IRC-Galleria

Olen poikki. Jalat ei kanna. Pihisen.
Salmiakki pastilli ei ollut hyvä juttu.

On se hassua. Kun kaikki tuntuu oleva hyvin, ei hätää, mukavan lämpöinen olo, kaaiikki on hyyvin, ja äkkiä joku tuhoaa sen. Se voi olla jotain sinistä ellei vihreää ja kaikki jännittyvät. Se pomppaa kolostaan ja kaikki ahdistuvat. Tuskan huudot kiirivät korviin. Ovia paiskotaan. Se ei mene pois. Kun keinoja ei löydy niin hätä keksii ne, juuri ne jotka ovat kaikista huonoimmat ja ne jotka ei toimi. Kovinkaan rauhallisena ei ole koskaan tilanteesta selvitty. Kukaan ei voi toimia oikein. Kun paniikki valtaa ihmiset, tulee kaaos. Juuri kun on toivo melkein menetetty, tulee hurrikaani joka pelastaa päivän. Se puhdistaa kaikki paikat, joka kolon ja nurkan. Niin, sitten taas kaikki on hyvin, kun se on poissa. Mutta kukaan ei puhunut itikoista.

Jokainen on kokenut tuon kauhun elämässään, ainakin melkein. Se ilmestyy harvoin, mutta voimakkaana. Se ei jätä mitään arvailun varaan. Se vain on.

Kannattaa tainuttaa se, selkä lattiaa vasten. Sätkii Sätkii. Ei kannata mennä yksin vessaan, se voi palata.


Tuossa siis kuvaus tiistai illastani.

Minulla on liikaa energiaa. VeivaaVeivaaVeivaa.

Voisinpa alkaa tanssia.

Kuunnella musiikkia
Hillua riehua laulaa tanssia
Katsoa tv:tä
Itkeä nauraa iloita tanssia
Istua tuolilla
Kiljua pyöriä katsoa tanssia
Lukea lehteä
Huuta puhua jokeltaa tanssia

Veivaa Veivaa Veivaa. Ja ehkäpä viiraa.