IRC-Galleria

Vasta viikko ilman sua, mutta se tuntuu paljon pidemmältä. Luulin, että teen oikein kun päästän sut pois. Luulin, että se olis meille molemmille parempi. Mutta voi vittu... Miten väärässä taisinkaan olla. Ei tää ollut parempi näin. Mä kaipaan sua niin paljon, että en saa henkeä.

Eniten mua sattuu ajatella, ettet sä kaipaa mua yhtään. Ettet sä mieti mua samalla tavalla, ettet sä itke iltasin ja kaipaa mun kosketusta, niinkun mä kaipaan sun kosketusta. Mä inhoan sitä ajatusta, että sulla on jo joku toinen. Ja mä inhoan sitä tietoa, että mä en tuu pääsemään susta yli niin helposti kun mä toivoin. Inhoan sitä tietoa, että kun mun puhelin soi, et se et enää koskaan ole sä. Inhoan tätä ikävää ja tätä tunnetta. Sun takia mua ei kiinnosta lähteä ulos ovesta. En mä halua nähdä ketään. Haluan nähdä vaan sut. Kenelläkään muulla ei ole mitään merkitystä mun elämälleni nyt.

Mun ei pitänyt taas päätyä tähän. Ei pitänyt rakastua, menettää kontrollia ja päätyä samaks itkeväks säälittäväks olennoks. Mutta sä näytit mulle sellaista kauneutta, etten mä yksinkertaisesti voinut kieltäytyä siitä. Luoja, kumpa sä et olis näyttänyt sitä ja vienyt sitä pois. Kumpa mä olisin ollut vahva ja suojellut itseeni.

Jos sä huomenna ilmestyisit mun oveni taakse, se olis parasta mitä mulle olis koskaan tapahtunut. Mä en epäröis hetkeäkään. Ottaisin sut syliini, enkä päästäis koskaan enää pois. En enää sanois hyvästejä. Tekisin kaiken toisin. Mutta sä et tule huomenna. Etkä ylihuomenna. Sä et tule enää koskaan. Ja siksi mä itken ja ruikutan pimeässä huoneessa, juuri niin kauan kun mun on pakko päästäkseni yli..