVÄ...




Ja toinen villasukkakin on hukassa...*snif*

Tupsahtipa tänään mieleeni tällanen outo ajatus: miksi miehet tekevät paskalle menosta niin suuren shown?

Mies ajattelee ääneen et pitäsköhän mennä paskalle, ihan kun se ketään kinnostaisi ja hetken päästä vielä tiedottaa, että mä meen nyt paskalle ja harppoo suurieleisesti lehti kainalossa vessaan ja saattaa viipyä siellä puolikin tuntia...

Miten ihmeessä pökäleen vääntämisessä saa kulumaan niin kauan?
Naiset taas jättää sanomatta, että menee sille isommalle hädälle tai riippuen seurasta, sanoo hienovaraisesti, että jos jollain on kusihätä, niin menköön nyt.

Ja toimitukseen käsienpesuineen kaikkineen ei omalla kokemuksella mene kun minuutti pari. Jos todellakin paskattaa ni ei sitä tarvi vääntää, sieltä se pukkaa ihan itestään.
Ja se ilmaraikastin-spray ei ole siellä wc:ssä vain koristeena, sitä saa myös kayttää!

Tässä tämänkertainen tilitykseni *khhh* kettu kuittaa*khhh*

olen tehnyt mielenkiintoisen havainnon tämän päiväkirjan yleistyessä ka(i)kkien käyttöön: Jos ja kun olen kotona, käyn nykyään n. puolet useammin tsekkaamassa gallerian tapahtumat, jos vaikka joku kaveri olis kirjottanu jotain uutta. Säälittävää(kö)?

Tämän päiväkirjan avulla pääsee vielä syvemmälle tuttujen ajatusmaailmaan. Kun on oikein tylsää, niin luen tuntemattomienkin kirjotuksia.

On ihan positiivista kuinka paljon tyypit kirjottelevat omia juttujaan tänne, luovuus ja aivot pääsee töihin niilläkin, jotka eivät normaalisti kirjota yhtään mitään. On myös psykologisesti vapauttavaa "purkaa" ajatuksiaan. (näin ne viisaammat ainakin väittää)

Omalta osaltani en kerro nyt mitään, koska viikonloppu meni julkaisemiskelvottomissa merkeissä ;)))

Pakko purkautua nyt täälläkin, kävi tässä yks päivä hupaisa juttunen, se meni näin: Kerrostalokaksioni ovikello kilahti, koira juoksee häntä vipattaen ovelle ja minä kipitän perässä, otan hauvan syliin ja avaan oven, jonka takana seisoo bussikuskin näkönen vanhempi mies ja kysyy: Moi! onko sun vanhemmat kotona?

Tuijotan hetken O_o ilmeellä tuota oudon kysymyksen heittänyttä ukkoa ja sitten välähti..Tuota noin, asun täs kyl ihan yssiksee..

Herra oli hieman hämillään ja sanoi mun näyttävän niin nuorelta ja alkoi sitten samaan hengenvetoon myymään mulle pölynimuria. Kun sanoin etten tarvi uutta imuria, niin mies sanoi ne legendaariset myyjän sanat: Tarvitset kyllä mutta et vielä tiedä tarvitsevasi. No, pyöritin vaan päätäni ja vedin oven tylyhkösti kiinni.

Mikä saa ihmiset myymään tavaraa ovelta ovelle? Suurin osa ihmisistä ostaa tarvitsemansa tavarat kaupasta, eikä kiertävältä kauppiaalta.

Ja mikä ihme saa minut aina avaamaan oven, vaikka tiedän että siellä ei kukaan tuttu ainenkaan ole, koska ne aina soittaa ennen visiittiä...

Kuinka kovasti voikaan koiranpentu nauttia ensilumesta. Pistää miettimään miksei kaikki aikuiset ihmiset riemastu vaihtuvasta vuodenajasta? Kirotaan kun on liukasta, on kylmää ja joutuu tumppaamaan hitosti päälle ennenkuin uskaltaa nokkaansa ulos pistää.

No tottahan se on, ei koiran tarvitse tehdä lumitöitä, ajaa autolla pelko persiissä puhumattakaan sen kaivamisesta lumihangesta juuri silloin kun on mieletön kiire..

Mutta tavoittena voisi pitää että ainakin kerran talvessa tekisi lumiukon, lumienkelin, kävisi pulkkamäessä ja pyydystäisi hiutaleen taivaalta.
Ehkä se palauttaisi mieleen lapsuuden huolettomat lumileikit ja vähentäisi sitä talvesta aiheutuvaa vitutusta...

Lumisateeseen, valkeuteen, ajatukseni palaa. On aika.

Kesä mennyt, mutta tulee taas. Ikävöin sinua.

Synkkyys, pimeys, ihana melankolia. Ota minut.