IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Rakas päiväkirja:Perjantai 03.11.2006 11:37

Maapallo on taas saavuttanut radallaan sen pisteen, jonka kohdalla pohjoisen pallonpuoliskon puut värjäävät lehtensä punaisiksi ja keltaisiksi ennen kuin tiputtavat ne kokonaan. Taitaa olla pallo pyörahtänyt jo niin, että lehdet lojuvat surullisen ruskeina maassa. Kesällä niin uljaina ja komean vihreinä seisseet puut ovat nyt kaljuja. Mutta meidän ikkunasta näkee siksi taas merelle!

Päätin pitkästä aikaa kokeilla, miltä päiväkirjan pitäminen tuntuu. Muualta netistä löytyy naputuksiani noin 6 vuoden ajalta, mutta empä ole niitä jaksanut viimeaikoina päivitellä. Luen silti joskus vanhoja tekemisiäni ja ajatuksiani. Musta on jännittävää katsoa, mitä menneinä vuosina olen tehnyt päivälleen vuosi sitten, tasan kaksi vuotta sitten,sillon muinoin kuusitoista vuotiaana...

Minä olen ryhdistäytynyt. Olen aloitanut taas kuntoilun. Ihan oikealla kuntosalilla ihan. Jippii. Kohta munkin lihakset näkyy (ja selkää toivottavasti kolottaa vähemmän). Jee.

Olen opetellut tietokoneita. Ja vähän maantietoa.




- Vanhemmat »