Toissapäivänä katsottiin vähän Amélie Poulain-elokuvaa. Eräät syyt jotka jätän mainitsematta, (mutta mainitsen ne silti vähän jotta se jää kaikkien mieleen; miksi) ovat estäneet minua katsomasta tätä teosta kahteen vuoteen.
Nyt olen kuunnellut Yann Tiersen:in tuotantoa ja ah, tuntuu elämä niin vihreän ja keltaisen sävyn värittämältä. Mustassa on aavistus vihreää ja yleissävyt näyttävät syksyn pehmeältä keltaiselta. Elämä voisi tuntua jopa nyt aika hyvältä kun annan itseni ihan hyvällä omallatunnolla hetken hengittää sen kuplan kautta jota sanotaan Amélieksi.