IRC-Galleria

Oon tän ja eilisen aikana siivonnut ja tiskannut niin maan perkeleesti, pessyt terassin, kitkenyt kukkapenkin, järjestänyt kaapit ja kylppärin inhimilliseksi, tampannut matot, kuluttanut puoltoista tuntia ja helvetisti rahaa kaupassa, leiponut ja laittanut ruokaa ja silti ois viel sairaasti tekemistä. En enää _ikinä_ järjestä mitään juhlia.

Miten on mahdollista, että ensin on pari viikkoa että meinaa kuolla tylsyyteen? Mitään ei tapahdu, ei ole töitä, kaveritkin on jossain reissussa ja kaikki on oikeastaan aika perseestä. Ja sitten, ihan yhtäkkiä, sulla on neljäntoista päivän duuniputki yhdellä vapaalla, jonka aikana pitäisi keretä myös treenata soittoa, kirjoittaa biisejä, ehtiä kuvata muutama jakso dokausohjelmaa ja valitusohjelmaa, pitäis selvittää tulevan putkirempan tilannetta ja yrittää pitää myös sosiaalista elämää kondiksessa. Eikä tässä vielä kaikki, elokuussa mulla ei todennäköisesti ole yhtään oikeaa vapaapäivää jolloin voisin vaan olla. Täähän on iha vitun jepa.

TL;DR Mikään ei ole koskaan hyvin, aina on hyvä syy valittaa.

Se, että istut lentokoneen toiseksi viimeisellä rivillä käytäväpaikalla, kaikki nousevat samaan aikaan ylös haluten mahd nopeasti ulos ja vieressä oleva rouva alkaa rageemaan siitä etten liiku tarpeeksi nopeasti.

Tuli vähän sellainen olo että voisinpas tästä nyt napata lennon takaisin Espanjaan ja jäädä sinne.

Kummallista huomata, että vaikka sitä on kasvanut "aikuiseksi" niin välillä tässä pikkusiskon roolissa tuntuu samalta kun olisi vieläkin viisi ja kuinka epäreilua oli kun sisko pääsi katsomaan Spice Girlsejä (siskon senaikainen lempparibändi) ja itse ei päässyt mukaan katsomaan Michael Jacksonia (oma lempparini).

Ihan kamalaa, pääseeköhän tästä alemmuuskompleksista joskus edes eroon...

http://fi.wikipedia.org/wiki/SSRIhttp://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/02/1714037/ss-nuoria-tappajia-yhdistaa-laake---laukaisi-vihan
http://www.sciencedaily.com/releases/2012/10/121001141439.htm
http://www.terve.fi/masennus/tama-laake-aiheuttaa-aggressiivisuutta-lapsissa

Tämä asia on ollut jo pitkään tiedossa monilla eri tahoilla. Psykiatrit, lääkärit ja muu hoitohenkilökunta varmasti on osanneet yhdistää SSRI-lääkkeiden ja nuorten aggressiivisuuden kauan aikaa sitten. Asia on ollut esillä aina välillä mediassakin, mutta kukaan ei ole viitsinyt kiinnittää juttuun juuri huomiota. Kun tapahtuu koko kansaa kuohuttavia asioita kuten esim. nämä kouluampumiset ja Hyvinkään tapaus, aihe nousee taas hetkeksi pinnalle mutta mitään ei tapahdu.

"SSRI-lääkkeiden tehoa on perusteltu sillä, että itsemurhat ovat vähentyneet niiden käytön yleistymisen aikana (lähde?). Tutkimusten mukaan SSRI-lääkkeiden käyttö kuitenkin lisää itsemurhayrityksiä 40 prosentilla. Sen sijaan itsemurhakuolemien määrä on vähentynyt kolmanneksella. [13] Itsemurhakäyttäytymisen riski on etenkin nuorilla SSRI-lääkkeen käyttäjillä, eikä lääkettä yleensä suositella määrättäväksi lainkaan alle 18-vuotiaille.

Meta-analyysien ja tutkimusten perusteella SSRI-lääkkeiden teho masennustilojen hoidossa ei ole parempi kuin vanhempaan RIMA-lääkkeiden ryhmään kuuluvalla moklobemidilla.[16]

2000-luvun jälkipuolella kävi ilmi, että lääketehtaiden rahoittamia masennuslääketutkimuksia on julkaistu vuosien varrella valikoivasti, siten että negatiivisen tuloksen antaneet tutkimukset on jätetty lähes systemaattisesti julkaisematta.[17][18]"

So here we go, lääkkeitä kaikille ja unohdetaan se keskusteleminen ja seuranta kokonaan. Pistetään hoitoon sitten kun se lääkitty hullu yrittää tappaa itsensä tai jonkun muun. Kyllähän fyysisetkin kivut lähtee lääkkeillä, miksei psyykkisetkin?

"Have you ever been in love? Horrible isn't it? It makes you so vulnerable. It opens your chest and it opens your heart and it means that someone can get inside you and mess you up. You build up all these defences, you build up a whole suit of armor, so that nothing can hurt you, then one stupid person, no different from any other stupid person, wanders into your stupid life... You give them a piece of you. They didn't ask for it. They did something dumb one day, like kiss you or smile at you, and then your life isn't your own anymore. Love takes hostages. It gets inside you. It eats you out and leaves you crying in the darkness, so simple a phrase like 'maybe we should be just friends' turns into a glass splinter working it's way into your heart. It hurts. Not just in the imagination. Not just in the mind. It's a soul-hurt, a real gets-inside-you-and-rips-you-apart pain. I hate love."

-Neil Gaiman

Sarcan nettisivut

Siellä on toi biografia ihan kokonaan uutena, kannattaa käydä tsekkaamassa.