IRC-Galleria

Muistan vielä, kuinka pienenä, 2-vuotiaana lähdin äidin ja isovanhempien kanssa hakemaan heille koiraa. Se oli pieni tyttö sheltti, soopeli väriltää. Autossa kun kotimatkalla istuskeltiin, oli aika miettiä nimeä. Ehdotettiin Nipsua... Jonnaa... vaikka mitä. Mutta aikuisten hälyn keskeltä kuului pienen tytön, minun ääneni: "Se on Cindy!" huusin. aikuiset pitivät ehdotuksesta ja niin koira nimettiin Cindyksi. Jos joku miettii, mistä keksin moisen nimen, on sillä oma tarinansa. Pienenä, muistan jumpanneeni mummoni kanssa, Cindy Crawfordin jumppavideoitten tahdissa. Mieleeni oli painunut nimi Cindy, ja se oli luonnollisesti ensimmäinen vaihtoehto.
Kasvoin Cindyn kanssa. Se oli mukana joka paikassa. Puin sille prinsessamekkoni ja kruunut ja se vain katsoi minua kiltisti. Harjasin sen turkkia, eikä se kenenkään muun antanut harjata. Muita lapsia se pelkäsi, vaan ei minua, minulle sen häntä heilui jo kun se näki minut, kaukaakin. Se matkusti joka paikkaan isovanhempieni mukana, se näki siis paljon maailmaa, Kuusamon, Punkaharjun, Yläneen, Vierumäen, Ylläksen, Himoksen, Vuokatin, ja kaiken siltä väliltä. Kuinka moni koira on kiertänyt lähes koko suomen? Kuinka moni ihminen on?
Kuinka monet turhautuneet, kiukkuiset, äärettömän surulliset, ja iloiset itkut sen kanssa, sen turkkiin, itkinkään? Hyvin monet.
Kun kasvoin isommaksi, unohtuivat lapsuuden leikit, ja myönnän etäytyneeni Cindystä. En kuitenkaan hetkeksikään unohtanut sitä kaikkea hyvää ja iloista mitä yhdessä koimme, rakastin sitä loppuun asti.
Mutta kuten aina, kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja nyt oli Cindyn vuoro mennä. Se meni huonoon kuntoon, ja jouduttiin lopettamaan, tänään, päivällä, 6.3.09. Se oli melkein 13-vuotias.
Toivottavasti sillä on nyt hyvä olla, missä ikinä onkin. Tulen aina muistamaan sen.


Lepää rauhassa, Cindy. <3